Järkytyksen jälkimainingeissa

Baby vaikuttaa taas omalta vauvamaiselta itseltään: syö, nukkuu ja ähisee vatsavaivojaan – mitäpä sitä babyn elämässä muuta.

Äiti puolestaan tajuaa olevansa tilanteessa, jossa pitää valita kahden suunnan väliltä. Palaanko takaisin ensipäivien apua-apua -huolehtimistilaan vai yritänkö jättää tapahtuneen taakseni ja jatkaa elämää niin kuin ennen?

Totta kai haluan valita jälkimmäisen. Lähteä taas rohkeasti babyn kanssa neljän seinän sisältä liikkeelle. Käydä tapahtumissa ja vaihtaa selkäkakkoja ravintolan invavessoissa.

Mutta vaikeaa se tietysti on. Pelko babyn menettämisestä pompsahti taas takaisin päähän ja aktivoituu jokaisesta pienestä yöllisestä yskäisystä. Mikä hätänä? Onko kaikki hyvin? Katkeileeko hengitys? (Etenkin kun se vähän katkeilee öisin, mikä kuulemma on aika tavallista. Pomppaan silti joka kerta vieterin lailla kopalle vauvaa heiluttelemaan.)

Jatkuvassa pelossa ei voi kuitenkaan elää. Tai voi, mutta en halua.

Siksipä tämänpäiväinen treffi-iltakaan ei ole peruttu – etenkin kun Joel vihdoinkin suostui lähtemään katsomaan tätä: http://www.finnkino.fi/Event/299036/. Pohjoisesta taas apuun sännännyt mummi hoitaa sillä aikaa Silvaa. Eläkkeellä olevan kätilö/sairaanhoitajan vauvanhoitotaitoihin on helppo luottaa – olemme onnekkaita.

Joel on menettänyt uskonsa Burtonin elokuviin. Minä en. Jos se on Burtonin ja siinä on Johnny Depp, sen täytyy olla hyvä, vaikka olisikin ihan todistettavasti huono. Joskus on ihan hyvä sulkea silmänsä todellisuudelta.

darkshadows_800e.jpg

Vie minut pois todellisuudesta, Johnny.

kuva: www.finnkino.fi

Kommentit (10)
  1. Mulla on nanny-merkkinen ja ilman itkuhälytystä. Toi on kahella patjalla ja kotiinkuljetettuna, ni siksi hintavampi. Mutta tosiaan paras sijoitus tähän astisista hankinnoista. Sit vanhempana hälyttää, jos lapsi karkaa keskellä yötä sängystä:D kunnes oppii sammuttaa sen ite..

  2. Hih mä näytin tuon Joelille, ja nyt se on sitten tilattu meillekin 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *