Jokunen aika sitten postiluukusta tipahti kirje, jonka lähettäjänä oli Pohjois-Suomen syöpäyhdistys. On kyllä jännä, millainen vaikutus syöpä-sanalla on: kirje avattiin melkoisella vauhdilla sydän kurkussa. Kirjeestä paljastui kutsu kohdunkaulan syövän seulontoihin eli kansankielisemmin papa-näytteen ottoon.

Tänä aamuna kävin kyseisessä toimenpiteessä, jonka jokainen nainen tietää harmittomaksi mutta ikäväksi. Päivän pelasti ihana terveydenhoitaja, joka heti alkuun totesi, että ”kiitä itseäsi, että olet tullut tänne. Tämä on sinun parhaaksesi”. Esitietolomaketta täytettäessä kerroin, että minulta löydettiin muutamia vuosia sitten solumuutoksia papa-kokeessa, ja se johti loop-operaatioon eli ”huonojen” solualueiden poistoon. Operaation jälkeen papat ovat aina olleet puhtaita.

”No mutta tuo on mahtava kuulla. Sehän on juuri näiden seulontojen tarkoitus. Mietippä jos et olisi käynyt papassa ja mitään ei olisi koskaan huomattu. Sulla voisi olla syöpä nyt”, terveydenhoitaja totesi.

Aivan. Aika pysäyttävä ajatus.

Terveydenhoitaja muistutti myös rintojen tutkimisen tärkeydestä, vaikka imetänkin yhä. Rintasyöpä kun on hänen mukaansa nykyään yhä nuorempien naisten tauti. Hän oli myös ensimmäinen terveysalan ihminen, joka on kuvaillut rintasyöpäkasvaimen niin, että ymmärsin mitä sieltä pitäisi hakea.

”Syöpäkasvain on aina kova, eikä liiku paikaltaan”, terveydenhoitaja kertoi hieroen rystystään esimerkkinä. ”Rintarauhaset ovat pehmeät ja liikkuvat, ei niitä kyllä voi sekoittaa.”

 Lapsen saamisen jälkeen olen miettinyt enemmän myös oman kuoleman mahdollisuutta. Tiedättehän, ennen kyllä tajusi että osa meistä kuolee nuorinakin. Syöpään, onnettomuuksiin tai monenlaisiin ei-itse-aiheutettuihin eikä tahdottuihin syihin. Ennen lapsen saamista en kuitenkaan ajatellut, että näin voisi käydä minulle. Nyt ajatus omasta sairastumisesta ja kuolemasta tuntuu aivan kamalalta lapsen vuoksi. Viime viikolla luin kiertävän facebook-päivityksen nuoresta äidistä, jonka rintasyöpäepäilyjä ei oltu otettu todesta, ja syöpä oli päässyt leviämään joka paikkaan. Kuvassa sairaalan letkuissa oleva äiti halasi parivuotiasta lastaan, ja minä vollotin. Ajatuskin siitä, että joutuisin hyvästelemään oman lapseni saa kyyneleet silmiini. 

Muistakaa rakkaat äidit – ja kaikki muutkin – käydä niissä papa-kokeissa ja tutkia rintanne. Se on pieni vaiva joka voi säästää teidät isoilta ja ikäviltä asioilta.