Ladataan...
Pöytälaatikko

Kun suljen silmäni ja ajattelen Pariisia, näen kymmenen vuotta sitten ostetun mustavalkoisen postikortin, jossa on Eiffel-torni. Kööpenhaminaa katselen mielessäni Kongens Nytorvilta Nyhavnin suuntaan ja Lontoosta muistan ensimmäisenä punaiset bussit Oxford Streetillä. Göteborgin kohdalla mietin Haga Nygatan ihmisvilinää ja Grönsakstorgetin raitiovaunupysäkin ja Magasinsgatanin välistä risteystä.

Tukholman kohdalla näen ensimmäisenä, miltä Skeppsbron ja vanha kaupunki näyttävät Södermalmin puolelta katsottuna.

Olen ottanut naurettavan monta samanlaista kuvaa tismalleen samasta maisemasta. Jokaisena vuoden- ja vuorokaudenaikana sekä eri kuvakulmista. Mutta yhteenkään en vielä ole onnistunut tallentamaan maisemaa siten kuin haluaisin sen näyttää. Jokaisesta kuvasta tuntuu puuttuvan se oleellisin.

Maisema tuskin on aivan kaupungin kaunein, mutta ainakin se on hemmetin häikäisevä. Olen ollut onnekas, että olen saanut katsella sitä ikkunastani viimeisen vuoden ajan. Se on upeimmillaan iltaisin auringonlaskun aikaan. Tai aikaisin aamulla, kun ilmassa leijuu vielä usvaa. Lämpiminä kesäiltoina kuvaan täytyy ehdottamasti lisätä vielä kuumailmapalloja, sillä juuri nyt niitä näkyy kaupungin yllä melkein joka ilta.

Kun bussi ajaa aamuisin Katarinavägeniä pitkin kohti Slussenia, sama maisema pysäyttää minut joka kerta. Se puoli minuuttia on yksi aamun suosikkihetkistäni. Kauniina aamuina pystyn onneksi venyttämään puoliminuuttistani pidemmälle, sillä silloin viiletän pinkeissä lenkkareissani rantaviivaa pitkin töihin kuin mikäkin storstadstjej. Slussenin kohdalla sama katusoittaja soittaa joka aamu harmonikkaa ja ilmassa tuoksuu meri. Turistit eivät vielä ole ehtineet täyttämään vanhan kaupungin kapeita katuja. Silloin ajattelen, että Tukholman täytyy olla maailman kaunein kaupunki.

Samoja maisemia voi muuten ihastella myös Tukholman kiinnostavimman valokuvamuseon kesäterassilta ja kahvilasta sekä kaupungin ihanimmasta kasvisravintolasta. Yksi syy lisää rakastaa Fotografiskaa ja Hermansia.

 

Enää viikko, niin on aika heittää hyvästit kämppiksille ja pienelle näköalahuoneelleni Tukholmassa. Käynnissä on parhaillaan kuumeinen asunnon metsästys ensi syksyä varten. Vaikka työmatka muuttuu ja ikkunasta näkyy parin kuukauden päästä todennäköisesti jotain ihan muuta, tämä maisema pysyy mielessäni kirkkaana.

Ei tarvitse kuin sulkea silmät ja ajatella Tukholmaa.

Ladataan...
Pöytälaatikko

Olen jälleen löytänyt uuden kaupungin, jota rakastaa. Lisboa é muito boa ∼ Lissabon on tosi hyvä.

Vietimme viime viikonlopun työkavereideni kanssa lumoavassa Lissabonissa. Reissu oli palkinto paremmin kuin putkeen menneestä viime syksystä.

 

Kesäkuussa Lissabonissa on keskimäärin viisi sadepäivää. Noh, meidän kohdallemme osui niistä kaksi. Huono tuuri ja harmaa sää eivät kuitenkaan haitanneet, sillä ajatukset pysyivät tiiviisti säätä jännittävämmissä jutuissa.

Ensimmäisenä aamuna hyppäsimme lentoon Fonte da Telhan kansallispuiston kallioilta ja seuraavana päivänä sukelsimme surffilaudan kanssa jääkylmiin Atlantin aaltoihin. Myös lounaslautaselle paloiteltu mustekala sai kämmenet hikoilemaan.

Kaikki jännitys unohtui kuitenkin hetkessä. Varjoliito salpasi hengityksen ja surffaus Guincho Beachillä söpön surffiopettajan kanssa oli mielettömän hauskaa ja tehokasta treeniä. Mustekala ei maistunut oikein miltään. Reissun aikana vierailimme myös ikivanhalla viinitilalla ja Euroopan läntisimmässä kolkassa, tuulisella Cabo da Rocalla. Joimme drinkkejä Lissabonin kattojen yllä ja nukuimme aivan liian vähän. Aktiivisten päivien jälkeen oli ihanaa hautautua hotellin pehmeiden peittojen alle.

Ruokaa ja juomaa oli myös enemmän kuin tarpeeksi. Perinteinen portugalilainen liharuoka ei aivan sulattanut sydäntäni, mutta kalaruoista pidin kovastikin. Sateisena surffipäivämme kävimme lounaalla vuorilla sijaitsevassa Refugio da Rocassa, jossa oli ihana tunnelma ja sympaattinen palvelu. Ensimmäisenä iltana söimme illallista pienessä ja hämyisessä Casa de Mariquinhasissa, jossa puolestaan oli minun mielestäni reissun parhaat tarjoilut. Ruokailun kruunasi tilkka portviiniä ja perinteikäs fado. Fado on kitaroiden säestämää kaihoisaa laulua, joka vedetään kovaan ääneen, tunteella ja suoraan sydämmestä. Ehdoton juttu kaikille Portugalissa reissaaville.

 

Tuntui hassulta lähteä reissuun, jonka joku muu oli suunnitellut valmiiksi. Hassulta, mutta samalla myös ihanan huolettomalta. Olen niin valtavan onnellinen siitä, että pääsin kuin pääsinkin reissuun mukaan. Obrigado.