Isi-kissa

Niin kuin olen kertonut, oma äitini kantaa Silvalle rinkassaan yksi kerrallaan minun lelujani lapsuudesta – ja olen vahvasti sitä mieltä, että rumuusjärjestyksessä. Jokin aika sitten tuli Karvinen, jonka Silva välittömästi nimesi isi-kissaksi.

”Se oli äidin lelu, kun äiti oli lapsi”, olen yrittänyt varmasti kymmenen kertaa selittää.
”Isi-kissa”, Silva vastaa hymyillen.
”Se on äidin kissa, ämmi toi sen ämmin kotoa Silvalle”.
”Isi-kissa.”

No okei.

Sitten yhtenä iltana tulin kysyneeksi:
”Miksi se on Silvan mielestä isi-kissa?”

Silva vastasi miettimättä:
”Se on ihan isin näköinen.”

karvinen.jpg

Hmm nojoo, itse asiassa…

 

PS. Aiempi isin kaksoisolento täällä.

Kommentit (4)
  1. Voi Silva <3 hihitän täällä ihan hysteerinsenä.. Isin näköinen 🙂 🙂 🙂

  2. Tämä on nyt vähän ohi aiheen, mutta puhutteko te Silvan kanssa itsestänne/Silvasta kolmannessa persoonassa, ja hän itsestään? Osaako Silva käyttää persoonapronomineja?

    Kyselen vain kun kielenkehitys kiinnostaa 🙂

    1. Hmm, me itse puhutaan ehkä sekä että, eli ekassa ja kolmannessa persoonassa… Se on tuntunut toistaiseksi luontevimmalta ja selkeimmältä, kun eihän tuo tyyppi ole vielä kahtakaan 🙂 Silva puhuu itsestään enimmäkseen kolmannessa, mutta sitten osaa myös sanoa, että ”MINÄ olen Sivva” 🙂 Ja joo, meistäkin Silva taitaa puhua kolmannessa: ”äiti antaa” -tyyppisesti.

      Täytyykin ihan kiinnittää huomiota, että sanooko Silva koskaan ”minä haluan” -tyyppisiä lauseita, en ole sitä ajatellutkaan… Ehdottomasti enimmäkseen siis kolmannessa, mutta ehkä on tullut tuota minä-muotoakin jo vähän mukaan, kun muka näin yritän jälkikäteen kelata. Ehkä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *