Erään ein tarina

Seeluska oli kaatanut kupillisen vettä ruokailualustalleen ja uittanut siinä paloiksi revittyä talouspaperia.

Minä yritin (epätoivoisesti) saada jotain iltapalaa omaankin suuhuni ja samalla kannustaa vetkuttelevaa isosiskoa syömään vähän reippaammin, ettei iltapalapöydässä sentään ihan puolilleöin venyttäisi.

Seela katsoi minua omasta istuimestaan ilkikurisesti ja työnsi talouspaperivesimömmöannoksen suuhunsa.
”Älä laita sitä suuhun”, minä sanoin.

Tirriäinen jatkoi virnistelyään. Ei mitään muuta reaktiota.
”Älä laita talouspaperia suuhun”, minä toistin.

”Hähähähähähä!”, Seela käkätti vastaukseksi tollero suussaan.

Ding…. Ding…. Ding….

Jossain takaraivon kulmassa soi hiljaisella äänellä kello kertoen, että joskus minulla taisi olla jokin tähän liittyvä ajatus. Ehkä? Mitä? Oliko? Ai mulla? Joo joo – kyllä kyllä, juuri sinulla. Siis siitä, että miten nämä tällaiset tilanteet olisi tarkoitus hoitaa… Siis tämä tällainen kello soi vaimeasti. Ding… Ding… Ding…

Aaaa, ai niin.

”Kulta, laita se talouspaperi pöydälle”, minä sanoin.

Seela katsoi minuun, hymyili iloisesti ja otti paperitolleron suustaan alas pöydälle.

Damn. Niinhän se olikin.

Olenko se vaan minä, vai oliko nämä kasvatushommelit pik-ka-sen helpompi toteuttaa aikoinaan yhden kanssa…?

puistossa.JPG

Kuvan virnistelijä liittyy tapaukseen.

Tämä siis (huoh) joskus oli näin:
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/kuriton-kakara

Kommentit (16)
  1. Kiitos tästä! 

    Työskentelen vapaaehtoisena bolivialaisten lasten kanssa (ikää heillä on 6kk – 5 vuotta) ja koska espanjan taitoni on rajoittunutta, on kovin helppoa vain sanoa no, por favor ja olettaa lapsen ymmärtävän, että viimeisimmäksi tehty tai sanottu asia oli väärin. Eihän se (tietenkään) niin toimi, tänään kokeilin tätä lähestymistapaa ja sain estettyä monta tuhmuutta ja vaaratilannetta! Ennustan elämän olevan tästä eteen päin hivenen helpompaa ja iloisempaa 🙂

  2. Niinpä niin, ihan sama homma pätee koirankasvatuksessa. Koira ei ymmärrä EI-käskyä, koska se ei ole tekemistä. Koiran pitää tietää, mitä sen kuuluisi tehdä. Kun komentaa vaikkapa ”ei hauku” niin koira on hämillään, että mitäs sitten pitäisi tehdä. Haukkuminen loppuu kun pyytää koiraa maahan tai istumaan, tulee nääs muuta takemistä kuin haukkuminen ja kyttääminen.

    1. Hihii, ja mä tuolla vanhassa bloggauksessa kirjoitin kissasta ja ei-sanasta. Mutta kyllä! …ja kyllähän sitä varmaan aikuinenkin mieluummin kuulisi ohjeita, että mitä kannattaa tehdä kuin kieltoja, mitä ei saa tehdä. Me vaan taidetaan olla joku kieltokansa… 🙁

    2. Näin mäkin oon ymmärtänyt, ihan lasten kohdalla siis. ”Älä juokse” on vielä vaillinainen, koska lapsi ei hoksaa ite korvata tekemistään jollain muulla. ”Kävele rauhallisesti” sen sijaan saattaa (ehkä joskus :D) toimia. Tosin itekin aika usein unohdan nää, ja sit se menee molempien kautta: ”Älä juokse! …vaan kävele rauhallisesti.”

      1. No mut hei jos edes tuo loppuosa ”…vaan..” tulee niin sehän on jo hyvä! Mä voisin ottaa ensimmäiseksi tavoitteekseni edes sen, josko sitten myöhemmin ehkä ”edistyneemmällä tasolla” pääsisin siihen alkuperäiseen toimintatapaan 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *