MITEN JA MIKSI MINUSTA TULI LAKIMIES

 

IMG_1063.JPG

 

Lapsena halusin kirjailijaksi ja lentäjäksi.

Loppujen lopuksi minusta tuli lakimies.

Ammatin valitseminen oli sekoitus järkeä ja fiilistä. Halusin hyvät työnäkymät, ookoo-tasoisen palkan ja moni asia, joka minua kiinnosti,   kiinnosti nimenomaan juridiselta kantilta. Ei pidä kuitenkaan vähätellä, etteikö oikeustieteellinen olisi kiehtonut minua myös siksi, koska sisäänpääsyni vaikutti aika epätodennäköiseltä. 

Sukuni ei ole akateeminen. Olen alenevassa polvessa ensimmäinen ylioppilas ja vanhemmillani on peruskoulutausta. En myöskään ollut mikään erityisen hyvä oppilas. Opinto-ohjaaja ei edes halunnut päästää minua lukioon, koska ei uskonut minun pärjäävän siellä, koska ei uskonut minun ”kykenevän hahmottamaan tarpeellisia kokonaisuuksia”. Menin silti. Lukiossa arvosanat nousivat, mutta eivät niin paljon ettei lukion opo olisi todennut ”Helsingin oikiksen kuuluvan vain ikäluokkansa kermalle”

No, meidän luokan priimus meni oikeustieteelliseen, mutta niin menin minäkin.

En aio, halua enkä yritä kirjoittaa tästä mitään ”kuka tahansa voi olla mitä tahansa” -tekstiä, koska eihän se niin ole. Ei kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Minusta ei olisi esimerkiksi ikinä voinut tulla lääkäriä, insinööriä tai sähkömiestä. Olen aivan surkea matematiikassa, vieraat kielet vaativat ponnistelua ja en ole ikinä oppinut erottamaan kemiaa ja fysiikkaa toisistaan. Sen sijaan, vaikka suurin osa arvosanoistani olikin sitä kutosen luokkaa, olivat historian, yhteiskuntaopin ja äidinkielen arvosanat poikkeuksetta kiitettäviä. Eräs opoksi opiskeleva kertoi minulle kerran, että jos oppilaan keskiarvo on seiskan pintaan, ei hänelle pidä suositella lukiota, eikä ruokkia epärealistisia uskomuksia. Olen miettinyt tätäkin paljon. Miettinyt sitä, mikä on epärealistista ja mikä ei. Sillä mielestäni oikeustieteellinen oli minulle aina se realistinen vaihtoehto, looginenkin. Valitsin yksinkertaisesti koulutuksen ja ammatin, jossa pääsen hyödyntämään omia vahvuuksiani. Pääsykokeisiin lukiessani olin keskittyneempi ja motivoituneempi kuin koskaan aiemmin kouluhistoriani aikana. Oikeastaan olen harvemmin ihmetellyt oikikseen pääsyäni kouluarvosanojen valossa. Enemmän olen ihmetellyt, miten keksin ylipäätänsä hakea sinne. 

 

IMG_1065.JPG

 

Sukuni ei ole akateeminen, mutta vanhempani ovat aina kannustaneet, että ”voin tehdä mitä tahansa”. Ehkä kuitenkin sen vuoksi, että vanhempani eivät ole itse opiskelleet, on minulle aina annettu vapaat kädet päättää omasta tulevaisuudestani. Kun yläasteen yhdeksännellä soitin välitunnilla äidille ja kysyin saanko hakea 300 kilometrin päähän kirjoittajalukioon, sain luvan, koska päätös oli minun. Toisaalta, jos olisin halunnutkin valita ammattikoulun ja valmistua vaikkapa lähihoitajaksi, olisivat vanhempani varmasti kannustaneet minua myös tässä valinnassa.  

Se, että ymmärsin, mitä kaikkea ”mitä tahansa” oikeasti voi pitää sisällään, veikin oman aikansa. On vaikea haluta jotain, mitä ei tunne, jotain mistä ei oikein tiedä mitään. Samasta syystä on vanhempien hankala lähteä spontaanisti kannustamaan johonkin, mistä he eivät tiedä mitään. Useammallekin ystävälleni on ollut aivan päiväkoti-ikäisestä selvää, että he menevät yliopistoon. Minä taas en vielä lukion aloittaessani ymmärtänyt ammattikorkean ja yliopiston eroa. Ne olivat siellä jossain kaukana, eikä minulla ollut mitään kosketuspintaa asiaan. En edes tuntenut ketään, joka olisi valmistunut yliopistosta. 

Ensimmäiset oikiksen orientaatioluennot olinkin aivan hukassa.  En tiennyt eroa notaarin ja oikeusnotaarin välillä. En gradun ja seminaarityön. En tiennyt mitä tarkoittaa publiikki tai akateeminen vartti. Suurin osa vuosikurssilaisistani ei ihmetellyt. Minulta vei hetken ymmärtää, että  he tietävät, koska heidän sisaruksensa, vanhempansa, isovanhempansa ehkä jo isoisovanhemmatkin ovat jo olleet niillä samoilla käytävillä. Lukeneet niihin tentteihin, valinneet kurssit, hakeneet tutkintodistukset publiikissa. Ja sen vuoksi he myös puhuivat toisesta tutkinnosta kauppiksessa, auskultoinnista ja väittelemisestä. Silloin todella käsitin, että ”mitä tahansa” voi tarkoittaa hyvinkin erilaisia asioita. Että ”mitä tahansa” on jotain, mikä muuttuu ihmisen, sukupolven ja hyvin usein myös koulutuksen mukaan. 

Minusta tuli juristi, koska se oli minun ”mitä tahansa”, koska loppujen lopuksi se oli se kaikkein loogisin vaihtoehto. Todennäköisin se ei silti ollut. Onneksi kuitenkin synnyin Suomeen. Maahan, jossa ilmainen koulutus takaa, että oman suuntansa voi ihan oikeasti valita. Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitos 99-vuotiaalle Suomelle!

 

IMG_1064.JPG

Kommentit (51)
  1. Tärkeä aihe, osu ja uppos! Mun tarina on hyvinkin samantapainen ja vastaavia kokemuksia opoista… Maalla lukiossa johon suunnilleen kaikki pääsivät oli helppoa olla ottamatta minkäänlaista stressiä koulusta, ja kun omatkaan vanhemmat eivät ole korkeakoulutettuja, ei mullakaan ollut mitään kovin kirkasta käsitystä jatko-opinnoista. Abivuonna päätin, että haen kauppikseen ja halusin Helsinkiin. Mulla oli ”vaan” reilun kasin keskiarvo, joka johtui tasan siitä että olin laiska opiskelija ja keskityin lähennä urheilemiseen ja kavereiden kanssa hengailemiseen. Lukuaineet ja kielet olivat heikompia siitä syystä – matikka, äikkä ja liikka taas aina erinomaisia. Muistan kun opo katsoi mun todistusta ja totesi, että pitäisiköhän mun harkita jotain muitakin vaihtoehtoja. Ajattelin vaan että no perkele ei todellakaan. 😀 Aioin päästä kauppikseen ja pääsinkin sitten ykkösellä sisään Helsinkiin. Se oli ainoastaan kiinni ahkeruudesta. Aika monella nuorella on koulussa motivaatio-ongelmia, joten ei pitäisi tyrmätä ketään suoraan keskiarvon perusteella. Se olisi hyvä muistutus aika monelle opolle ja opettajalle – ja moni voisi myös tutustua fixed vs. growth mindset -ajatteluun.

    Hienoa, että kirjotit tästä aiheesta. 🙂 Näistä on tärkeää puhua.

  2. Parasta Lilyä! Tärkeä aihe, hyvä kirjoitus ja hyvä fiilis 🙂 Tän takia (ja listojen :)) luen sun blogia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *