Aikatauluton aikataulu

Kerroin eilen meidän ihanuustyhjästä kalenterista, ja samaan aikaan Isyyspakkauksen Tommi kirjoitteli heidän taaperonsa hienosti sujuvasta matkailurytmistä. Niinpä ajattelin itsekin vielä vähän jatkaa aiheesta (lue: aiheen vierestä) kertomalla, miten meidän kalenterityhjät lomapäivämme oikein kuluvat – tekemistä nimittäin mahtuu sopivissa määrin meidänkin lomailuun, vaikka täydellisellä ex tempore -hengellä täällä elelläänkin.

keinumassa.jpg

Lempparileikkipuisto on sopivan varjoisa.
 

Meillä koko perheen kesäpäivän rytmittää tuon tirpan rytmi: kahdet päikkärit edelleen. Ne nukutaan vaunuissa ulkosalla, mikä tietysti vapauttaa paljon äitiä ja isiä; vaunut voivat olla paikoillaan tai liikkeessä, pääasia että ovat suunnilleen varjossa.

 

klo 8-10: Silva herää
Heräämisen aika vaihtelee siis hurjan paljon. Parhaimmillaan tirppa vetelee unia kymmeneen – ihanaa! Minä aamuimetän (muuten tulee itku) ja jatkan uniani, isäkuukautta viettävä Joel ja Silva nousevat aamupuurohommiin. Aamun hereilläoloajan Joel & Silva leikkivät usein sisällä.

noin kaksi tuntia heräämisestä (klo 10-12): nukahtaminen päiväunille
Silva alkaa hieroa silmiä väsymisen merkiksi ja nukahtaa aamupäiväpäikkäreille omalle pihalle. Unta tulee tässä vaiheessa 1,5-2 h. Sillä aikaa Joel yleensä piirtää ja minä juon rauhassa aamukahvia ja bloggailen (kuten nyt) – herään siis itse vasta siinä 10-11-aikoihin (ah). Välillä ollaan myös intouduttu rehkimään puutarhassa Silvan aamupäiväpäikkäreiden aikaan.

noin kahden tunnin unen jälkeen (klo 12-14): tirppa herää
Itkuhälyttimestä alkaa kuulua iloinen ”tä! tä!” ja tirppa kurkistelee vaunuverhon alta. Okei ylös siis. Potalla käynti ja lounas – ja siinä vaiheessa käydään ”hei mitäs tänään tehtäisiin” -keskustelu.  ”No mennäänkö vaikka Lintsille?” ”Okei!” Ja sitten mennään. Tavallaan päivä monesti alkaa vasta tästä.

lintsillä.jpg

Lintsi tuntui vielä ehkä vähän liian jännältä paikalta.

 

Päivän hereilläoloaika on ”Silvan aikaa”, silloin tehdään koko perheen voimin jotain kivaa tirpan ehdoilla. No, tai no oikeastaan kyllä muulloinkin Silvan hereillä ollessa… Usein päiväleikkiajalla lähetään leikkipuistoon, tehdään naperokavereiden kanssa leikkitreffejä tai mennään ex tempore vaikka sinne Lintsille tai Korkeasaareen.  Naperokavereita asuu aika paljon tässä lähistöllä, joten ”missä ootte just nyt” -tekstiviestejä lähetellään ahkerasti.

talonmies.jpg

Lapsestani tulee talonmies?

 

noin neljän tunnin hereilläolon jälkeen (klo 16-17): päikkäriaika
Välipala syödään usein liikkeellä ollessa – ja sitten vaunuun unille. Matkalla kotiin päin tulee useimmiten uni. Silvan nukkuessa vanhemmat taas puuhastelevat omiaan: viime aikoina minä olen pyllistellyt kukkapenkeissä ja Joel useimmiten lukee tai lepäilee. Joskus tämän unen aikana pyöritään kaupungilla tai vietetään kahdenkeskeistä aikaa piknikillä – useimmiten kuitenkin tässä vaiheessa alkaa tulla iltapäiväväsymys vanhemmillekin, ja kodin rauha tuntuu ihanimmalta vaihtoehdolta.

noin parin tunnin unien jälkeen (klo 18-19): hereille taas
Potalle, päivällinen ja viimeinen leikkiaika. Useimmiten leikitään kotona sisällä sekä omalla pihalla; oma keinu on jo pystytetty ja hiekkalaatikkokin tulossa. Läheisillä pienillä hiekkakäytävillä juostaan äitiä tai isiä karkuun ja kikatetaan. Sisäleikkien ykkönen on kirjojen lukeminen äidin/isin sylissä.

klo 21 aikoihin: iltapala
Nukkumaanmeno on muuttunut valoisien iltojen vuoksi vähän sekavaksi – välillä kello on jo kymmenen eikä tirppa osoita vielä mitään väsymisen merkkejä. Useimmiten uni tulee yhdentoista aikoihin.

klo 23-00
Joel nukkumaan, minä istun hetkeksi kaikessa rauhassa koneelle

klo 00-01
Minä nukkumaan

******

Reissuissa minulle yksi tärkeimmistä asioista on aina ollut pääsy totaalirentoon olotilaan, jossa päivät sekoittuvat toisiinsa ja viikonpäivät menettävät merkityksensä. Nyt se on mahdollista myös kotona.

Ehkä paras kesä ikinä.

Kommentit (39)
  1. Devika Rani
    12.7.2013, 21:45

    Meidän 7kk ikäinen tyttö herää ensimmäisen kerran 6 maissa (tosin nyt viikon ajan on herännyt vasta puoli 8!) ja silloin joko mies tai minä syötetään maitoa. Tyttö nukahtaa pian ja herää seuraavan kerran puoli 8- 9 (riippuu siitä ekasta heräämisestä). Nyt sitten mies syöttää aamupuurot ja maidot. Tämän jälkeen tyttö jumppailee lattialla kunnes huomataan että häntä alkaa väsyttää. Päikkärit ovat parhaimmillaan parin tunnin pituiset ja tyttö herää 12-13 välillä. Lounas + maito ja jumppailua. Päikkärit 1-2 h yleensä 3 maissa. Päivällinen + maito siinä 6 maissa. Jossain välissä riippuen miten tyttö on hereillä syötän välipalan. Välistä välipala jää kokonaan, välistä sille on tosi tarve. Iltapuuro 9ltä. Nukkumaan 10 maissa.

    Mä en itse hirveästi seuraile kelloa vaan katson milloin tyttö alkaa hieroa silmiään tai muuten touhu muuttuu levottomaksi, niin laitan hänet sitten nukkumaan. Menot muuttavat päivärytmiä jonkin verran, mutta nukkumaan menosta yritetään pitää kiinni. Oon ajatellut että tyttö on sen verran nuori ettei sillä tarvitse olla vielä orjallista aikataulua, vaan mennään fiiliksen mukaan. Kun kuumat ilmat aloivat, niin siitä lähtien tyttö on nukkunut päikkärit aina sisällä. Ei suostunut nukkuu enää ulkona. Paitsi tietty jos ollaan vaunuilemassa eikä ole liian kuuma. 🙂

    Miten te nukutatte lapset ulkona? Siis kun ei ole enää vaunukoppaa vaan vaunut ovat muuttuneet rattaiksi (meillä on yhdistelmävaunut). Ja miten noi hyttyssuojat jne voi ripustaa rattaisiin? Nukutetaanko lapsia rattaissa ollenkaan? 😀 Oon siis miettinyt että kun ilmat syksyllä taas viilentyvät, voisin laittaa tytön jälleen ulos nukkumaan, mutta miten se on mahdollista rattaissa? Pitääkö mun virittää päikkäreitä varten koppa takaisin vaunuihin?

  2. Täällä myös yksi kateellinen aamuvirkun lapsen Äiti!:D Meillä herätään joka aamu 6:lta ja jos oikein tuuri käy saa nukkua 7!
    Meillä taas on tosi tarkka rytmi josta pidän kynsin ja hampain kiinni. Ja kun sain opetettua tyypin nukkumaan sängyssään päikkärit niin en anna enää nukkua rattaissa!:) Meillä siis päiväunet on ollu aikamoista taistoa,kun ekaan 2,5kk ei nukkunut 20min pidempiä torkkuja päivisin.Sitten oppi nukkumaan vaunuissa ulkona 2-3h unia ja sitten oli opeteltava siitä pois. 3viikon opettelun jälkeen oppi nukkumaan sisällä 😀 WUHUU!
    Meille rytmi tuli huomaamatta sellaseks mitä hoidossa ”noudattavat” mikä taas helpottaa hoitoon lähtöä,kun nukkuu syö aamupuuron 8,ulkoillaan pari tuntia,lounas 11:30,päikkärit 12-14,välipala ja taas ulkoillaan. Viideltä syödään ruoka ja 19:30 iltapuuro ja muksu on valmis sänkyyn kasin jälkeen 🙂
    Mä ajoitan mun menot aina lapsen aikataulun mukaan.. 😀 Ja jos on joku tapaaminen tms niin hankin hoitajan ettei rytmi mene sekaisin…. Oon kuullu tästä eriäviä mielipiteitä kun meen lapsen ehdoilla. Toiset on sitä mieltä että hienoa että lapsella on selkeä rytmi ja toiset taas sitä mieltä ettei saa omistautua liikaa lapselle,täytyy olla omakin elämä… 😮
    Ja vielä sen sanon,että veljenpoika 2v nukkuu vieläkin kahdet unet. Hoidossa ne 12-14 ja kotona viiden aikaan vielä 30min torkut. Mä olen sitä mieltä että lapsen pitää antaa nukkua kun väsyttää!:) Kyllä mua korpeis kun ei annettas nukkua vaikka haluais.. Mikä on tosin tullut tutuksi tässä reilun 11kk aikana 😉

    Ps. Silva on ihana!!:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *