Hotelli Kuusamo

Mietin eilen illalla ennen nukahtamista – älkää kysykö miksi – Hotelli Kuusamoa.

Lapsuusmuistojen sivulauseissahan tämä on vilahdellutkin; asuimme siis lapsena aivan Hotelli Kuusamon kyljessä. Se taisi olla siihen aikaan Kuusamon keskustan ainoa hotelli, tai hmm joku matkustajakoti siellä taisi sen lisäksi olla.

Tiedättekö sen hotellin? Kolme kelohonkaa siinä edessä, ja joku outo kodan (?) muotoinen törötin katossa. Edessä iso parkkis, sen läpi pyöräilin päivittäin. Siinä Rippe-koira puraisi minua polvitaipeesta. Au.

80 luku opel.jpg

Lapsen silmiin koko hotelli oli yhtä aikaa kiehtova mutta myös jotenkin… …epämääräinen. Sanoisin ehkä ”syntinen”, jos se ei kuulostaisi niin kummalliselta. No, ihan yhtä kummalliselta tuo ”epämääräinenkin” kuulostaa. Mutta vähän niin kuin sellainen samanlainen mielikuva kuin jostain amerikkalaisen elokuvan tienvarsimotellista nykyään.

Yritin päästä eilen illalla sen 80-luvun alun kuusamolaislapsen sielunmaailmaan – mikä siinä hotellissa oikein oli?

Ainakin vieraita ihmisiä. Sellaisia ei-kuusamolaisia; sellaisia, jotka eivät olleet kenenkään tutun äitejä tai isiä tai sukulaisia. Joskus ne (tai lapsen mielestä siis aina) puhuivat vieraita kieliä. Ja siis siellä ne vaan yöpyivät hotellissa eivätkä omissa kodeissaan. Miksi ihmeessä?

Tosi epäilyttävää. Ihan varmasti joivat alkoholiakin. Polttivat tupakkaa.

Tajusin: me ei ikinä yövytty lapsena hotellissa. Lomilla oltiin mummolassa, ja kesälomamatkoilla yövyttiin tutuilla tai ainakin kerran jossain mökkikylässä – yhtenä kesänä oli vuokrattu asuntovaunu (mun vaatimuksestani; Kuusamossa oli ollut joku asuntovaununäyttely ja olin sen jälkeen vakuuttunut, että asuntovaunu on parasta ikinä mitään). Muistan edelleen, miten isä ajoi motarilla viittäkymppiä ja muut autot tööttäilivät ja näyttivät keskisormea.

Mutta joo, hotellikokemukseni rajoittuivat siis muutamaan ”hotkussa” järjestettyyn juhlatilaisuuteen, jossa istuttiin jäykkinä valkoisilla pöytäliinoilla katetuissa pöydissä. Leikkihuone siellä oli, jossain maan alla. Se oli pimeä paikka, siellä oli pitkä liukumäki ja jotain… …meinasin sanoa pallomeripalloja, mutta ne taisivat ollakin jotain pehmeitä tyynyjä. Jotain sellaista kuitenkin.

Sinne ei olisi tietysti saanut mennä, jos ei ollut hotellivieras. Mutta ihan yhtä itsestäänselvästi me sinne salaa tietysti mentiin.

80 luku joulu.jpg

Me ei muuten myös koskaan syöty ravintoloissa. Siis silleen niinku ikinä koskaan milloinkaan. Muistan ikuisesti, kun kerran kouluikäisenä (luultavasti kuudennella luokalla) kävin kaverin perheen kanssa Kuusamon Martinassa. Siellä oli jotain kummallista lehtipihviä. Yrttivoita päällä. Tosi eksoottista, puhuin siitä pitkään. Teininä käytiin silloin tällöin Martinassa syömässä sipulirenkaita.

Hampurilaisravintola Kuusamoon tuli, kun olin muistaakseni ysillä tai lukiossa. Rolls. Hampurilaista (yih sentään; aivan liian outoa) en koskaan suuhuni laittanut, mutta nyhersin ranskiksia ja join cokista ja pidin kavereiden kanssa sellaista tyypillistä teinityttömeteliä.

*******

Olen usein ajatellut, miten maailma on muuttunut niin kovasti oman äitini lapsuuden ja minun lapsuuteni välillä. Mutta ei läheskään niin paljon minun lapsuuteni ja meidän tyttöjen lapsuuden välillä.

Äitini oli 37-vuotias minut saadessani ja minä samanikäinen Seelan syntyessä. Eli teoriassa äitini ja minun lapsuuden, ja vastaavasti minun omani ja meidän tyttöjen lapsuuden välillä on saman verran vuosia.

Äitini lapsuudessa 40-luvulla ihan oikeasti ei perheessä ollut välttämättä kenkiä jokaiselle lapselle. Ei sisävessaa tai juoksevaa vettä. Äitini muistaa, kun maistoi ensimmäistä kertaa tomaattia. Se oli kuulemma tosi pahaa – ei ollenkaan sellaista kuin tutut perunat, porkkanat ja lantut.

Minun lapsuudessani oli My Little Ponyt ja Turtlesit. Käytiin ostamassa R-kiskalta jätskiä. Tuntuu, että se ei monilta osin juurikaan eroa meidän tyttöjen lapsuudesta.

Toisin kuin äitini lapsuus, johon ero on aivan massiivinen.

Ei ihmekään, että joskus ei ihan täysin ymmärretä toistemme ajatuksenjuoksua.

80 luku karvahattu.jpg

Mutta sitten taas, kun tajuaa vaikka nuo omat lapsuuden hotelli- ja ravintolamielikuvat – ihan näin yksittäisinä asioina. Että meidän tytöt vetävät naan-leipää ja kormakanaa ihan peruksenaan. Silva on käynyt jo vatsassaollessaan Vietnamissa, ja sen jälkeen Italiassa, Thaimaassa, Tallinnassa ja Espanjassa.

Minä kävin eka kerran Teneriffalla viidennellä luokalla äidin kanssa. Sitä ennen olin käynyt pari kertaa ”rasvaretkellä” Haaparannassa. Ennen täysikäistymistäni olin käynyt ulkomailla (mukaanlukien Ruotsin ja Tallinnan) yhteensä kolme kertaa.

Oma lapsuudenmaailmani keskittyi Kuusamoon sekä mummolapaikkakunnille Posiolle ja Kittilään. ”Muu Suomi” oli lähinnä Linnanmäki, Särkänniemi ja Puuhamaa. Ja ”ulkomailla” tapahtui kauheuksia, kuten Olof Palmen murha (josta mulla ikuiset traumat) ja Ceaucecu (jonka teloituskuvan näen myös ikuisesti verkkokavoillani).

Että onhan meidän lasten maailma varmaan aika eri tavoin muodostunut jo ihan jostain syväperusteiltaan. Alkaen ihan tyyliin siitä, että kaikilla ystävillä ei ole samanlainen ihonnväri.

moottorikelkka.jpg

Mun mielestä lasten saamisen jälkeen on aina ollut jotenkin jännää se ajatus, että tämä meidän elämä on nyt se, mikä näille lapsille tulee olemaan elämänmittaisesti sitä normaalia. Että tällaista se elämä on silloin, kun se on ihan tavallista.

Sen varaan tavallaan rakentuu näiden lasten elämässä kaikki. Sitten sitä tietysti teini-iässä ja aikuisena ravistellaan ja lopulta löydetään se oma tapa elää.

Ja se on sitten taas seuraavan sukupolven normaalia.

 

 

Kommentit (36)
  1. Kiva postaus, kiitos! Mulle on ollut tosi hämmentävää kuulla, että jotkut on lapsuudessaan harrastaneet cheerleadingiä!! What?! Suomessa?! Mä luulin, että sitä voi vaan Ameriikassa..(Olen -77).

  2. Jännästi kääntynyt vuosissa se, mikä on ”in” perheiden syömisessä: nyt taitaa useimmiten olla niin, että mahdollisimman pitkälle itse tehty on se juttu, mieluiten ihan ruohonjuuritasolta (tyyliin vihannesten ja yrttien kasvattaminen itse). 80-90-luvulla oli taas varmasti monin verroin coolimpaa syödä usein ulkona ja silloin mikrokin oli ruuanLAITTO-, eikä vaan lämmitysväline (siis siinähän saatettiin kypsentää jopa kalaa!). Omasta lapsuudestani muistan mökkimatkojen tauot McDonaldsissa, mentiin koko perhe hampurilaisille! Ei tulis nyt heti mieleen viedä omaa jälkikasvua tauolle mäkkiin, vaan mielummin kuskaan niitä vanhoja kunnon omia eväitä.

    Mutta ihan hyviä meistäkin tuli, vaikka ei syöty luomoavokadoja päiväkodissa, mikä tuntuu olevan monen mielestä lapsen perusoikeus nykyään.;)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *