”Ensi vuonna kahden kanssa” …eli kokemuksia lapsen kanssa reissaamisesta

Viime syksynä Facebookissa kiersi HS:n uutispäällikkö Jaakko Kangasluoman kolumni: ”Vain kahjo matkustaa lasten kanssa”.

En voisi olla enempää eri mieltä.

Tuosta kolumnista ihan vaan sen verran, että siinä Kangasluoma kuvittelee Thaimaan-matkan kahden tyttärensä kanssa. Kuvittelee. Todellisuudessa lapset ovat tekstin mukaan eläneet elämänsä 358 kilometrin säteellä kodistaan.

Syksyllä minä en tainnut kolumnia sen kummemmin kommentoida. Koska minä en halunnut kuvitella, halusin kokeilla.

No nyt on kokeiltu, ja kokeilun tuloksia seuraavassa – empiirisenä otoksena tieteellisesti tasan 1 kpl naperoa, iässä 1 v 8 kk.

*******

Joskus olen kuullut sanottavan, että alle kouluikäinen ei osaa nauttia matkustamisesta. Hevonkukkua, oikeasti.

Okei, pieni lapsi ei tarvitse matkailua ollakseen onnellinen. Mutta ei tarvitse (moni) aikuinenkaan. Lapsena elämykseksi varmasti riittää junien katselu asemalla tai lähimetsän leppäkertut – enempää extremeä ei tarvita.

Mutta se ei ole ollenkaan ristiriidassa sen kanssa, että kyllä se napero nauttii kirmatessaan pitkin biitsiä, kun kurapukua ja rukkasia ei tarvita. Ja kun äiti ja isi ovat rentoja ja onnellisia, ja yhteistä aikaa omalle perheelle on lähes kuukausi.

20131130_103311.JPG

Ennen matkaa psyykkasin itseäni ajattelemaan, että emme voi tietää, millaista reppureissaaminen lapsen kanssa on. Että jos se olisi ihan kamalaa, ei olisi mikään tappio vaikkapa palata Phuketiin ja viipyä loppuloma siellä. Pääasia, että reippaasti ja avoimin mielin kokeilemme.

Ja oi hitsi, että me nautittiin.

20131127_110102.JPG

Voisin jopa väittää, että oman lapsen kanssa reppureissaaminen oli ihanampaa kuin reissaaminen ennen lasta. Kun näki sen aidon innon ja riemun. Sen läpikotaisin onnellisen naperon. Ne vilpittömät riemunkiljahdukset välittyivät omiin fiilikseen sataprosenttisen laimentamattomina. Naperon ilo oli äidin ja isin ilo.

20131125_173345.JPG

Reissaajia on erilaisia. Jotkut haluavat koluta nähtävyydet ja ehtiä tehdä lomallaan mahdollisimman paljon. Tai bilettää aamuun asti muiden reppureissaajien kanssa. Tai… no, mitä ne nyt sitten haluavatkaan; mistäs minä tietäisin. Me olemme viime vuosina olleet enemmän sellaista ”hengaillaan paratiisissa kunnes menetetään ajantaju” -reissaajatyyppiä. Ollaan vaan. Ei tehdä mitään.

Ja meidän reissutyypillemme naperon mukanaolo ei aiheuttanut oikeastaan minkäänlaisia lisähaasteita. Koska meillä ei ollut mitään ”pakko tehdä” -juttuja, pystyimme keskittymään siihen, mikä meidän mielestä oli tärkeintä: perheen yhteiseen, rentoon ja onnelliseen oleiluun maailman kauneimmilla rannoilla. Peruspäivä paratiisissa sujui jokseenkin näin:

Aamulla herättiin, kun tirppa heräsi – yhdeksän aikoihin enimmäkseen. Sitten hidas aamupala:

20131210_152242_19.JPG

…ja rentoa aamupäivähengailua vaikkapa omalla bambuhutilla:

20131209_105944.JPG

Puolilta päivin tirppa päiväunille. Joskus nukuttiin itsekin – toisinaan Joel jumppasi ja minä bloggasin tai luin.

Päikkäreiden jälkeen lounas ja päivän paras aika; kun auringon kuumin polte on jo helpottanut. Silloin usein lähdettiin rannalle:

20131207_163949.JPG

…tai vaikka reppukävelylle:

20131212_171651_9.JPG

Pimeän laskeuduttua (kuuden-seitsemän jälkeen) takaisin bambuhutille peseytymään, ja ilta hengailtiin tavallisesti ”omalla” ravintolalla iltaruokaa odotellen ja syöden – tirppakin löysi monesti paikallisista lapsista leikkiseuraa:

20131208_194124.jpg

Ja sitten yhdeksän aikoihin vetäydyttiin omalle hutille ja mentiin vähitellen nukkumaan. Että eipäs nyt sitten ollut kovin haastavaa tai stressaavaa tämä tällainen lomailu naperon kanssakaan 🙂

Uskon, että ihan hurjan paljon on kiinni vanhempien omasta asenteesta. Jos reissaaminen (vaikkapa juuri reppureissaaminen ja siihen liittyvä suunnitelmattomuus) stressaa vanhempia ja ilmapiiri on kireä, se varmasti heijastuu lapsiinkin. Tulee kränää ja kiukuttelua. Mutta jos vanhemmat ovat rentoja ja kokevat elävänsä elämänsä onnellisimpia hetkiä – uskon, että myös lapsi tuntee sen.

Kaikille tällainen matkustaminen ei tietystikään sovi. Mutta me olimme reissun päällä ihan onnellisimmillamme.

*******

Yllätimme itsekin itsemme sillä, kuinka paljon liikuimme. Matkustimme mm. speedboateilla, long-tail-boateilla, mini-vaneilla, tuk-tukeilla ja (suht rähjäisillä) paikallisbusseilla – pisin matka kesti yhtäjakoisesti seitsemän tuntia, tässä:

20131206_124740.JPG

Sopivimmaksi matkustusajaksi osoittautui kuitenkin 4-5 tuntia. Siinä ajassa tirppa sopivasti ensin hihkui intoa, sitten nukkui parin tunnin päikkärit ja loppuun vielä viihtyi pari tuntia äidin ja isin kanssa jutellen ja höpsötellen. Ruoka- ja päikkärirytmit säilytettiin suht hyvin liikkumisista huolimatta.

Ja tämä luku on aika huikea: laskimme, että vajaan kuukauden aikana yövyimme 14 eri sängys. Huh huh. Varsinaisia ”paikallaanolomatkakohteita” oli laskutavasta riippuen kuusi tai seitsemän: Koh Lanta, Koh Bulon Leh, Koh Kradan, Krabi, Koh Chang sekä loppuun vielä lyhyesti Khao Lak. Siihen ehkä vielä Trang (se sairaalakeikka) – myös Phuketissa ja Ranongissa yövyttiin, mutta silloin oltiin aina matkalla jonnekin.

Etukäteen oltiin varattu vain ensimmäinen yö Phuketin sataman läheltä, ja mielessä oli lähteä siitä ensin veneellä Koh Lantalle ja siitä eteenpäin kohti etelän saaria. Kaikki muut päätökset tehtiin matkan varrella ja fiiliksen mukaan. Ja Lonely Planetia lukemalla, totta kai.

20131205_105832.JPG

Siirtymisiä helpotti ihan hurjasti se, että Silva rakasti kantoreppuaan.
”Reppureissulle! Mennään reppureissulle!”, tirppa vaatii vielä kotonakin.
Arabian S-marketiin toki mennäänkin, mutta se ei ehkä ole ihan sama asia.

*******

Nukkumista jännitin ehkä ylitse muiden asioiden. Myös yönukkumisia, mutta etenkin päiväunia. No, ne sujuivat näin:

20131207_153954.JPG

Ei mitään ongelmaa.

Tapahtui siis juuri niin kuin toivottiinkin: muutos kaikkeen sinne mentäessä oli niin valtaisa, että sellaiset asiat kuin sängyssä päikkäreiden nukkuminen ei tuntunut enää missään. Muutenkin tirppana soljahti reissuelämään sinne päin mentäessä ihan niin kuin itsestään. Takaisin tuleminen olikin sitten huomattavasti vaikeampaa niin kuin palatessa kirjoitinkin.

*******

Reissullamme oli eräs lentävä lause:

20131129_105120.JPG

”Ensi vuonna kahden kanssa.”

 

 

PS. Oh kaikki reissun päällä suunnittelemani ”after reissu” -bloggaukset ovat olleet hieman jäissä arjen (ja talven) pukattua päälle. Mutta ajatuksenani on ollut vielä kirjoittaa muutama juttu – niitä kun on toivottukin. Ainakin reissubudjettijuttua (jaiks, muistankohan vielä…?) olisi vielä tulossa sekä lisäksi ”kohdefiilistelyt” noista meidän päämatkapaikoista.

Tyyliin bloggaus per viikko -tahdilla. Toivottavasti jaksaa vielä kiinnostaa! Mielipiteitä: jaksaako…?!?

Raskaana reppureissulla -teemalla olen jo kirjoitellutkin aiemmasta Vietnamin-reissusta kolmessa osassa täällä (noissa kyllä huomattavasti enemmän Vietnam- kuin raskausasiaa):
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-1-raskaana-reippureissulla-vietnamissa
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-2-raskaana-reppureissulla-vietnamissa
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/matkamuistoja-3-raskaana-reppureissulla-vietnamissa

Thaimaassa raskaana -vinkkejäkin on kyselty (ja saa kysellä lisääkin!) – katson, pitäisikö siitäkin vielä tehdä oma bloggauksensa!

Saa myös kysellä lisää meidän kokemuksista eri käytännön jutuista, jos joku asia mietityttää ja itsellä vaikkapa matka lähestyy! Voin ehkä niistäkin tehdä erillisen kysymys-vastaus -bloggauksen, jos kysymyksiä tulee paljon… (joitain on kommenttikentissä ollutkin – osaan olen vastannut, mutta joku on saattanut lipsahtaa vastaamattakin).

…jos siis lukijoita jaksaa kiinnostaa! 🙂
Toivon niin. 
Koska itse näistä niin hurjan mielelläni kirjoittelen, kun tuo reissuelämä (nyt avec napero ja avec maha) on vaan niii-iiiin juuri minua <3

Kommentit (73)
  1. Kommentteihin: Ymmärrän, että ”kaikki on mahdollista” -yleistykset saattavat ärsyttää vaikeassa elämäntilanteessa olevia, mutta mielestäni tuollaisia yleistyksiä tarvitaan, jotta saadaan ilmaistua, miten valtavan suurta ihmisjoukkoa asia koskee juurikin esimerkiksi matkustamisen suhteen. Täällä onkin jo monissa kommenteissa kerrottu ne tarpeelliset asiat ja muistutettu, että tämä on prioriteettikysymys. _Kaikilla_ suomalaisilla ei ole rahaa matkustaa, mutta _suurimmalla osalla_ kyllä on, mikäli siitä tekee itselleen ykkösprioriteetin, ja etenkin jos nauttii halvoista kohteista ja halvasta matkustustyylistä. Itse olen päätynyt pitkälle reissulle Kaakkois-Aasiaan yhtenä syynä se, että täällä eläminen tulee niin halvaksi. Rakastan myös Eurooppaa, mutta siellä en olisi voinut kuvitella eläväni kuukausia näin pienellä budjetilla.

    Postaukseen: Mielestäni tuossa on kysymys ihan siitä perusasiasta, että monet ihmiset kokevat matkustamisen lähtökohtaisesti vaikeaksi, joten kun kuvioon lisätään ylimääräisiä liikkuvia osia (kuten lapsia), niin hommasta tulee ajatuksen tasolla entistä vaikeampi. Siksi haluankin aina yleistäen korostaa sitä, että matkustaminen _ei ole vaikeaa_! Poikkeukset tietysti allergioista alkaen huomioiden. Jokaisella on myös oikeus valita vaikeutensa eli jos vaikka kommunikointi ilman yhteistä kieltä tuntuu ahdistavalta, niin sitten se tuntuu. Mutta itse olen ainakin kokenut, että matkustaminen ei ole puoliksikaan niin kallista ja vaikeaa kuin monet tuntuvat kuvittelevan. Ihmiset myös suotta aliarvioivat itseään, matkustaessa jos missä huomaa, mihin kaikkeen sitä pystyykään. 🙂

    Haluan painottaa sitä, että vaikka ”just do it!” -henkiset reissuilakoinnit kuinka herättäisivät soraääniä, niin samalla ne voivat toimia sinä viimeisenä tarvittavana potkuna vaikka kuinka monille – tai jopa ensimmäisenä ”hm, uskaltaisinkohan minäkin” -potkuna. Joten antaa palaa!

    P.S. Terveiset Malesiasta! Reissukumppanini eli kihlattuni vietti tätä ennen pari viikkoa tuolla pienemmällä Koh Changilla (isommallakin olimme joulukuussa), jota suosittelin hänelle teidän kokemustenne perusteella. Oli kuulemma aivan överirentouttava ja ihana paikka. 🙂

  2. kolmen naperon äiskä
    17.1.2014, 11:50

    Mä oon niin samaa mieltä tuosta naperon/naperoiden kanssa reissaamisesta, ne nauttii just siitä kun vaan ollaan eikä koko ajan olla menossa. Me ei olla budjetin takia voitu reissailla ulkomailla mutta 3v sitten ostettiin iso perheteltta ja joka kesä lapset oottaa ihan innoissaan sitä telttareissua sinne samaan eläinpuistoon tuolla pohjanmaalla. 😀 Joo onhan se vähän eri asia kun on vessa ja suihkut vieressä leirintäalueella mutta se yhdessäolo ja kiirettömyys on siinäkin se pointti. Ei edes paljoa etukäteen suunnitella koska lähdetään tai tullaan takaisin, mennään kelien mukaan sinne missä aurinko paistaa. Ja hyvin muuten onnistui telttailu kun nuorin oli 5kk. vaikka sukulaiset vähän kauhistelikin. Rennolla asenteella itsekin niin kaikilla on kivaa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *