Hyvänyönkeskustelu

”Mä rakastan sua,” supatti Joel keskellä nukkuvan Silvan selän yli,
”Mä oon onnellinen, että sä olet mun kumppani. Vaimo. Kenenkään muun kanssa tämä ei olisi yhtä kivaa.”

Kivaa!?! Onko tää sun mielestä kivaa?!”, minä hihitin.
(Seela oli juuri nukahtanut puolen tunnin totaalihuutokonsertin jälkeen; meidän moka, ei ehditty nukkumaan tarpeeksi ajoissa.)

”Nojoo. Mä voisin sanoa vaikka niin, että en ikinä ikinä ikinä kenenkään muun kanssa olisi alkanut tähän hommaan. Vain sun”, minä vastasin hempeästi.
(hetken hiljaisuus)
”Että siinä mielessä vois sanoa, että tää on sun syy!!!!”

(hiljaista hihitystä)

”Samoin. Mutta pakko sanoa, että en mä kyllä sun kanssakaan tähän enää kolmatta kertaa alkaisi”, Joel jatkoi.

(hihitystä)

”Itse asiassa tänään, kun mä ajoin Kätilöopiston ohi, mä ajattelin, että oikeastaan tekisi mieli kokea vielä kerran joskus se synnytys.”
”TÄH?”
”No on se vaan niin hullua ja erikoista. Ne supistukset. Ja se ilokaasu. Siitä supistelu-ilokaasuhommasta jotenkin kummallisella tavalla oon ihan tykännyt.”

”Hullu. Toi sun kommentti johtuu nyt vain unen puutteesta.”
”Ja arvostelukyvyn.”
”Ja järjen.”

”Hyvää yötä, kulta.”
”Hyvää yötä, rakas.”

Kommentit (16)
  1. neljän äiti
    16.9.2014, 20:18

    Tää nyt osui ja uppois, kun itse prosessoin tällä hetkellä tosi paljon sitä, että kohta meidän perheen viimeinen vauvavuosi on paketissa. Jos olisin nuorempi, niin tiedä vaikka joskus olisi tullut se viides lapsi. Pari kuukautta sitten, kun meillä oli ihan kammottavia öitä, niin en taatusti olisi ajatellut näin. Nyt tuntuu tosi haikealta, että raskaudet ja synnytykset on nyt mun osalta ohi ja seuraava pieni vauva tulee olemaan lapsenlapsi sitten joskus. Kiitos ei vielä moneen vuoteen kuitenkaan. 😉

    Neljännen raskausaika oli fyysisestikin raskas ja synnytys kaikista kamalin ja silti haluaisin vielä päästä kokemaan synnytyksen. Ymmärrän hyvin, että jotkut jää koukkuun maratonjuoksuun, kun synnyttämiseenkin voi tietyllä tapaa jäädä koukkuun. 🙂

  2. Me käytiin ennen esikoisen syntymää Kättärillä synnytyssuunnitelmakeskustelussa, ja se meidän kanssa puhunut kätilö kertoi, että sillä on kolme lasta ja siinä on ihan kyllin monta, mutta vaikka lapsia ei enää lisää haluakkaan, niin synnyttää kyllä. Että jos jonkinlainen synnytyssimulaattori olisi keksitty, niin hän ainakin haluaisi vielä edes kerran sen kokea.

    Esikoisen syntymän jälkeen (hillitöntä kipua ja hirveä ”kuolen tai tulen hulluksi” -pelko) ajattelin, että se neinen oli ihan seinähullu, mutta nyt toisen synnytykseni jälkeen (sattuihan se tietenkin, mutta pysyin toimintakykyisenä) ymmärrän mitä se tarkoitti. Tuskin mikään kokemus elämässä voi olla yhtä mieletön. Se kipu, ja se miten se kipu loppuu sekunnissa, ja kaikki ne endorfiinit ja ties mitkä mielihyvähormoonit sen jälkeen. Raskaana en jaksais olla enää koskaan, mutta kyllä minäkin sitä ”synnytyssimulaattoria” kokeilisin ihan miettimättä, jos siihen olisi mahdollisuus.

    Ja eniten tietenkin sen hetken takia, kun saa katsoa ensimmäistä kertaa silmiin uutta ihmistä. Huh huh.

     

     

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *