”Kaikki mukaan”

Tirpalla on tällä hetkellä menossa aivan hurmaava (ja ehkä myös vähän erikoinen?) vaihe, jonka nimi selvästikin on ”kaikki mukaan”.

Miten se sitten ilmenee?

No, esimerkiksi ruokapöytään mennessä on pakko saada ”kaikki ukkelit mukaan, kaikki ukkelit, kaikki ukkeliiiiit!”. (kyllä: meidän ei-leluja-ruokapöytään -linjamme on täysin romahtanut) Ja ruokailun jälkeen tirppana keskittyneesti kerää taas ”kaikki ukkelit mukaan!”, ja ne täytyy asettaa tiskipöydän reunalle katselemaan, kun Silva pesee kätensä. Ja sitten taas ”kaikki ukkelit mukaan” leikkeihin.

ukkelit keinumassa.JPG

Kaikki ukkelit ratsastamassa.

 

Ja potalle.

Ja päikkäreille.

Ja autoon.

Ja niin edelleen.

pehmoeläimet.JPG

”Kaikki mukaan” -pehmoeläimet tulossa tirpan ja Ämmin kanssa pottahommista.

 

Ja oi ei, jos joku niistä on edes hetken aikaa hukassa: ”missä toinen ukkeli? missä toinen ukkeli? missä toinen ukkeli ON?!?”

Eikä tämä koske siis pelkästään puu-ukkeleita vaan oikeastaan kaikkia leluja, jotka on jollain tavalla yhdistettävissä ”samaan sarjaan”. Ja aina tosiaan ikään kuin samaa sarjaa – ei ikinä erilaisia leluja keskenään sekoittaen.

muovieläimet.JPGKaikki norsut ja kaikki leijonat.

 

Arvatkaa vaan, kuinka monta kertaa esimerkiksi tirpan päiväunivaunuun on lastattu ”kaikki mukaan!!!” –kokoelma pikkuautoja, puujunan vaunuja tai vaikkapa muovisia kylpyeläimiä. Haasteena on myös se, että tirpan täytyy koko ajan nähdä, että ne kaikki tosiaan ovat mukana. Välillä päikkärivaunussa on aika ahdasta.

autot.JPGKaikki autot.

 

Asia on tuntunut olevan tirpalle niin äärettömän tärkeä, että olemme oikeastaan aika itsestäänselvästi antaneet naperon pitää omat ukkeli-, auto- tai kylpylelukokoelmansa mukana. Ei kai siitä mitään haittaakaan ole… (paitsi okei joskus on vähän vaikea käydä potalla viiden pehmolelun kanssa)

Olen näin maallikkotulkintana ajatellut, että ehkä tällä on jotain tekemistä eroahdistusvaiheen kanssa…? Tirpalle kun on muutenkin niin tärkeä tietää, että missä kaikki tärkeät ihmiset ovat – päivän aikana kerrataan vähän väliä, että missä ”puuttuvat henkilöt” ovat. Ja kiintymys ihmisiin tuntuu syntyvän jo päivässä tai parissa – esimerkiksi Laura-tätiä tirppana kyselee iltaisin ja viikonloppuisin jatkuvasti ja selostaa, että ”Laura-täti omassa kotona, Laura tulee aamulla Sivvan kanssa leikkimään”. Ja erästä kaksi viikkoa sitten lastenhoitajahaastattelussa käynyttä ”tätiä” tirppa kyselee silloin tällöin edelleen, niisk.

Ehkä sama ”puuttuvan kaipuu” kohdistuu nyt myös leluihin.

Yksi kikka kuitenkin on huomattu: nukkumaan mennessä kaikki ukkelit/kaikki teletapit/kaikki autot/kaikki mitkä-ikinä voi näppärästi peitellä omaan sänkyynsä (no tulihan sille meidän ökyhintaiselle pinnasängyllekin viimeinkin jotain käyttöä!) ja sanoa hyvää yötä ja hei hei. Silloin niistä luopuminen ei sitten olekaan enää kovin vaikeaa.

Aamulla ne kuitenkin sitten kaivetaan ensimmäiseksi esiin:
”Huomenta kulta, huomenta! Missä ukkelit ON?!? Kaikki mukaan potalle!!!!”

Kommentit (36)
  1. Mä olen taas yrittänyt markkinoida unilelua meidän pojalle, jottei aina tarvis siitä Äidin kädestä pitää kiinni kun nukahtaa… 😀 Nyt yksi kissapehmo näyttäisi saavuttaneen sellaisen arvon että sen kanssa voi nukkua 😛
    Ainoa lelu mikä oikeastaan on erittäin tärkeä on mopo. Mummin luokse mennessä ei kerkeä edes ulkovaatteita ottaa pois kun pitää ”aja mopo”. Välillä ajelee pitkän aikaa toppapuku päällä mopolla kun ei malta vaan riisua 😛

    Mä sain päivän naurut kyllä kun luin tuon viimesen ”Missä kaikki ukkelit on?Kaikki mukaan potalle!!!!” 😀

  2. Voi pientä! 😀 Meillä poika on kuljettanut jääkiekkomailaa mukanaan. Siitä ei irrotettu edes automatkoilla. Pukeminen oli hieman haasteellista tuon mailan kanssa, mutta onneksi se vaihe on jo vähän jäänyt.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *