Arki yllätti puutaloasujat

Tai eikä edes yllättänyt – olihan tämä kaikki tietysti ihan tiedossa.

Sitä en kuitenkaan arvannut, että kahden ensimmäisen päivän jälkeen kirjaston lattia on täynnä lasinsiruja, kukaan ei ole nukkunut päiväunia, minulla ei ole ollut mi-nuu-tin-kaan hengähdystaukoa ja vaatehuoneen sisällöstä arviolta 85 prosenttia on pissassa.

Kommentit (22)
  1. Yhdestä asiasta tajuaa, että omat lapset ovat jo isoja. (3 ja 5.v) Nimittäin siitä, että mietin, että miten ihmeessä tuo teidän elämä voi olla muka niiiiin vaikeeta välillä?!
    Ja kyllä, ihan samanlaista on ollut itselläkin, vaativa vauva, uhmis ja 5 pv viikossa yksin lasten kanssa. Aika vaan kultaa kaiken 🙂
    Tsemppiä arkeen! 🙂

    1. Tämä on oikeastaan se ”äitiblogien” suola ja syy minkä takia ylipäänsä luen blogeja. Se vertaistuki, että muillakin on joskus vähän tällaista kaaosta ja sitten toisaalta nämä kommentit, niinkuin sinunkin että tästä voi selvitä hengissä ja vieläpä niin, että muistoissa päällimmäisenä on ne hyvät hetket. <3
      Eiköhän se tästä..ihan meillä kaikilla! 🙂

      1. Siis mitä täällä tapahtuu! Juuri kun olin saanut kirjoitettua edellisen kommentin,käännyin katsomaan että mikä ääni kuuluu. No sehän oli koira, joka oksensi kaikki ruuat olohuoneen karvamatolle. Ööh, nyt täytyy taas vetää vähän henkeä ja todeta itse itselleen, että kyllä tää tästä ja alkaa siivoomaan ennenkuin vauva herää.

      2. Just näin, ja tää sama välittyy myös tänne bloggaajalle päin – kun kirjoittaa vaikka omasta kaaoksestaan ja sitten kuulee, että muillakin on sitä. Ja sitten kuulee, että muillakin on ollut sitä ja nyt helpompaa. Joo. Vertaistuki <3

  2. Aluksi disclaimer: tämä ei ole mikään ”mitäs mä sanoin” -kommentti. Eikä mikään ”hähhähää” -kommentti. Mutta pakko nyt kommentoida, että muistan kun luin joskus ihan avoimen sysimustan kateellisena juttuja Silvan vauva-ajasta ja oikeastaan vauva-ajan jälkeenkin, ja mietin, että mitä hem-met-tiä minä oikein samanikäisen vauvan äitinä teen niin väärin, kun meillä on vaan jatkuvaa kaaosta ja kamaluutta ja hooceetä ja ei yhtään lapsilähtöistä ja ei-ei-eitä joutuu huutamaan sata kertaa päivässä ja ja ja. Nyt minä tajuan, että en välttämättä tehnyt mitään väärin (vaikka toki paljon teinkin, myös väärin) mutta siinä missä teillä oli Silva, oli meillä meidän vauva JA sen vauvan syntyessä vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen isosisko. Meillä olisi pitänyt olla vähintään kaksi, mielellään kolme aikuista siinä rumbassa että minkäänlainen zen-tunnelma olisi voinut vallita, ja sen sijaan meillä oli mies töissä toisella paikkakunnalla ja minä viikot yksin sen sirkuksen kanssa. Hoocee. En voi muuta sanoa.

    Kiitos siis, ihan tosi iso ja vilpitön kiitos siitä, että jaat myös nämä vähän heikommat hetket täällä. Niistä on tullut minulle sellainen ”hei, ehkä kaikilla muillakin on vähän sellaista kun meillä silloin oli” -fiilis, ja se on ihan helpottava ja hyvä fiilis kyllä. Sinulle osaan sanoa vain sen lohdutuksen, että tosiaan tuossa edellisessä lauseessa paino on sanalla OLI – nyt meillä tosiaan on ne 2,5 ja 3,5 -vuotiaat neidit ja elämä jo entiseen verrattuna tosi mukavaa, leppoisaa ja välillä suorastaan zen. Ei koko aikaa, mutta suurimman osan ajasta. Kovasti voimia, tsemppiä ja jaksamista, toivottavasti hellekin vähän jo hellittää!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *