Hymyä! (kops)

Harvinaista luksusta: Laura tuli kylään (tirppa ihan hihkui riemusta) ja vei Silvan pariksi tunniksi ulos leikkimään. Ja minulla oli sillä aikaa harvinaista kahdenkeskeistä vauva-aikaa!

Jakamatonta (kerrankin) äidinrakkautta puhkuen levitin lattialle viltin ja asetuin siihen yhdessä vauvan kanssa. Kahvikuppi mukana, luonnollisesti. Vau, mikä tunne – ihan niin kuin silloin, kun Silva oli vauva!

Näinhän me vaan silloin Silvan kanssa kaikki päivät lököiltiin. Miten helppoa ja ihanaa! Oi miksi miksi miksi silloin luulin, että se oli raskasta. (lue: täydellinen esimerkki siitä, miten aika kultaa muistot)

kuin ennen.jpg

Kahdenkeskeisen ajan käytimme toisiamme tarkkaavaisesti tuijotellen:

tarkkana.jpg

…ja hymyillen!

hymy.jpg

Hei ja harjoitellaanpa myös vatsallaan oloa! Jee, hyvä idea! Kokeillaan! Heti! Ai kun mä olen hyvä äiti tässä jakamattomalla huomiolla oman vauvani kanssa, ihanaa!

Kippasin vauvan vatsalleen. Seela nosti päätään. Nosti, nosti.

Vautsi, taitava vauva! Nosta vielä, yksi kerta vielä, hienosti, äiti ottaa kuvan!
BANG.
(otsan kopsahdus täysillä lattiaan)
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Okei. Muistin juuri, miksi Silvalla oli silloin aikoinaan aina täkki vauvanviltin alla.

Laatuaikaa äidin kanssa.

Kommentit (9)
  1. On kyllä aivan isänsä näkönen vauva 🙂

  2. Onko Silva jo huomannut, että teillä asuu ”ihan isin näköinen” tyyppi? Tai oikeastaan kaksi (siis aiempien kaksoisolentojen lisäksi…) Molemmissa lapsissanne on todella paljon samaa näköä kuin Joelissa 🙂

    1. 😀 joo, nyt ois Silvalla uuden isibongauksen paikka!

    2. Joo, välillä tuntuu, että mun pitää ihan hakemalla hakea omia piirteitäni noista – enkä silti löydä :)Joelin geenit jotenkin jyrää 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *