Dagen efter

Täällä ollaan! Auto on jo reippaasti haettu eilisen jäljiltä työpaikan pihasta, enkä ole tänä aamuna kertaakaan sanonut sitä maagisen pitkää uudisyhdyssanaa nimeltään mäenjuoenääkoskaan.

En myöskään saapunut kotiin siinä voikamalaa-tilassa, jolle Joel jaksaa edelleen (vaikka siitä on jo vuosia!) naureskella: duunipaikan bileistä saavuin kuulemma aina kotiin hokien voikamalaa voikamalaa voikamalaa ja kaatuen ulkovaatteet päällä suoraan sänkyyn. Aamulla mun heräämisen sitten tiesi siitä, kun sängynpohjalta alkoi kuulua taas se vähitellen voimistuva voikamalaa voikamalaa voikamalaa.

Hah haa, en enää!

Kivaa oli, mutta pakko myöntää, että illan ihanin hetki oli matka kohti kotia. Pääsin varikolle köröttelevällä sporalla privaattikyydillä aivan kotikulmille asti. Taivas oli epätodellisen lila-punainen ja värjäsi kaiken kummallisen kirkkaalla laskevan auringon valolla. Kävelin halki puu-Toukolan, kaikkialla tuoksui kesältä, ei ollut kiire ja ilma aivan lämmin. Minulla olkihattu päässä ja mokkasiinien askel kepeänä.

Ah: kivan illan jälkeen kohti ihanaa rakasta kotia. Ihania rakkaita ihmisiä. Mun omia. Ihan parasta.

Eli reippaimpien juhlijoiden suunntessa kohti Sir Einoa (ja myöhemmin kuulemma Mummotunnelia) minä livahdin takavasemmalle (vai oikealle? en ole varma ilmansuunnista) kohti sporapysäkkiä, ja kyllä: olin taas kotona ennen puoltayötä.

Ei hitsi mikä nössö.

Mutta oikeasti: tähän elämänvaiheeseen mennessä olen onnekseni oppinut, että se mun juttu ei välttämättä olekaan se fisutarjotin puoli tuntia ennen pilkkua. Ehkä kuitenkin nautin enemmän niistä yksistä-kaksista-kolmista auringon vielä paistaessa, ja sen päälle hyvistä yöunista omassa sängyssä.

”Nothing good ever happens after 2 o’clock”, kuten Joelin kaveri usein osuavasti toteaa.

Kommentit (25)
  1. Itseasiassa se menee näin: ”nothing good happens after 2am”. Yksi mieleenpainuvimmista jaksoista sellaista sarjaa kuin How I met your mother. Suosittelen lämpimästi 🙂

    Kiva blogi sulla, eksyin tänne ihan vahingossa toisen blogin kautta ruokareseptejä etsiessäni ja aloin lukemaan blogiasi alusta asti tykästyttyäni sun elämänmakuisiin kirjoituksiin. Nyt jatkan blogin lukemista, jotta selviäisi uusin käänne tuo sivussa ollut ”….ja sitten se näytti uudelleen plussaa” 🙂

  2. 😀 no oot jo ehtiny varmaan jokunen vuosi juhlia..
    Meillä jäi vähän kesken ku olin raskaana koko viimeinen opiskeluvuosi ja esikoinen syntyi viimeisellä lukukaudella ja oli koulussa mukana viimeisillä kursseilla 😀 ja sit olin taas raskaana heti ku esikoinen oli vuoden ja olisin raaskinut jättää hoitoon.. eli en sit juhlinu ööh 3,5 vuoteen..!!!!!!!!!!!
    No nyt vihdoin vietin taas juhannusta kaverin mökillä kaveriporukan kanssa ja kivaa oli vaikka olo ei ollu mitä mahtavin seuraavana päivänä 😉 😀 haha
    Ainoo vaan et nyt ku me taas haluttais juhlia niin ööh peräti kolme kaveriporukan pariskunnista odottaa perheenlisäystä.. xD niin siinä käy ku tekee asiat ”epäjärjestyksessä” 😀 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *