NOLOA!

 

 

16111225_10154361378118831_1791549359_n.jpg

 

Silloin ensimmäisellä luokalla, kun hyräilin huomaamattani luokassa, ja opettaja lopetti taululle kirjoittamisen kysymällä ”Siis kuka täällä ULISEE?”

Se kerta, kun pyörryin hiihtohississä, tipuin alas ja koko mäki jouduttiin pysäyttämään siksi aikaa, että laskettelumaikka kävi hakemassa keskellä rinnettä retkottavan ruhoni alas.

Kun edellisessä työpaikassani pidin tunnin tapaamisen mustetahra poskessa

Kun joskus ala-asteella tanssin ensimmäisiä hitaita ja laitoin käteni pojan selkään jotenkin väärin (meillä tanssittiin kädet toisen takataskuissa ja minä taas laitoin ne sellaiseen halausasentoon) ja joku sanoi ohikulkiessaan ”Jonna, sun kädet on nyt kyllä ihan väärin!”

Pari viikkoa sitten Kampin metroasemalla, kun kompuroin omiin kenkiini ja rojahdin lattialle pitkin pituuttani

Kun farkkuni repesivät kesken kirpparimyynnin takapuolesta.

Silloin kun tapasin veljeni vaimon perheen ensimmäistä kertaa ja esittelin itseni Jonin VELJEKSI.

Oikeastaan ihan kaikki, mitä olen aikoinaan kirjoittanut päiväkirjaan (olen yrittänyt vastuuvapauttaa itseäni kirjoittamalla, että tämä on varmasti joskus tosi noloa luettavaa, mutta oikeastaan sekin on vähän noloa).

Se yksi talvi teini-ikäisenä, kun ihan tosissani käytin sellaista valkoista toppatakkia, joka yletti ehkä juuri ja juuri napaan. Siinä oli myös ”turkis”kaulus. Tämä tosin on noloa vain jälkikäteen. Silloin 14 vuotta sitten olin omasta mielestäni todella tyylikäs.

Pari päivää sitten kun tokaisin koiralle iltalenkillä, että ”mikä ihmeen lortto säkin yhtäkkiä olet”, ja vastaan kävellyt täti katsoi pahastuneesti. (Koiralla on siis juoksut, ja se yrittää hanakasti tarjota itseään jokaiselle urokselle. Se vastaan kävellyt täti ei missään nimessä ollut mikään lortto. Lortto on muutenkin aika ruma sana).

Kun nukahdin hienostobaariin Monacossa. (Ja oikeasti nukahdin, olin aikaisen lennon vuoksi ihan väsynyt.)

Silloin lukiossa, kun mieli tyhjentyi mediapaneelin aikana, ja istuin täysin mykkänä 200 ihmisen edessä.

 Ihan aina, kun huomaan hypänneeni vääräsuuntaiseen metroon.

Viikko sitten, kun kiroilin kovaan ääneen pikkulapsen seurassa.

Kaikki ne tenttitilaisuudet, joissa vatsa kurni niin kovaa, että ääni poukkoili ympäri tilaa.

 

 

 

suhteet oma-elama hopsoa ajattelin-tanaan
Kommentit (13)
  1. Iina / MouMou
    21.2.2017, 20:14

    Missä JUPPERI?! Tai se, kun kaadoit kahvin pressitisteilyllä. Tosin kukaan ei ois huomannut, jos et ois itse tehnyt siitä numeroa. 😉

  2. Kommentoin jollain nimimerkillä aiemminkin, että ihana sinä! Ja kommentoin niin jälleen – IHANA SINÄ!

    Kohta sen vuosikymmenen mukanasi roikkuneena on mahtava tulla tänne silloin tällöin kurkkimaan, ja huomata, että saat suupielet kattoon tai ajatukset mietteliäiksi. Olet löytänyt oman äänesi tässä muuttaneessa blogissa. Hersyvän, tutkivan, avoimen, rennon, mutta kuitenkin tarpeeksi arvailujen varaan jättävän. Ilmaisenkohan itseni selvästi? Tämä ei ole ”someh*oraus”-blogi ja se jos mikä on uskottavaa nykymaailmassa. Olet erilainen, lämmin kiitos siitä!

    1. Iiik, IHANA KOMMENTTI!

      Kiitos! Omakin fiilis on, että se ääni on taas löytynyt ja blogipostauksia on taas kiva kirjoittaa. Ehkä sen takia, että  kirjoitankin niitä vain silloin, kun oikeasti haluan, ilman mitään pakkoja tai mitään yrittämistä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *