Jos olet siellä – puhu minulle

Ehdin kirjoittaa tänne kolme postausta ja sitten se iski – tyhjyys, epäröinti, pelko. Useampi tekstiluonnos odottaa parhaillaan jatkotyöstöä, koska hetken kirjoittamisen jälkeen olenkin ollut sitä mieltä, ettei tästä kannatakaan kirjoittaa. Ensimmäiset kolme tekstiä syntyivät kuin itsestään, innostuksen vallassa ja tarpeesta kirjoittaa ajatuksiani tekstin muotoon. Ja sitten tuli hiljaisuus.

Syytän tästä Google Analyticsia, jota mun ei pitänyt ottaa käyttöön. Mutta jonka tietysti ohjelmoin toimintaan jo heti ekan postauksen jälkeen. Se nimittäin kertoo minulle, että sinä ja pari muutakin ihmistä lukee näitä juttujani.

Tajusin tänään, että tämä nytkin pintaan puskeva tuskainen olo johtuu siitä, että yksinpuhelu ei ole pidemmän päälle kovin kiinnostavaa. En tiedä kuka sinä olet ja mitä ajattelet. Enkä ole ehkä esitellyt myöskään itseäni riittävän hyvin. Jospa kokeillaan siis sitä?

Olen Maria. Olen 35 -vuotias, vaikka usein luulen olevani jo 36. Sitten teen pikaisen laskusuorituksen ja ilahdun säästetystä vuodesta.Asun Lempäälässä, Tampereen naapurissa. Päivittäiseen elämääni kuuluvat kaksi ihanaa tytärtäni – Saimi 2-vee ja Iisa, kohta 9-kuukautta. Sekä mieheni Saku, useimmiten ihana hänkin. Ja myös kaksi brittiläistä kissaamme Siiri ja Frank.

Olen vielä hetken aikaa äitiyslomalla. Ennen äitiyslomaa työskentelin mielenkiintoisissa hommissa, liiketoimintapäällikkönä tapahtuma-alalla. Pari kuukautta sitten kuitenkin irtisanouduin työstäni ja teen juuri nyt työasioiden osalta järjestelyjä, jotka alkavat toteutua kesän lopulla. Vaihtoehdot ovat yksi TOSI mielenkiintoinen duunipaikka, tai oma TOSI mielenkiintoinen yritys. Tai sitten pieni opiskelupätkä oman osaamisen vahvistamiseksi ja sen jälkeen jompikumpi noista ensin mainituista.

Tässä mä hengaan kasuaalisti mun suosikkipaikalla sohvannurkassa.

Jos määrittelen itseni kolmella sanalla, niin ne olisivat varmaankin kehittäjä, nautiskelija ja rakentaja. Tää kuulostaa nyt samantien joltain hirveältä psykologiselta shitiltä – ja sitä se seuraavissa kappaleissa onkin.

Kehittäjä-tyyppini tykkää tietenkin kehitellä kaikenlaista ja pysyä jatkuvasti liikkeessä – tylsistyn tosi helposti. Olen juuri hiljattain pohdiskelujeni aikana tajunnut, että saan kicksit siitä, kun pystyn omalla osaamisellani ja ajattelullani edistämään asioita, jotka ovat tärkeitä jollekin. Tapanani on usein ajatella asioita uusiksi, uudesta näkökulmasta ja uudella tavalla. Kehittäjä-moodissa paneudun ja syvennyn asioihin siten, että tunnit saattavat paukkua komeasti eikä vessahätäkään ole syy keskeyttää hyvä flowta, kun joku kehittämistä vaativa asia imaisee mukanaan.

Kehittäjän hommat vaativat usein paljon energiaa ja kapasiteettia, joten nautiskelija sitten laittaa hetkeksi jarruja rattaisiin ja tarjoaa tilalle jotain tasapainottavaa. Nautiskelen esimerkiksi tv-sarjoista (iso kiitos suoratoiston aikakaudelle), matkustelusta (ennen lapsia reissasimme paljon useammin ja paljon kauemmas kuin juuri nyt), sporttailusta (mieluiten yksin ja täysillä, siten että seuraavana päivänä sattuu), hyvästä ruoasta ja juomasta (just nyt nousussa kasvispainotteinen safka ja valkkarit) sekä tunteita herättävistä elämyksistä (viimeisin, ei lapsiin liittyvä itku taisi tulla vuoden 2016 Flowssa SIAn keikalla).

Rakentaja viittaa ikuiseen maailmanparannusvimmaani, joka aina olosuhteista riippuen puhuu vahvemmin tai hiljaisemmin. Esimerkiksi juuri nyt kun pohdin työurani tulevaisuutta, huomaan että pohjalla kytee tunne, että kaikista tyydyttävintä olisi tehdä jotain sellaista, mistä olisi hyötyä koko maailmalle ja sen tulevaisuudelle. Pienemmässä mittakaavassa rakentaja pyrkii harmonisiin ihmissuhteisiin ja konfliktien selvittämiseen, mutta ei kuitenkaan väistele hankalia tilanteita tai istu hiljaa, jos joku vääryys vaatii äänenkäyttöä.

Hömppäyksityiskohtina tykkään vaatteista (joita yritän ostaa vähemmän ja paremmin), nopeista autoista (vaikken sellaista omistakaan) ja turkoosista merestä (Suomessa kuljen mieluummin metsässä, kuin uin järvessäe). En innostu ryhmäliikunnasta enkä hemmotteluhoidoista.

Syy tämän blogin aloittamiseen ei ole itsellenikään täysin kirkas. Erilaisia ideoita on kytenyt mielessäni jo ainakin viisi vuotta lähinnä ruoka- ja reissuteemojen muodossa. Aiemmin noiden aiheiden ympärillä hyvin vahvana palaneet intohimoni vaihtuivat kaksi vuotta sitten pikkulapsiarkeen, jossa tavoitteenani tällä hetkellä on ensisijaisesti pysyä hengissä, järjissään, onnellisena sekä siedettävänä puolisona ja riittävän hyvänä äitinä lapsilleni. Mutta myös pitää huoli siitä, etten kadota itseäni – ainakaan lopullisesti.

Niinpä syiksi tällä hetkellä ehkä nousevatkin tarve ylläpitää ja parantaa joskus paremmassa kukoistuksessa ollutta kirjoittamisen taitoa. Ja toisena mielenkiinto sekä halu käydä keskustelua erilaisista teemoista. Sillä yksi ehdottomia tykkäämisen ja inspiraation aiheita minulle ovat myös hyvät, rakentavat ja kaikkia osapuolia kunnioittavat keskustelut, joista voin itse oppia uutta ja laajentaa ajatteluani. (Ja parhaat mahdollisuudethan tähän ovat juuri täällä anonyymissä verkkoympäristössä. ;D)

Haluaisin lukea kommenttisi tähän tai aiempiin postauksiini liittyen. Millaisia ajatuksia ne ovat herättäneet – vai ovatko minkäänlaisia? 

Kommentit (5)
  1. Mä luin mielenkiinnolla tuon edellisen postauksesi. Omat lapset ovat nyt 3 v 1 kk ja 1 v 4 kk, ja lapsiluku on täynnä. Musta on ihanaa että nuorempikin on jo niin aktiivinen toimija ja puheen kehitystä on mahtava seurata, enkä sinänsä kaipaa vauva-aikoja. Kuitenkin on se kuuluisa MUTTA, kun miettii etten enää ikinä tule olemaan raskaana eikä mulla enää ikinä tule olemaan pientä vauvaa. Molemmat lapset ovat ns. järkiratkaisuja eikä mulla ole koskaan ollut vauvakuumetta, saa nähdä tuleeko sellainen vielä joskus.

    1. Mahtavaa, että sielläkin on MUTTA tullut tutuksi. 😂

      Tää on nimenomaan järki-ihmiselle niin ihmeellistä, kun yht’äkkiä tulee tosi vahvoja rakkauden tunteita sellaisia asioita kohtaan, jotka ei tähän saakka ole olleet suosikkilistan kärkipäässä (siis raskaus- ja vauva-aika). 😂 Ihanaa toisaalta, että nyt tiedän ja ymmärrän paremmin miltä vauvakuume tuntuu. Ja samaan aikaan kummallista sekä vähän pelottavaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *