Sisäilma pilasi toimintakyvyn

Miksi olet aina kipeä? Taasko et pääse kouluun? Onko sulla taas treeneistä taukoa?

Näitä kysymyksiä olen kuullut kasiluokasta lähtien ja aina saan olla selittelemässä miksei toimintakykyni ole normaali. Jatkuva flunssa, kuumeilu ja väsymys ovat olleet arkipäivää. Yläasteellani oli nimittäin pahoja sisäilmaongelmia, joista aloin oireilemaan heti vuoden siellä olemisen jälkeen. Yläasteen jälkeen ajattelin, että vihdoin saan olla terveenä, mutta lähdin opiskelemaan lähihoitajaksi, sosiaali-ja terveysalalle ja ”yllättäen” sekin koulu oli myös homeessa. Seuraavat kolme vuotta meni taas sairastellessa. Muistan kuinka sotella opiskellessani itkin kavereilleni ja perheelleni useasti sitä, että olin jatkuvasti kipeä. Sairastelu eristi minut ystävistä ja kaikista muista kivoista tapahtumista.

Vihdoin lähihoitajaksi valmistuttuani lähdin opiskelemaan osteopatiaa. Olin taas innoissani, että nyt ei olisi enää sairasteluja. Opinnot aloitin viime syksynä ja yllättäen tämäkin koulu kärsi pahoista sisäilmaongelmista.Tätä ennen olin siis ollut jo kuusi vuotta sisäilmaongelmaisissa kouluissa, joten nyt oireet tulivat jo todella nopeasti ja rajusti. Tämän vuoden puolella terveet viikot voi laskea yhden käden sormilla. Antibioottejen syöminen eri tulehduksiin on myös ollut arkipäivää. Monesti olen myös miettinyt, että keskeyttäisinkö nyt opintoni ja odottaisin, että muutto Myllypuron uudelle kampukselle koittaisi. Kuitenkin yritän sinnitellä vielä, sillä enää on ensi syksy jäljellä noissa tiloissa. Opettajat onneksi tässä koulussa ovat ymmärtäväisiä ja olen saanuntkin opiskella kaikki teoriat kotona itsenäisesti ja sain kehoituksen myös jättää opinnot tauolle tarpeen vaatiessa.

 

Kasiluokalla aloitin kuntosalilla treenaamisen ja nopeasti tavoitteekseni muodostui lihasmassan hankinta sekä kehonmuokkaus. Huomasin kuitenkin pian, että se ei ollut mahdollista, koska olin enemmän sairaana, kuin terveenä. Kävin aina salilla, kun olin terve ja toivoin, että lihakset kasvaisivat ja kyllähän ne kasvoivat, mutta sitten saattoi tulla pidempi sairastelujakso ja sen jälkeen aloitus oli taas pohjalta. Turhautti aivan älyttömästi, sillä panostin urheiluun täysin ja elin terveellisesti, mutta silti olin kipeänä kokoajan. Pisin pakollinen taukoni treeneistä oli 6kk putkeen, mutta yleensä pakolliset treenitauot olivat ja ovat vieläkin 2-8 viikon pituisia.

Jotain hyvää tässä sairastelussa on sentään ollut; nimittäin nykyään liikun ja syön terveellisesti, jotta voisin ”vaan” olla terve.  Enää tavoitteeni eivät siis ole ulkonäkökeskeisiä, vaan ainoa tavoitteeni on pitää toimintakykyni mahdollisimman hyvänä.Tähän ajattelutapaan matka on ollut pitkä ja voi olla, että ilman näitä sairasteluja urheilisin ja söisin vieläkin vain ulkonäkökeskeisin perustein. Ruokavaliostani olen joutunut karsimaan useita tuotteita, joista isoimpina jätin pois maitotuotteet ja se onkin ollut erittäin iso helpotus oireilleni. Ruokavalion merkitys muutenkin korostuu, jos ja kun haluan pysytellä mahdollisimman terveenä.

”Tuntuu, että suurinosa nuoruudestani on mennyt kotona sairastaessa”

Fyysinen kuntoni tällä hetkellä kuitenkin on olematon sairastelujen takia. Hengästyn portaissa ja juokseminen ei tulisi edes mieleenkään. Leposykkeeni on kokoajan n.90 luokkaa eli pieni ”stressitila” ilmeisesti kokoajan päällä. Teen koiran kanssa rauhallisia kävelylenkkejä raikkaassa metsässä, jossa keuhkot saavat puhdistua ja kuntosalilla käyn yleensä, kun olen terve ja jaksan. Ryhmäliikuntaohjaajana tuntuu, että minulta itseltäni loppuu henki, ennen kuin asiakkat ovat edes hengästyneet 😀 Nyt kuitenkin kesälomalla aion lähteä taas kasvattamaan peruskuntoani pienin askelin.

Pahinta tässä on kuitenkin ollut henkinen puoli ja henkinen jaksaminen. Yläasteella jo ”eristyin” hieman kaveriporukoista, sillä opiskelin pääasiassa kotona ja olin aina kipeänä, kun olisi ollut jotain kivaa menoa. Lähihoitajakoulussa, kun suoritimme liikunnanohjaajan peruskurssia Eerikkilän urheiluopistossa, niin jäin aina pois kaikista kivoista lajikokeiluista ja yhteisistä illanvietoista sairastelujen takia. Tuntuu, että suurinosa nuoruudesta on mennyt kotona sairastaessa. Asian ajattelemin ahdistaa, itkettää ja ärsyttää. Vaikka tottakai kaikkea kivaakin on tapahtunut! Välillä sitä myös epäilee itseä vieläkin, että olenkohan vain luulosairas, kun olen kokoajan kipeä, mutta onneksi ei sitä varmasti pelkällä ajattelunvoimalla saa itselle jatkuvaa kuumetta, poskiontelo- keuhkoputki- ja korvatulehduksia  😀

Koitan kuitenkin kääntää tämän sairastelun voitokseni ja voinkin todeta, että tämän seitsemän vuoden aikana olen vahvistunut henksiesti todella paljon! Olen myös löytänyt ne oikeat ja pidempikestoiset syyt liikkua ja syödä terveellisesti.Nykyään hyvinvointi on minulle tärkeintä, eikä mikään rasvaprosentti tai lihasmassa. Olen myös oppinut täysin uusia puolia itsestäni ja oppinut arvostamaan enemmän niitä päiviä, kun olen terveenä. Osaan nykyään olla myös positiivisempi ja yritänkin ruokkia mieltäni mahdollisimman postiivisilla asioilla, jotta en ainakaan sen takia olisi kipeä. Matka on ollut pitkä ja raskas, eikä ole edes vielä loppunut, mutta voin sanoa itseäni voittajaksi, koska olen selvinnyt siitä jo tähän asti!

-Karoliina

Kommentit (2)
  1. Kuulostaa todella kurjalta! Itse asuin nuorempana asunnossa, jonka kylppärissä oli selvästi merkkejä kosteusvauriosta. Olin juuri muuttanut pois kotoa ja asuin kaverini kanssa ja meni pitkään ennen kuin aloin epäillä mistä on kyse. Minulla oli useamman kerran vuodessa nielutulehduksia ja krooninen nuhani alkoi tuolloin. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin kärsin siitä edelleen. En kuitenkaan muista, että kämppikseni olisi sairastellut. En tiedä mistä tämä johtuu, vaikuttaako vastutuskyky tähän tai se, että hän varmasti vietti kotona vähemmän aikaa..? Söin tuolloin muutenkin huonosti ja kärsin mm anemiasta. Nyt havahduin taas siihen, että olen vuoden sisällä ainakin pari kertaa ollut flunssassa, joka kestää pidempään kuin kaksi viikkoa. Yskä saattaa kestää kuukauden, ylikin. Heti aloin (vainoharhaisesti?) epäillä, että onko asunnossamme jotain vialla, mutta en tiedä. Olen myös ollut pitkään niin uupunut, ettei mikään rankka liikunta tule kysymykseenkään, koska se väsyttää entisestään. Epäilin vuosi sitten matalaa hemoglobiinia (minulla kun on ollut siihen taipumusta, vaikken ole kasvissyöjä, kärsi runsaista kuukautisista jne), mutta arvo oli ihan hyvä. Ferritiini oli 13, mutta lääkärin mukaan viiterajoissa. Nyt kun jutut ferritiinistä ovat pinnalla, niin olen miettinyt että josko se kuitenkin on liian matala. En tiedä. Olen vuosien saatossakin käynyt useammankin kerran työterveydessä puhumassa väsymyksestäni ja rapakunnostani, mutta veikkaan että he pian ajattelevat tämän olevan henkistä. Ja voihan se olla sitäkin, mutta itseäni masentaa tämä oma jaksamattomuus. Väsymykseni kun ei jää keneltäkään huomaamatta, vaan siitä kysellään avoimesti. ”Kyllähän nuorena pitäisi jaksaa” no nii-in, jaksaisinpa. Pahoittelen aamuista avautumista 😀 Hurjasti tsemppiä sinne, toivottavasti sairastelusi ovat pian takanapäin!

    1. Kiitos viestistä! Onpa kurja kuulla, tuo kuulostaa kyllä niin tutulta.. Mäkin oon kyllä huomannut just ton, että ei kaikki reagoi samalla tapaa sisäilmaongelmaisissa tiloissa tai jotkut ei jopa reagoi mitenkään. Se on varmasti niin yksilöllistä, mutta en kanssa osaa sanoa mistähän se voisi johtua? Onko vaan jotkut herkempiä reagoimaan?
      Tsemppiä meille molemmille! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *