Hei ystäväni – juu juu juuri sinä

Sain Facebookiini ystävänpäivätoivotukset lapsuudenystävältä – MLL:n FB-linkki kehotti olemaan yhteydessä ensimmäisen luokan parhaaseen ystävään. Mehän ne silloin oltiin, kaksi pientä tirriäistä, tumma ja vaalea. Kuin paita ja peppu monta vuotta.

Monet muutkin ystävyyssuhteet ovat jättäneet elämänmittaiset rakkaat muistot.

Ensimmäisenä tietysti naapurin tyttö, minua pari vuotta vanhempi. Oh näiden ystävysten seikkailuista voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Hmm. Ehkä joskus kirjoitankin.

Päivähoitokaveri – oltaisiinkohan oltu 2- ja 3-vuotiaita, kun ystävystyttiin. Hän on rakkain ystäväni edelleen, vaikka arjen häsellyksessä yhteydenpito onkin aivan liian harvaa.

Yläasteelta neljän tytön ystäväporukka, jossa ”pariuduttiin” aina vuorotellen kahden kimpoiksi.

Lukiosta se eräs, jonka kanssa meitä taisi yhdistää ensin baariseura (molemmat juuri täyttäneet 18 vuotta) ja viehtymys pitkätukkaisiin bändijätkiin – mutta jonka kanssa siinä sivussa ystävystyttiin lujasti ja varmasti elämänmittaisesti.

Ja aikuisiältäkin, oh teitä rakkaita on useampia. Sinä ihana työpaikalta – sinä jonka kanssa yhdellä hetkellä tehtiin töitä ja seuraavalla hetkellä oltiinkin reissaamassa Portugalissa ja Riikassa ja vaikka missä… …Tampereella. Ou mai gaad, onneksi en tuonut niitä pikkupoikia jatkoille, vaikka suloisia olivatkin. Sinä (hih) joka olit BB-valvojani – eiootodellista mikä tapa ystävystyä, siinä vuorokauden aikana puhuttiin paljon. Paljonpuhumisesta puheen ollen – sinä, johon ystäväni ystävystyi kolmen minuutin junamatkan aikana ja minä sen hälkeen.

Ja oh ennen kaikkea sinä, oi sinä – tutustuttiin rokkaripoikaystävien kautta, ja vaikka se minun suhteeni (onneksi) päättyi katastrofiin, jotain ihan älyttömän rakasta ja tärkeää jäi. Nimittäin sinä. Myöhemmin tämä lapsiperheistyminen on tuonut meidät vieläkin läheisemmiksi ja uskon ja toivon, että olemme ystäviä aina.

Te kaikki, johon olen tutustunut lasten myötä.

Oh te kaikki. Tässä pitäisi luetella nyt vielä monta-monta, bloggauksesta paisuisi mahdoton. Mutta tiedätte kyllä, ketä olette – pus!

2015-02-14 13.46.36.png

Taide! Itse tein!

Ja sitten te virtuaaliset ystäväni. Te olette kuulkaas aivan hurjan tärkeitä.

Osan teistä olen tavannut livenäkin, mutta sitten on teitä, jotka ”tunnen” niin hyvin – enkä ole koskaan teitä edes livenä tavannut. Bloggaaminen on tuonut ystävyyssuhteisiin ihan uuden ulottuvuuden. Virtuaaliystävät ovat minulle jotenkin ihan yhtä… …todellisia kuin live-elämän ystävätkin. Teille jaan paloja elämästäni, ja vastalahjana saan paloja myös teidän elämistänne; joko bloggausten muodossa tai kommenteissa.

Olen joskus verrannut virtuaalista jutteluamme kahvipöytäkeskusteluihin. Joka päivä jutellaan jotain, joskus pinnallista vitsailua ja joskus syvällisempääkin. Joka kerran sitä tulee kuitenkin paljastaneeksi myös jotain pientä itsestään.

Sitähän se on: tutustuminen.

Ystävystyminen.

Ja mä nyt tässä ihan vilpittömästi sanon tämän: minä en bloggaisi, jos teitä ei olisi. Tätä koko blogia ei varmasti olisi (enää) olemassa, jos emme olisi koskaan alkaneet jutella tuossa kommenttikentässä. Tutustua ja ystävystyä.

Kiitos siis, kun olette olemassa ja teette Puutalobabysta juuri tällaisen, kun se on. Paikan minulle ja sinulle.

Hyvää ystävänpäivää, rakkaat ystävät! <3

Kommentit (24)
  1. Mä oon täällä ihan liikuttunut, just niin kuin joulun tienoilla sanoit, vaikka ei olla nähty niin se silti tuntuu ystävyydeltä <3 kiitos kun olet!

  2. Kiitokset,ja ihania Ystävänpäiviä sinne Espanjaan koko pesueelle! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *