Inspiraatio (lisää neliöitä puutaloon!)

En ole koskaan oikein osannut käytää sanaa inspiraatio, etenkään kun olen puhunut itsestäni. Jostain inspiroituminen kuulostaa vain minun suussani, korvissani ja näppäimistölläni jotenkin… …kornilta?

Vika on varmasti siinä, minkä mielikuvan tuo sana mieleeni synnyttää. Kun kuulen sanan inspiroitunut, näen mielessäni jonkun da Vincin baskeri vinossa maanisesti öljyväriä sutimassa. En siis varsinaisesti itseäni sohvalla sukkapuikot käsissä.

Täällä blogimaailmassa inspiroidutaan milloin mistäkin. Kauniista kuvista, toisten kodeista, tulevan kauden muodista… Joku inspiroituu hitsi vie jopa siivoamaan.
(No sitä mulle nyt ei ainakaan tapahdu.)

Inspiroituminen tapahtuu (minun mielikuvissani) da Vincin lisäksi vähän sellaiseen übertyylitietoiseen tapaan niissä hohtavan puhtaissa blogi- ja sisustuslehtikodeissa, joissa on väreinä valkoista valkoisella ja suurikukkaisia liljoja vaaseissa. Ja joissa pöydillä on asetelmia (esim. tätä ei lasketa asetelmaksi). Sisustusinspiroituja siemailee teetä ja klikkailee raukeana Pinterestiä, ja sitten maagisesti inspiroituu järjestämään ne liljat siihen vaasiin uudestaan, aivan uudella erilaisella tavalla. Uuu.

Minä puolestaan innostun, otan vaikutteita, keksin ja ideoin. Mutta inspiroitumaan minä olen kai aivan liian epätrendikäs.

*******

Öööö ja sitten muutin mieleni.

Koska kun tulimme kyläilyltä naapurissa, se sana oli päällimmäisenä mielessäni. Inspiraatio.

*******

Osa puutalon yläkerrasta on vielä parikymmentä vuotta sitten ollut kylmää ullakkotilaa. Olemme koko täällä asumisemme ajan olleet erittäin tyytyväisiä siitä, miten yläkerran aikoinaan taitavasti remontoinut perhe on saanut sieltä neliöt hyvään käyttöön: on yksi iso avara tila (meillä makuuhuoneena), tilava kylpyhuone, sauna ja vaatehuone. Oikein hyvä ja kaunis yläkerta. Mutta…

Siis vau.

Naapurin yläkerta oli täydellinen. Se ylitti hurjimmatkin kuvitelmamme siitä, mitä kaikkea tuohon tilaan voi mahtua.

Kun astuimme portaat ylös, eteemme aukesi kolmen lapsen oma maailma, jossa tilaa näytti olevan samassa suhteessa enemmän kuin lapsia. Triplasti.

Oli puolapuita ja ”salaluolaa” katonrajassa. Oli upeasti esiin otettuja kattoparruja, joista roikkui trapetseja ja roikkumisrenkaat – ja joihin minun kämmeneni ihan kihelmöivät päästä käsiksi. ”Ja sitten tuohon suunnitellaan sellaista kiipeilyverkkoa”, meille kerrottiin.

Joelia nauratti – arvasi, että olisin vaan halunnut hätistää kaikki muut alakertaan ja jäädä trapetseille yksin leikkimään. ”Joo tota mä muutankin sitten tänne”.

Huikeaa.

Jos meitä on joskus tässä perheessä enemmän, meidän ei tarvisekaan etsiä isompaa taloa. Meilläkin on nuo kaikki neliöt, siellä jossain piilossa! Huh huh. Ajatus tuntuu niin hyvältä, että ihan hengästyttää.

Minulla oli lapsuudenkodissa ”perähuone” – maaginen paikka, jossa leikittiin ne kaikkein hurjimmat ”lattiaan ei saa koskea” -leikit. Siellä sai kiipeillä, villiintyä ja keinua sisätiloissa. Perähuone oli kai entinen autotalli, joka toimi puoliksi varastona, mutta ennen kaikkea lasten seikkailumaailmana.

En olisi ikinä voinut kuvitella, että tähän meidän omaan puutaloommekin mahtuu ikioma perähuone.

katto.jpg

Myös Joel inspiroitui. (tai no oikeasti se piirsi kyllä tämän mun pyynnöstä)

 

Mistä meidän sitten pitäisi luopua?

Osan uudesta tilasta saa ottamalla haltuun lisää matalaa tilaa katon räystäiden tietämiltä sekä katon harjasta. Mutta lisähuonetila edellyttäisi myös luopumista saunasta, isosta vaatehuoneesta ja kylpyhuoneen tilavuudesta.

Vaatehuoneen menetys tietysti kirpaisisi – mutta joka tapauksessa koko ajan on ollut selvää, että siitä tulee joskus (vuosien kulutua) Silvan huone. Säilytystilaongelma olisi siis erittäin akuutti, mutta toisaalta lisätilaa voisi kenties saada sieltä katosta – hmm ehkä tekemällä sen ”salaluolan”, joka olisikin täynnä äidin vaatteita, hmm…

Saunasta luopuminen sen sijaan ei tuntuisi missään. Täällä asumisen aikana se on lämmitetty kolmesti, ja niistäkin kaksi kertaa vieraille. Saunoa voimme tarvittaessa kesämökilläkin.

Ja sitten se kylpyhuone. Okei, tämä tilava kylppäri on luksusta – mutta hitsi jos olisitte nähneet sen kylppäriltä vapautuneen tilan, niin ymmärtäisitte! Minimissään tarvitsisimme kylppäriin suihkukaapp… eiku suihkujettimme (!), lämminvesivaraajan ja pesukoneen. Tällä hetkellä Silvalla on aivan hulppeat hoitopöytätilat (näkyvät mm. täällä ja täällä), mutta vauva-aika on kuitenkin lyhyt. Tulevien mahdollisten sisarusten vaipat voitaisiin ihan hyvin vaihtaa vaikkapa pöytätasolla pesukoneen päällä.

Ja kun tässä oikein on tilahamstraajiksi ryhdytty, olemme alkanet harkita jopa yläkerran kylppärin lavuaarista ja vessanpöntöstä luopumista. Onhan se kätevää, mutta onko se välttämätöntä? Päätimme jossain vaiheessa laittaa kokeiluluonteisesti yläkerran pöntön käyttökieltoon ja katsoa, miltä tuntuu toikkaroida keskellä yötä kylmän eteisen läpi alakertaan.

Okei saattaa olla, että pidämme pöntön.

*******

Vaikka lisätilan tarve saavuttaa meidät oikeasti vasta joskus tulevina vuosina, olin naapurivierailusta niin inspiroitunut, että teki mieli saman tien ottaa vasara (meillä ei taida olla sen jykevämpää työkalua) käteen ja alkaa paukuttaa reikiä seiniin saman tien.

Tilaa! Tilaa! Tilaa!

Kattoparrut ja trapetsi!

Me ei muuteta täältä pois koskaan.

Kommentit (16)
  1. säilytysneliöitä saa aika kivasti ottamalla harjakaton matalat sivustat käyttöön. Meillä nämä korkeudeltaan 110-40 cm syvät tilat ovat lähes kaikki liukuovikaappeina, joiden syvyys on metrin luokkaa. Niihin menee tosi hyvin tangossa säilytettäviä vaatteita ja syville hyllyille lasten vaatteet, leluja ja pelejä. Näppärää, kun käyttöönottoa odottavat vaatteet on ”takakasassa” eli vähän näkyvissä kuitenkin, jotta pysyvät mielessä ja toisaalta isomman sisaruksen kaapista saa pienet siirtää pienemmän kaappiin taakse käyttöä odottamaan. Näin meillä on kaappitilaa yli tarpeen eli osa jopa tyhjinä!

  2. Monilla Helsingin vanhoilla alueilla on tiukka kaava, mutta se ei välttämättä tarkoita sitä, että minkään lisärakennuksen tekeminen ei onnistuisi. Kaava vain saattaa erittäin tiukasti määritellä sen, mihin rakennuksen saa laittaa, miltä sen pitää näyttää ja mitä paloturvallisuus- ja ehkä esteettömyysvaatimuksia sen on täytettävä. Yleensä rakennusoikeuden päälle saa rakentaa vielä joitakin ns. apuneliöitä, olisiko ollut ehkä 10-12. Ihan siis tuli vain mieleen tämä tuosta pihasaunakommentista.

    Vessaa en itse purkaisi. Lapsuudenperheeni on viisihenkinen, ja asuimme pitkään asunnossa, jossa oli tasan yksi ja sama tila suihkulle, vessalle ja pesukoneelle. Voin kertoa, että se EI ollut mukavaa. Aina oli kärhämöintiä liian pitkistä suihkutteluajoista ja päntölle alati jonoa. Meillä oli siis ihan normaalit ja hyvät välit keskenämme, mutta ei niitä riitoja voinut välttää. Tämä ei ollut murrosikäisestä tytöstä lainkaan mukavaa, jos esim. oli kuukautiset. Sekin tosin on jo iso plussa, jos suihku ja se yksi vessa ovat erikseen.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *