Hyvästi, yömaito!

Näin reilun 1,5 vuoden äitiyden jälkeen täytyisi jo tietysti tietää paremmin – että ei vielä kolmen yön perusteella alkaisi tehdä kovin suuria tuuletuksia… Mutta hei; elämä olisi paljon tylsempää, jos ei saisi hehkuttaa silloin, kun hehkutusfiilis on pukkaamassa päälle!

Eli täältä se sitten tulee:

Jeeeee, meillä on luovuttu yömaidosta!

Täten kiitän suorituksesta paitsi meidän ihanaa ja sopeutuvaista tirppaamme, myös vanhempien vaistoja ja herkkyyskausia – luopuminen nimittäin kävi ihan kuin itsestään. Wohoo!

*******

Silläkin riskillä, että taas keskustelussa räjähtää (huokaus, toivottavasti ei) kerron siis taustasta: mehän tajuttiin joskus alkukesästä, että vastoin yleistä nykykonsensusta (”yli puolivuotias ei tarvitse yöllä maitoa jaba-jaba-jaa”) tirpalla ON öisin nälkä.

Havainto tehtiin oman äitini avustamana viime kesänä. Ja alkuun kaikki lähti silloin siellä Italiassa.

Yöt olivat silloin aika hulinaa: tirppa heräsi 5-6 kertaa yössä imetystä vaatimaan. ”Vieras paikka ja niin edelleen”, minä ajattelin.

Äitini varovasti ehdotteli (pariinkin otteeseen), että mitä jos kuitenkin antaisit pullomaitoa vaikka aamuyöstä – kokeilisit edes. Minä vähän tuhahtelin (”miksi tässä vaiheessa opettaa enää pullolle?”), mutta jonain aamuyönä väsymyksen vallassa kokeilin. Ja kappas, tirppa hörppi maidot ahnaasti ja nukkui sen jälkeen heräämättä aamuun asti.

Nooh, homma jatkui sen jälkeen tällä parin herätyksen taktiikalla: ensimmäisellä heräämisellä imetin ja toisella annoin pulloa. Heräämiset vähenivät ihan silmänräpäyksessä kuudesta kappaleesta kahteen – no hitsi aika hyvä, ajattelin.

Joskus kesällä eräänä yönä kuitenkin (jostain syystä; en muista oikein itsekään) annoin jo ensimmäisellä heräämisellä pullomaitoa. Hups: ja unta aamuun asti. Ei sitä toista heräämistä ollenkaan.

Siinä vaiheessa imetyksestä kerralla tulleet maitomäärät eivät varmaankaan olleet enää kovin suuret. Mutta siihen asti minä olin uskonut ”ei sillä ole nälkä” -teoreetikoita ja kuvitellut, että tirppa tankkaa läheisyyttä. ”Tärkeä tarve se on läheisyyskin”, minä ajattelin ja jatkoin imettämistä. Mutta kun annoinkin maidon pullosta (ja kerralla enemmän), riitti yhtä äkkiä yksi herääminen, suunnilleen yön puolessa välissä joka ikinen yö.

Sillä oli nälkä.

Minä olin ollut vaan niin hölmö, että en ollut sitä tajunnut; kun tuntui, että koko maailma toisella tavalla huuteli.
”Mutku kaikki muut sanoo…”, minä ihmettelin äidilleni.
”Niin sanoo juuri nyt, mutta ei sanonut 10 tai 20 vuotta sitten ja silloinkin lapsia kasvoi. Ja seuraavan 10 vuoden päästä on sitten julkaistu ihan uudet kirjat ja uudet opit. Nämä on vaan niitä teorioita; niitä tulee ja menee. Ei kaikkea pidä ottaa niin kirjaimellisesti; jos on nälkä niin on nälkä”, äitini puhisi.

*******

Yhden yösyötön elo oli meille ihan ok. Olen itse heräilijä ja huonouninen – yksi pariminuuttinen pullosylittely yössä ei tuntunut juuri miltään. Kissakin herättää minut yössä useammin, ja vessassakin käyn. Lisäksi tirpan paino huitelee kaikkien painokäyrien alapuolella; jopa neuvolassa oltiin sitä mieltä, että jos vaan kerran vanhemmat kerran jaksavat, yksi maitosyöttö voi olla toistaiseksi ihan ok siihen asti, kunnes päiväsyömisistä saa tarpeeksi energiaa pitämään nälän poissa yölläkin.

Mutta oli se tietysti ihan selvää, että mikään kovin pitkäaikainen ratkaisu tuo ei voinut olla – jo hampaisiin kohdistuvan ylimääräisen happohyökkayksen takia. Jossain sopivassa vaiheessa tilanteen täytyi jollain tavalla muuttua. Yksi (epäonnistunut) unikoulukokeilu sai meidät kuitenkin vakuuttuneiksi siitä, että ainakaan sellaisiin ei enää uudestaan lähdetä. Toimii joillekin – ei sovi meille.

Täytyyhän se nyt onnistua ilman itkujakin, jos hetki on oikea. Niinpä päätettiin seurata tilannetta ja olla herkkinä lapsen viesteille.

*******

Ja niitähän sitten tulikin. Joskus reilu viikko sitten alettiin yhteisesti havainnoida, että het-ki-nen: yömaidotteluissa on kyllä vähän erilainen fiilis kuin ennen. Jännä juttu; me siis Joelin kanssa molemmat tehtiin yhtä aikaa sama havainto.

Thaimaan-matkaa varten tehdyt aktiiviset ruokaopettelut alkoivat ehkä kantaa tulosta myös yösyömisiin. Hmm, luultavasti päiväruoka alkoi olla jo jo sen verran täyttävää, että yöllä ei sitten ollutkaan niin iso nälkä. Vaikka maitoa meni edelleen yölläkin, juominen ei vaan ollut enää yhtä… …nälkäistä.

*******

Päätettiin odottaa seuraavaa viikonloppua ja vaihtaa maito veteen.

Hommaa helpotti aiempaan verrattuna huomattavasti myös se, että tirpan puhe ja ymmärtäminen ovat niin huimasti viime kuukausina kehittyneet. Esimerkiksi sana ”loppu” menee perille oikein hyvin – jos Fröbelin palikat ovat loppu, ne ovat loppu. Tirppa sen jo aivan hyvin ymmärtää.

aamumoyrija1_0.jpg

Ensimmäinen yö: tuttu herääminen kolmen aikoihin.

”Maitoo”, Silva pyytää.
”Maito on loppu. Otatko vettä?”

Silva on vähän ihmeissään, mutta juo vettä, ja juomisen jälkeen kellahtaa tuttuun tapaan omalle paikalleen ja jatkaa unia.

Aamuyöllä tirppana pytää pariin kertaan maitoa uudestaan. Annan vettä.

Silva nukkuu yhdeksään.

*******

Toinen yö: oksennuskatastrofi.

Alkuyön pyörimiset vaihtuvat oksentamiseen. Aluksi epäillään vatsatautia, mutta seuraava aamu osoittaakin taudin flunssaksi, jonka räkäisyys vain taisi aiheuttaa oksennusrefleksin.

Tirppa pyytää pariin kertaan maitoa. Annan vettä.

Silva herää yhdeltätoista ja toteaa heti ensimmäiseksi:
”Vettä!”
Joo-o, yöllä juotiin vettä.

*******

Kolmas yö: unta ilman heräämisiä aamukahdeksaan. Ensimmäistä kertaa ikinä. Kello kahdeksalta vettä, ja sitten uni jatkuu kymmeneen.

*******

Eikä koko kolmessa yössä yhtään itkua (no okei paitsi sen oksennuksen aikana). Ei kitinää, ei protestia, ei väärin päin kääntyneitä suita tai kurtistuneita otsia – ei mitään. Täysin tyytyväinen tirppa, joka ymmärsi, että nyt ei enää juoda maitoa yöllä vaan vettä.

Okei, meidän yövieroitustiemme ei ole ollut se lyhyin ja helpoin. Mutta se oli itkuton ja pehmeä; meille sopiva.

Ainoa matkan varrella harmittamaan jäänyt juttu on se viime talven epäonnistunut unikoulu. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt jo silloin tajuta, että se ei ole meille sopiva vaihtoehto. Kun johonkin tuollaiseen lähtee vähän niin kuin ympäristön painostuksesta (eikä omasta tiukasta halusta/motivaatiosta), niin onhan se hyvin helposti tuomittu epäonnistumiseen.

Enkä missään nimessä aio sanoa unikouluista mitään pahaa – ne ovat lähipiirissäkin olleet monissa tapauksissa ihan huipputoimivia ja pelastaneet vanhemmat väsymyskierteestä.

Meidän tilanne vain oli se, että meillä se ei kuitenkaan ollut välttämätön. Jos omat voimat olisivat oikeasti alkaneet loppua, olisimme mekin varmasti paljon suuremmalla motivaatiolla (ja onnistumisprosentilla) kääntyneet nopeampien keinojen puoleen. Meillä kuitenkin äidin pelastajina olivat viikonloppuisin pitkäännukutut aamut ja päiväunet – ja kenties myös se, että omien aikaisempien uniongelmien takia olen ehkä myös ikään kuin tottunut välillä olemaan koomaväsynyt; se ei syökse minua henkiseen epätoivoon (paitsi joskus). Tai ainakin tiedän selviäväni siitä, jos väliaikaisesti syökseekin.

Isin jaksaminen… Niin, en tiedä, miten se sen teki. Ihme-isi <3 Toisaalta Joel on (oh onnekseen; vähänks mä on kade) sellainen, että se pystyy nukahtamaan sadasosasekunnissa ihan minne vain. Yöheräämiset Joelilla ehkä olivatkin enimmäkseen vain sen yhden kyljen käännön mittaisia; kappas, nyt se Krista antaa maito-zzz zzzzz zzzzz.

Viime viikonlopun onnistumisen takana uskon siis olevan kaksi asiaa: oikeanlainen ”herkkyyskausi” luopumiselle ja se, että Silvan puhe on jo kehittynyt sille tasolle, että asioiden perustelu onnistuu.

Oikea aika siis.

*******

Olisikohan tämä meidän massiivisen yövieroitussaagamme viimeinen osa…? Nähtäväksi jää.

Tällä hetkellä olo ainakin on positiivinen:
Jeee, me (ehkä) tehtiin se!!!

Kommentit (74)
  1. Mä en saa tätä selitettyä mitenkään muuten kuin niin, että kyseinen vanhempi on itse jotenkin epävarma heidän valinnastaan tehdä lapselleen unikoulu. Tai ehkä epävarma muistakin valinnoista – eihän toisten valintojen pitäisi vaikuttaa omiin valintoihin ollenkaan. Miten se ylipäätään liittyy muihin, että jonkun kohdalla ei onnistunut/ei tuntunut omalta jutulta/ei ollut kiinnostusta tehdä unikoulua/saatiin aikaiseksi onnistunut unikoulu ilman huutoa tai huudon kanssa?

    Äh, en mäkään ymmärrä. 

    1. joo oon varmaan.. KIITOS!! olen kuullut tota kyllä ihan taprpeekseni enkä välitä, olen maailman paras äiti lapselleni!
      Mä en näe eroe ”pehmeässä ja itkuttomassa yövieroituksessa” ja pehmeässä ja itkuttomassa unikoulussa? Siinä mun ongelma nyt..
      Mä en ikinä antaisi vauvani itkeä itsensä uneen mutta silti opetin lapseni nukahtamaan itse ja kutsun sitä unikouluksi? Eikö se sitten ole unikoulu ja miten se erottuu Kristan yövieroituksesta?
      T. yks TEINIäiti (joo todellakin,..! ja minulla on sama oikeus mielipiteisiin vanhempana kun jotkut 40v äidit jotka tuntuvat tietävän kaiken paremmin..)

      1. Hei ihan oikeasti – mä en kyllä ymmärrä, mistä sä olet pahoittanut mielesi…

        Kun teillä on onnistunut itkuton pehmeä unikoulu, niin sehän ihan kaikkein paras mahdollinen tilanne! Ei kukaan täällä ole sanonut mitään muuta; olet ehkä ymmärtänyt jotain väärin…?

        MEILLÄ se unikoulu puolestaan epäonnistui ja oli täynnä itkua ja mä sain siitä migreenin. Eli se päättyi ihan tosi kurjiin tunnelmiin silloin viime talvena. ME siis epäonnistuttiin, ja siitä syistä tämä meidän yövireoituksen polku on ollutkin näin pitkä. Totta kai mekin oltaisiin mieluummin onnistuttu! Ja on tosi hienoa, että te onnistuitte – sehän on ihan älyttömän hyvä asia!

        Myös itkulliset unikoulut toimivat joissain tilanteissa varmasti joillekin, jos täytyy saada pikaisesti ratkaisuja ongelmatilanteisiin. Unikouluja ja tekniikoita kun tosiaan on tosi monenlaisia. Jokainen varmasti valitsee oman tilanteensa mukaan sen itselle parhaimman. Mun mielestä tuo teidän itkuton nukkumaanoppiminen on just tosi hyvä.

        Tässä on nyt vaan oikeasti joku väärinkäsitys, olet tulkinnut jonkun kohdan väärin…

  2. Sä oot välillä hyvä syyttäämään muita kyllä 🙁 Tarkoitatko siis että on paljon myös sellaisia perheitä joissa ei ajatella lasten patrasta? kiitti vaan…
    Mun mielestä me ollaan tehty unikoulu vauvalle mut hän ei kyllä huutanu yhtään sen unikoulun aikana.. ja se liittyi lhinnä siihen että oppi nukahtamaan itekseen. Et kyllä mun mielestä voi pitää unikoulua myös ilman että se tarkoittaa sitä että vauva huutaa ja äiti on poissa?
    Kai nyt kaikki tekevät ratkaisunsa silloin kun se tuntuu hyvältä hetkeltä? ei kai ole olemassa mitään normia… Siis mitä..?

    1. Täh? Oliko tämä kommentti tarkoitettu minulle? Syyttämään? En ole sanonut mitään tuollaista. Puhun tuossa vain ja ainoastaan meidän kokemuksista ja nimeomaan tuossa korostan, että unikoulu on meidänkin lähipiirissä tuonut joillekin tosi hyviä kokemuksia.

      Jos tuollaiset tulkinnat tekstistä saa, niin joko minä olen muotoillut jonkun lauseen jotenkin hassusti tai sitten on tulkinnut jonkun kohdan eri tavalla kuin minä olen tarkoittanut.

      Välillä kyllä väsyttää tämä, että tekstit näköjään voidaan tulkita ihan millä tavalla vaan.

      1. Arabian osasto
        14.11.2013, 08:01

        ”Välillä kyllä väsyttää tämä, että tekstit näköjään voidaan tulkita ihan millä tavalla vaan.”

        Tästä tuli mieleen välittömästi seuraava kuva (anteeksi, oli pakko 😀 ):

        http://static.tumblr.com/06a88a36ee45a392895f57e05b419a65/dtjatau/bCFmp9ioj/tumblr_static_welcome_to_the_internet.jpg

      2. Näissä vierailijoiden kärkkäissä kommenteissa on varmaan usein kyse siitä, että ovat satunnaisia lukijoita, jotka ovat ehkä lukeneet vain yhden postauksen, jolloin on väärintulkinnan mahdollisuus on aina suurempi. Itse olen Puutalobabyä seurannut alusta asti (olen melko laiska kommentoija ja nimimerkkiäkin taisin vaihtaa jossain välissä), joten tottakai osaa jutut tulkita ihan erilailla, kun tietää enemmän taustoista. Sen takia itseäkin aina kovasti hämmästyttää nämä rähinäkommentit. 

        Sä olet Krista mahtava ja tämä blogi on mahtava! Ja sekin on musta ihanaa, kun et provosoida rähimisemään takaisin noille vierailijoille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *