Flashback

Täytin viime lauantaina 37 vuotta. Kolmekymmentäseitsemän. Aika älytöntä.

Luulisi, että viimeistään tässä vaiheessa pukkaisi ihan megalomaaniset ikäkriisit päälle. Mutta ei. Ihan rehellisesti sanottuna: ei mitään

Tuntuu ihan samalta kuin aina. Olen ihan sama Krista kuin aina olen ollut – tietysti persoona on jatkuvasti vähän muuttunut ja kehittynyt, mutta ainakin omassa tapauksessani kyllä ihan positiiviseen suuntaan. No okei nyt väsyttää enemmän kuin joskus ennen. Sattuneista syistä.

Itse asiassa huomasin ajattelevani koko asian jotenkin ihan nurinkurisesti – verrattuna siis siihen, miten tavallisesti vanhenemisesta puhutaan. En osaa ajatella yhtään niin, että kuluneet vuodet tarkoittaisivat sitä, että on jotain elämästä pois. Eli kun että ”oooh nuorena sitä on elämä edessä”. Ja sitten kriiseillään, kun vuodet kuluvat ja ihan kuin jotain olisi sitten koko ajan vähemmän jäljellä.

Mutta mun päässä asia menee jotenkin hassusti niin, että joka vuodesta sitä saa elämään lisää. Tämän ikäisenä mulla on ihan älyttömän paljon enemmän kokemuksia ja mahtavia tapahtumia kuin parikymppisenä. Minulla on enemmän. Elämässä on vuosi vuodelta enemmän. Sisältöä. Tai jotain. Ja siksi jokainen kulunut vuosi on hyvä asia.

Ääääh vaikea selittää.

Mutta katsotaan sitä ikäkriisiä vaikka sitten, kun tuntuu, että vanhenemisen huomaa omasta kunnosta tai terveydestä. Tai jos olo alkaa tuntua jotenkin… raskaalta. Vanhalta. 

Nyt ei tunnu vanhalta. Tuntuu ihan hyvältä. Niin kuin ennenkin. Paitsi väsyttää.

Sattuneista syistä.

37.jpg

Synttäreitteni kunniaksi kävin nuorikkopuolisoni (heh – Joelhan on siis vasta 30) kanssa lauantaina elokuvissa – katsottiin Wes Andersonin mainio The Grand Budapest Hotel, suosittelen. 

Kun elokuvan jälkeen astuttiin ulos Tennispalatsista auringonpaisteeseen, tuntui ihan hassulta. Ihan niin kuin ennen. Aivan hyvin olisimme voineet kävellä pari korttelia Joelin luo Kamppiin. Alepan kautta – mulle pari siideriä ja molemmille Ötkerin pitsat. Eipä, vaan tietysti Ruoholahden Kotipizzaan – hei vakkari! Minulle Perfetta fetalla, jalapenolla, rucolalla ja punasipulilla. Joelille jauhelihapizza, johon lisätäytteeksi mozzarella ja pepperonimakkara. Molemmille kuitupohja.

Ja sitten lauantai-iltaa viettämään Joelin kaksioon. Maattaisiin olohuoneen läpi viritetyssä kahdenmaattavassa riippumatossa ja katsottaisiin möhköpainia. Tai ehkä jotain leffaa. Baariin tuskin jaksettaisiin lähteä.

Lattialla olisi postit – niiden päältä vaan käveltiin. Eteinen pimeänä, koska siihen ei koskaan saatu lamppua ripustettua. Pienen keittiön pöytätasoilla ei hemmetti vie taaskaan olisi yhtään laskutilaa; minä ehkä vähän salaa kiroaisin. Nukuttaisiin päikkärit ja välipäikkärit.

Tutut tuoksut. Petaamaton sänky. Makkarin bambuverhon läpi raidallisena siivilöityvä valo. Tatamit lattialla. Sokeritoukat kylppärissä. Hoitoaine taas loppu.

Ihan niin kuin ennen.

Entinen elämä tuntui olevan siinä hetkessä niii-iiiin lähellä. Niin lähellä, että tuntui ihan absurdilla, että meillä on nyt kaksi lasta siellä Ämmin hoitamana odottamassa. Eikö vaan haettaisi ne siiderit ja mentäisi sinne Kampin-kaksioon?

Vain kolme vuotta sitten.
– Mulla oli silloin ihan samat vaatteetkin kuin nyt, Joel nauroi.
– Niin mullakin! Paitsi öö ei mulla näitä äitiyshousuja ollut. Eikä tuota laukkua. Eikä näitä kymmentä kiloa. Eikä tuota juurikasvua.
– Ja sä kipittäisit korkkareilla, Joel lisäsi.

Vain kolme vuotta sitten.

– Mutta ei siihen edelliseen haluaisi palata. Se olisi ikään kuin taaksepäin. Ei sitä taaksepäin halua enää mennä, Joel mietti.
– Mä kaipaan joskus sitä yksin oloa… tai en edes sitä. Nukkumista. Kun sai nukkua niin paljon kuin halusi. Ajattele, että joskus sitä silloin mukamas luuli olevansa väsynyt. Joo f*k you, entinen minä, sä et väsymyksestä tiedä mitään!
– Miksi me ei vaan nukuttu koko aikaa?
– Aattele, että sitä joskus valvoi vapaaehtoisesti. Kolmen aikaan yöllä – hei mitäs jos parit fisut jois vielä. Ja sitten mukamas oli seuraavana päivänä väsynyt. Oisit nukkunut, ääliö! KOLMEN AIKAAN YÖLLÄ. Huh huh. Kolmen aikaan yöllä mä en kävele enää kuin vessaan, jos jaksan. Tai jos en jaksa, niin pidätän.
– Meidän ois pitänyt kaikki vapaa-aika vaan nukkua!
– Joo! Pelkkää nukkumista vaan! Ja ehkä joskus seksiä.

Hetken hiljaisuus.

Yhteinen naurunpurskahdus.
– Ei. Ei edes sitä. Nukkumista vaan.

Kommentit (47)
  1. Ihana teksti!! Luen tätä blogia aina onnen kyyneleet silmissä, ja toivon kovasti että parin vuoden päästä voisin katsoa omaa elämääni taaksepäin samoissa meiningeissä. Siihen asti täytynee nukkua 🙂

  2. Sun kirjoitus sai mut pohtimaan taas ajan kulkua. Ajattelen juuri kuin sinäkin, että ikääntyessä kehoon ja mieleen kertyy uusia kerroksia ja kokemuksia; sisältöä. Mun mielestä tää seuraava ajatus ajankulusta on ihana, ja niin totta. Vaikeaa länsimaalaisena käsittää, mutta silti se osuu ja uppoaa.

    ”Aikaan liittyy myös usein käsitys ajankulun suunnasta. Meille on itsestään selvää, että tulevaisuus on edessä ja menneisyys takana, minkä todistavat monet sanonnat, kuten ”minkä taakseen jättää, sen
    edestään löytää.” Länsimainen käsitys ajasta voidaan kuvata viivana, jossa nykyhetki kulkee menneisyydestä kohti tulevaisuutta.

    Kaikkialla näin ei kuitenkaan ole. Perinteisessä afrikkalaisessa aikakäsityksessä nykyhetken kannalta olennaista on menneisyys, jota kohti tapahtumat jatkuvasti liikkuvat. Menneisyydestä nykyhetki saa myös merkityksensä, sillä sen avulla voidaan ymmärtää, miksi asiat ovat nyt niin kuin ne ovat. Ihminen siis ikäänkuin katsoo kohti menneisyyttä, jossa olevat tapahtumat tunnetaan. Selän takana oleva tulevaisuus on vielä tuntematonta.

    Tulevaisuus sijaitsee selän takana myös Etelä-Amerikan Andeilla asuvien ayamara-kieltä puhuvien inkojen aikakäsityksessä. Ayamara-kielessä sama sana tarkoittaa sekä edessä olevaa että menneisyyttä. Vastaavasti tulevaisuus ja takana oleva ilmaistaan samalla sanalla. Lisäksi ayamaraa äidinkielenään puhuvat henkilöt usein osoittavat eteensä puhuessaan menneisyydestä ja taakseen puhuessaan tulevaisuudesta.”

    http://www.didrichsenmuseum.fi/files/Aika_Aikakaesityksiae.pdf

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *