Puolivahingossa

3.3.2013 iity-

Kuvattavana

En tiedä tuleeko yllätyksenä, että meikäläisellä on pieni kammo kameran edessä hengailusta (?), mistä syystä kuvia musta esiintyy tosi vähän täällä blogin puolella. Ainakin jos nyt verrataan vaikka tohon vauvan osuuteen näistä kuvailuista.

En tiedä mistä johtuu, että kropassa on aina joku kohta väärin tai naama ei suostu yhteistyöhön ollenkaan. Otan suurimman osan kuvistani peilin kautta (kameran näyttö peilin edessä), että pystyn helpommin taltuttamaan sen liian korkeelle nousseen kulmakarvan tai ihan liian teennäisen hymyn.

Ehkä kaikista ärsyttävintä kuitenkin on aivan tolkuton himo irvistellä tai vääntelehtiä jonkun muun ottamissa kuvissa. Mikä helvetti siinä on, että en voi nimiäisissäkään (vähintään kymmenen sukulaisen edessä) olla vääntämättä sitä naamaa aivan luonnottomaan asentoon? Miksen mä voi vaan hymyillä, niin kun normaali kansalainen?

Ajattelin nyt kuitenkin esiintyä edes tämän postauksen verran kuvissa just niin idiootin näköisenä, kuin miltä niissä näytän.
Olkaa hyvät, saatte nauraa. Niin mäkin teen. Ja ehkä ihan vähän itken.

Tässä mä. Nimiäisissä. Voi perse.

Ota se kuva ny jo.

Oli siellä yks onnistunukkin. Meinaan semmonen, missä ei naama näy.

Aika yleinen ilmiö muuten, että musta näkyy vaan hiukset kuvassa. Varsinkin niissä ”tärkeimmissä” kuvissa. Alla rippikuva nimeltä hiukset suoritti konfirmaation.

No kyllähän siitä meikäläisen tunnistaa?

Esterin kanssa juhlimassa joulua.

Ja sit vielä parit.

No, entäs ne irvistelykuvat?

Julkasenko mä nää ihan oikeesti?

Tosin, nää irvistelyt on kyllä alkanu jo ennen kouluikää.

Otetaan tähän loppuun nyt vielä mun naama mun ja miehen söpöstä parisuhdekuvasta.

Noin.

Koittakee ymmärtää minkä takia täällä on vähän hiljasempaa mun naamakuvien kanssa.

Ps. Viime kirjotuksen ylimmästä kuvasta tuli paljon kehuja, niin kiitos niistä. Otettiin noin 20 minuuttia sitäkin fotoa, ennen kun saatiin edes jotain julkasukelpoista.

// Näitä kuvia on räpsinyt itseni lisäksi Nean kummitäti Sanna, mun mutsi, Soinilainen Katariina ja Nean toinen kummitäti Matilda, eli kopyraitit heille.

Kauneus Oma elämä Hiukset Höpsöä

27.2.2013 iity-

Miksi äitiyttäni ei arvosteta?

Neljän kuukauden päästä lakkaan saamasta vanhempainrahaa. Se on se ajankohta, kun pitäisi alkaa pukemaan ipanaa aamuisin seitsemältä ja viedä vieraalle ihmiselle hoivaan.

Mutta kun mää en haluis.

Mä tahtoisin kasvattaa lapseni ihan itse. Opettaa sille oikeita arvoja ja makoilla söpösti sängyllä päikkäreitten jälkeen. Ihan vähän kauemmin, ku yheksän kuukautta. Jooko?

Kotiäitiys jakaa mielipiteitä rajusti. Toisen mielestä äitiys ei ole työ, eikä siitä kuulu saada rahaa. Toisen mielestä lapsen kasvattaminen on kunnioitettavaa ja jopa suotavaa, kun taas joidenkin mielestä kotiäideistä tulee yhteiskunnan elättejä – pohjasakkaa, siinä missä elämäntapatyöttömätkin.

On ristiriitaista haukkua huonostikäyttäytyvien kersojen mutseja ruokakaupassa ja samalla huudella kuinka kaikkien pitäisi tehdä oikeita töitä.
Tai edes niitä pätkätöitä, mistä kovasti puhutaan, mutta mitkä tuntuu olevan jossain ison kiven alla.

Suunnittelin pitkän aikaa olevani kotona ainakin siihen asti, että tyyppi alkaisi puhumaan. Oppisi kertomaan jos jotain pahaa olisi sattunut ja sanomaan, että hei nyt mulla on ikävä mutsia.

Harmi vaan, että meidän varat ei riitä siihen ja joudun ensimmäistä kertaa asettamaan rahan lapseni (ja varmasti itsenikin) edelle.

Mun mielestä on huutava vääryys, että työttömän Kelaetuudet on paljonkin suuremmat, kuin se älyttömän pieni kotihoidontuki.
Ehkä hölmöintä kuitenkin on, että sitäkin ne meidän suuret herrat yrittää leikkauttaa.

Tuntuu, ettei kotiäitiyteen anneta edes mahdollisuutta.

Voihan se olla, että neljässä kuukaudessa ehdin kyllästymään kotona oleiluun täysin ja tyyppi kasvaa silmissä oikeaksi isoksi vauvaksi.
Ettei harmittaisikaan niin paljon viedä sitä toisten hoidettavaksi.

Suhteet Ystävät ja perhe Raha Uutiset ja yhteiskunta