OLOHUONE

Uskon asioiden loksahteluun paikoilleen. Sellaiseen tiettyyn varmuuteen siitä, että kokemuksia ja tapahtumia kannattaa keräillä, sillä jossakin vaiheessa ne sillä hetkellä satunnaisilta ja jotkut ehkä kipeiltäkin tuntuvat kokemukset ja opit selittyvät, antavat ahaa-fiiliksen siitä, että koin sen kaiken ja opin sen kaiken, että voisin olla nyt tässä oikeassa hetkessä ja toimia toisin, sanoa toisin. On oikeastaan aika turvallistakin uskoa siihen, että loppujen lopuksi lähes kaikella on tarkoitus, jokin mikä loksauttaa palaset kohdalleen.

Myös sisustamisessa.

Ostimme tämän asunnon kuolinpesältä ja jo useampi täällä käynyt on kysynyt, että ostimmeko kuolinpesältä myös huonekaluja. Emme, sillä lähes kaikki oli tullut ostettua ja saatua jo vuosia sitten.

Ainoastaan sohva on uusi. Kaikki muu oli jo valmiiksi. Keltainen nojatuoli, jonka hankin Fidasta yli kymmenen vuotta sitten, isän kellarista löytynyt kirjahylly, vanha sohvapöytä ja kaverilta ostettu lamppu. Kirpputorilta vuonna 2014 löytynyt taulu alastomasta naisesta ja poikaystävän 30-vuotislahjaksi saama patsas. Kaikki ne vuosien aikana hankitut taulut ja huonekalut, jotka tuntuivat oikeilta vaikkei niille aina paikkaa löytynytkään.

Ja kun ne kannettiin sisään tähän kotiin,  ne kaikki vain loksahtivat omille paikoilleen.