Juhannus kaup… kotona

”Joko me nyt aletaan juhantaa?!?”, riemuitsi tirppa heti herätessään päikkäreiltä juhannusaattona.

Joo. Aletaan vaan.

titi nalle juhannus.jpg

Aamupäivällä ei vielä juhannettu.

Tämä oli meille jo neljäs juhannus kaup…  kotona. Ei jotenkin osaa sanoa näitä meidän huudeja kaupungiksi.

Keskusta-asujana minulla oli aina maaninen tarve päästä juhannukseksi (ja muutenkin kesällä) pois. Nyt en löydä itsestäni enää sellaista tarvetta – syreenien tuoksu ja kesän vehreys ovat läsnä omalla kotipihallakin. Mökillä käytiin vielä sinä kesänä, kun Silva oli vauva (tunnelmia mm. täällä), mutta sitten yhdellä tavarantankkausreissulla todettiin, että eipä mennäkään vielä seuraavaksi yöksi takaisin – onhan täällä kotona kuitenkin sen verran paljon helpompaa.

Ei menty seuraavaksi yöksi eikä sen jälkeen kolmeen vuoteen.

Mut joo – neljäs juhannus siis kotosalla. Ensimmäisenä kotijuhannuksena (täällä – voi tuota Silvaa vauvana, en edes tunnistais!) grillailtiin kotipihalla kavereiden kanssa. Toisena (täällä – oho meitsillä vielä bikinikroppakin silloin) juhannuksena polskittiin uima-altaassa ja käytiin Kumpula siirtolapuutarhalla. Kolmantena (täällä) satoi vettä eikä tehty oikein mitään.

Ja nyt siis neljäs eikä oikeastaan enää käväissyt edes mielessä lähteä mihinkään kauemmas.

…vaan Kumpulan siirtolapuutarhalle juhantamaan!

Siellä oli ohjelmassa mm. heppa-ajelua:

hevosajelu.JPG

…lavatansseja:

lavatanssit.JPG

…hiekkisleikkejä yöttömän yön auringossa paaaaaljon nukkumaanmenoajan jälkeen:

hiekkalaatikolla.JPG

…ja tietysti juhannuskokko, jonka syttymisessä kesti arviolta ikuisuus.

juhannuskokko.JPG

Liekit vihdoinkin nähtyämme tuli akuutti kiire kotiin perheen pienimmän jo väsykränähermostuessa. Vielä kotimatkallakin paistoi aurinko:

kotimatka.JPG

Oikein hyvä juhannus.

Nyt raivaamaan eteistä – viimeistään huomenna joudutaan muuttamaan maalausprojetievakkoon mummilaan. Saas nähdä, millainen ensi viikosta tulee… Jaiks.

Kommentit (9)
  1. Oranssi saattaa olla Tirpan lempivärejä muutenkin, mutta toihan on ilmiselvä Trioli-asu!

  2. Devika Rani
    20.6.2015, 15:36

    Meidän perheen juhannus on mennyt sairastellessa. Tyttö nappasi jostain taudin ja siitä ollaan kärsitty sitten viikko. Näin nää menee.. viime vuoden juhannus meni Shamitabhin kuvauksissa ja tänä vuonna neljän seinän sisällä. Plääh. Toivottavasti ensi vuoden juhannus olisi vähän vauhdikkaampi. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *