Aika entinen ei koskaan palaa (ei edes flunssassa)

Oi niitä aikoja. Kun hiihdettiin 25 kilometriä kouluun kesät talvet ilman suksia ja syötiin katajanmarjoja. Eipä vaan: kun saatiin edes flunssa sairastaa rauhassa.

Näin neljäntenä päivänä megalomaanisen kurkkukivun kourissa alkaa olla olo aika… kaikkensa-antanut. Eikä edes vielä olla siinä räänirtoamisvaiheessa, josta tietää flunssan olevan jo kohta hellittämässä. Ai ja lisätäänpä päälle vielä tämä edelleen jatkuva raskauspahoinvointi, jonka ansiosta käyn aamuisin (ja pari kertaa myös öisin) oksentelemassa yön aikana nautittuja Panadol Hotteja, Bafucineja ja Strepsilsejä. Voi nam.

Mutta okei flunssa on flunssa, ohi se menee – näitä on elämässä tietysti nähty. Silti kaiholla muistelen niitä ”vanhoja aikoja”, jolloin pahan flunssan iskiessä (silloin kun ei kituuttanut töissä Finrexinin voimin) sai pari päivää sairauslomaa, voi vetäytyä peiton alle, nukkua kipeää oloa pois ja katsella netistä loputtoman määrän Unelmien Poikamiehen jaksoja. Miten tuo ajatus tuntuu nyt jopa vähän… luksukselta…?

Juu ei enää. Naperonhoidosta ei saa sairauslomaa, vaikka kuinka yskisi oksennukseen asti ja pissat housuun.

Aika entinen ei enää koskaan palaa. Tai ehkä eläkkeellä. Tuleekohan silloin vielä uusia tuotantokausia Unelmien Poikamiestä?

 

PS. Silvallekin nousi viime yönä kuume. Toivottavasti ehdin saada itseni kuntoon maanantaihin mennessä, että pystyn paremmin taas yksin hoivaamaan kipeää lasta. Hatunnosto yksinhuoltajien suorituksille tässä(kin) asiassa. Olen monesti ihmetellyt, että miten hemmetissä hoituu homma vaikkapa monilapsisen yksinhuoltajan perheessä vatsataudin iskiessä (myös huoltajaan)… Voi apua.

Kommentit (35)
  1. Minä olen totaaliyh, mutta onneksi lapsi sairastaa todella harvoin. Yleensä minä saan ne pöpöt jonain killeriversiona. Mm. äitiin iskeneestä noroviruksen ja keuhkoputkentulehduksen sekoituksesta lapsi jäi henkiin, kun tajusi lämmittää itse ruokaa meidän rämällä mikrolla. Ikää oli reilut kolme vee, onneksi ei polttanut itseään tai keksinyt ruveta paloittelemaan mitään terävällä veitsellä. Äidillä ei ole tapahtuneesta mitään muistikuvaa :-D.

  2. Kah, kun sattui taas tää kirjoitus kohdille. Meillä alkoi flunssapöpöt jyllätä eilen, ja siitä lähtien oon kyllä saanu oman osani ripustautuvasta 2-vuotiaasta. Parit kunnon spurtit on ottanu, joiden aikana purki päivälle varatun energian, mutta muuten on kyllä aika kulunu sylissä ja/tai ohjelmia katsoen ja kirjoja lukien.

    Ennen lasta en muista olleeni pois töistä ku yhen leikkauksen ajan (+toipumisjakso) ja sit toki tuon raskauden myötä sen vähän alta kuukauden ennenkö tyttö syntyi, mutta enpä toisaalta pahemmin sairastanutkaan. Ts. en ollu kuumeessa tai mahataudissa… Mut töiden eduksi on kyllä sanottava se, että ainakin periaatteessa (ja lakisääteisesti) sieltä sentään pystyy olla pois lapsen sairastaessa. Se on sitten toinen asia, kuinka pahaan väliin osuu ja kuinka pahoin hommat kaatuu niskaan, mutta kuitenkin. Vuosi sitten, kun opiskelin syksyn, pelkäsin lapsen sairastumista, sillä luennoilta poisjäänti varsinkin pitkittyessään/toistuessaan olis käytännössä tarkoittanu opintojen siirtymistä vuodella tai vähintään hemmetinmoista lisätyötä, vaikka periaatteessa vakuuteltiin, ettei sairastumisen pitäisi opintojen etenemistä/valmistumista estää.

    Toipumista sinne! Toivottavasti vauhdittuu nyt vielä, kun saitte mummin sinne avuiksi.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *