Kaksi naisten lehteä (ja pari sanaa feminismistä)

Ihan alkuun on pakko sanoa, että suomalaiset naistenlehdet ovat hyviä. Muistan, kun joskus opiskeluaikoina yksi opiskelukaveri nolostellen kertoi tykkäävänsä lukea naistenlehtiä – ja se nolous oli kai mukana siksi, että oletettiin, että muut opiskelijat pitävät sitä jonkilaisena hömppänä. Että eihän se nyt ole soveliasta tiedostavalle opiskelijalle; pitäisi lukea Foucault’a aamusta iltaan ja silleen.

Pöh.

Jos en nyt ihan väärin muista, mun mielestä juuri silloin opiskeluaikoina tenttikirjasta luin, että suomalaisten naistenlehtien historia ja alkuperä on itse asiassa ollut hyvinkin feministinen. Moneen muuhun maahan verrattuna siis. Naistenlehtien keskeisenä sisältönä on perhe- ja ihmissuhdeasioiden lisäksi Suomessa kautta historian ollut naisten omat asiat: talous, toimeentulo, oikeudet ja niin edelleen. Että repikääpä hömppää näistä aiheista.

Sitä paitsi naisille suunnatun sisällön hömpäksi tuomitseminen on ainakin mun silmään juuri osa sellaisia mekanismeja, joilla naisten (oletettuja) kiinnostuksen kohteita salakavalasti painetaan ihan-vähän-vähempiarvoisiksi kuin miesten (tyypilliseksi katsottuja) kiinnostuksen kohteita. Oi, miten monta baariväittelyä joskus parikymppisenä näistä muistankaan käyneeni! Senkin kerran, kun eräs sikaniska tuomitsi hömpäksi ”naisten kiinnostuksenkohteet niin kuin meikit ja sukkahousut”. Ja minä vastaleimasin hömpäksi urheilun ja erityisesti (bensaa liekkeihin! bensaa liekkeihin!) tämän tyypin ultimate-innostuksen jalkapallon. Ihan yhtä hömppää! Kipinät lensivät ja tuopit kaatuilivat.

Hehe, enää en kyllä mitenkään jaksaisi olla noin kiihkeä.

Elettiin muuten sitä samaa opiskeluaikaa, kun suomalainen Cosmopolitan perustettiin. Kirjoitin siitä opiskelijalehteen ”arvostelun” otsikolla ”Näistä alaston apinasi pitää” – otsikko oli suora lainaus lehden jutusta. Siinä kerrottiin, että mitä naisen kannattaa sanoa, kun näkee miehen ensimmäistä kertaa alasti. Miehen itsetuntoa ruokkiakseen tietysti; jotta kohtaus johtaisi hyvään seksiin.

Voi apua. Olin tyrmistynyt. Ja vahvasti sitä mieltä, että suomalaisiin naistenlehtilukijoihin tämä ei ikinä mene läpi. Povasin Suomi-Cosmopolitanille hyvin lyhyttä tietä. No, olin selvästikin väärässä. Ja sitä paitsi: lehti saattaa hyvinkin nykyisin olla ”suomalaiseen ympäristöön” paremmin sovitettu (tarkkailussani oli silloin vain yksi numero ihan lehden alkutaipaleelta) – itse olen vain ikuisesti jäänyt tuon ”alaston apina” -ensivaikutelman uhriksi.

No joka tapauksessa. Eksyin aiheesta. Minun piti esitellä kaksi omaa lempparilehteäni – ne ovat tässä:

lehdet.jpg

Suhteeni kumpaankaan lehteen ei ole ollut ihan ”helppo”. Taidan vaatia lehdeltäni aika paljon.

Trendi oli ”ylivoimainen ykköseni” parikymppisestä eteenpäin. Olin kestotilaaja, totta kai. Luin lehden kannesta kanteen, ja lauantai-iltaisin tein baariinlähtömeikkini lehden vinkkejä noudattaen.

Sitten joskus vähän alle kolmenkympin tuli totaalistoppi. Lehti tuntui jotenkin… …tyhjältä. Tajusin kasvaneeni siitä ”ohi”. Jopa ärsyynnyin, kun itse kypsänä 28-vuotiaana (heko heko, kaikki itseironia tähän) luin 23-vuotiaan toimittajan kirjoittamia yliyksinkertaisia ”elämänohjeita” tai ”uravinkkejä”. Totesin, että taidan olla ohittanut lehden kohderyhmän. Peruin tilaukseni: omalta osaltani yhden naistenlehtiaikakauden loppu.

Trendin jälkeen innoistuin ensin juuri perustetusta Oliviasta – se tuli kampaajalle. Siitä ajattelin löytäneeni lehden omaan makuuni. Vuoden jälkeen kampaajalle lähetetty näytenumerokausi päättyi. Samoin minun Olivian lukemiseni.

Nyt huomaan muuttaneeni taas täysin mielipiteeni Trendin kanssa; kiitos vaan bloggaamisen myötä minulle silloin tällöin lähetettyjen näytenumeroiden. Sehän on oikeasti hyvä! Ei tunnu yhtään lapselliselta tai tyhjältä – joko minä olen taantunut tai lehti ”kasvanut” ja laajentanut ikähaarukkaansa. Veikkaan jälkimmäistä! Ison osan tekee tietysti varmasti myös tämä ”Lily-yhteys”; sen ansiosta lehti tuntuu ”omalta”, tutulta. Kiva bongata sieltä välillä blogituttuja! Ja kun instagrammissa tai toimituksen blogissa kuulee lehden pian ilmestyvän, ihan oikeasti odotan sitä. Hyvä merkki, todella.

Omassa ”unelmien lehdessäni” saa olla muotia ja kauneutta jonkin verran – sitä on kiva katsella. Mutta sitten haluan sisältöä. Sekä sellaista helposti luettavaa ihmissuhdeasiaa että oikeaa, syvällisempää tekstiä. Jotain, mikä ehkä herättelee tai laittaa ajattelemaan. Sellaista, mitä myös luetaan eikä vain selata. Jos tämä viimeinen jää puuttumaan lehdestä, olo lehden lukemisen jälkeen on juuri niin kuin silloin alle kolmekymppisenä: ontto, tyhjä.

Uudessa, tiistaina ilmestyneessä Trendissä lempparijuttuni oli Sisko Savonlahden kirjoittama juttu nimeltään Riisutut. Kansiotsikko kuvasi jutun sisällön nappiin: ”Miksi kaikki idolimme ovat taas alasti?”. Niin-pä. Juuri tällaista sisältöä kaipaan lempparilehdeltäni. Niiden meikkivinkkien ja shoppailuoppaiden lisäksi.

Aaaaa joo ja pakko mainita itselleni vielä yksi tosi-tosi tärkeä juttu: huumori. Tai tarkemmin ottaen sellainen sopiva itseironia. Että lehti myös osaa olla ottamatta itseään liian vakavasti.

Tätä kaikkea toivon uudelta Trendiltä jatkossa(kin). Ei mitään paineita, mutta muistakaa olla hyviä! Terveisin nimimerkki vaativa lukija 🙂

*******

Toinen lempparilehteni on Tulva. Ja suhde siihen ehkä vieläkin mutkikkaampi.

Tilasin myös Tulvan joskus opiskeluaikoina, osana Naisasialiitto Unionin jäsenmaksua. Tai en muista, kumpi tuli ensin: lehti vai liittoon liittyminen. Joka tapauksessa naisasia tuntui tärkeältä; sekä silloin että nyt.

Tulva-lehti saa periaatetasolla kaiken rakkauteni ja empatiani. Mutta on pakko myöntää, että vuosien varrella (ja jopa numeroiden välillä) lehden taso heittelehtii valtavasti. Välillä lehti saa minut hihkumaan riemusta. Joskus taas ensiselailulla innostun otsikoista, mutta kun alan lukea… …sisältö jää jotenkin valjuksi. Ja sitten taas innostun seuraavasta numerosta.

Minulle Tulvan ongelma on ehkä ollut se, että vaikka aiheet ovat nappiin, juttujen kirjoitustapa ei aina onnistu tempaamaan mukaansa.

Tulva on kuitenkin ainoa lehti, jonka tilausta en peruuttanut äitiyslomasäästölinjalle siirtyessäni. Heh ehkä siksi, että voin ajatella sitä jäsenmaksuna enkä lehtitilauksena. Tulvan karheassa paperissa on jotenkin sisäänrakennettuna lupaus yhteiskunnallisesta merkittävyydestä: hei kuulkaas nyt minä luen asiaa. Vaikka siis ilokseni myös Tulvassa saa usein hihitellä – parhaimmillaan hallitsevat itseironian myös siellä.

*******

Siinä kaksi minun lehteäni.

*******

Naisten lehdistä naisten päivään.

Vähänks mä oon tylsimys näiden ”merkkipäivien” suhteen. Mun mielestä on jopa vähän kiusallista, kun ja jos joku toivottelee minulle hyvää naistenpäivää. Tiedän; olen ehkä outo. Mutta mulle tulee jotenkin sellainen olo, että enhän minä nyt henkilökohtaisesti tarvitse mitään merkkipäivää sille, että sukupuoleni sattuu olemaan nainen. Että kiitos kiitos toivotuksista, mutta eääääääh niinku täh?

Mutta sittten samanaikaisesti olen sitä mieltä, että naistenpäivä on erittäin-erittäin tärkeä.

Syyn tälle tärkeydelle voi lukea vaikkapa Sylvi-lehden jutusta täältä.

Hyvää feminismin päivää kaikille!

 

 

 

Kommentit (47)
  1. Erittäin samaa mieltä lehdistä, naistenpäivästä, tasa-arvosta ja niin edelleen. Paitsi että Olivia on ehkä kumminkin enemmän mun mieleen kuin Trendi, vaikka siitäkin tykkään. Ja Kodin Kuvalehti ja Image on kans mainioita. Aikakauslehdet <3

  2. Mä rakastin Oliviaa aluksi, mutta sitten vuosien päästä se muuttui. En pitänyt Trendistä pitkään, mutta sitten se parani. Tiedätkö mikä niissä muuttui? Päätoimittaja. Oliviaa oli perustamassa Jenni Lieto ja kun Jenni vaihtoi Lilyyn ja Trendiin niin Oliviasta katosi jotain, jotain mitä löysin sitten hetken päästä Trendistä. Vahvan ja aikuisen naisen. En edes aluksi tajunnut, että se jokin lähti juuri Jennin mukana, mutta tajusin sen ihastuessani Trendiin..

    Ihan vain näin Jenniä mitenkään tuntematta, niin julistan hänet todella hyväksi päätoimittajaksi, koska näköjään todella todella todella uskollinen Olivia-fani siirtyi häntä seuraten Trendiin (ja Lilyyn :D). 

    1. Eikä! Mä en tätä tiennyt 😀 Hyvä Jenni!!!!

    2. Oi, Jenni ihan punastuu! Pakko kuitenkin oikoa että Olivian ensimmäinen päätoimittaja oli Niina Leino (aivan, hämäävän samankaltaiset nimet naisilla…) Niina oli aiemmin Trendin päätoimittaja ja nero naiseksi muutenkin. Sattui sen Jenninkin Trendiin toimituspäälliköksi palkkaamaan kaaaauan sitten (2003).
      Ihanaa että tykkäät Trendistä ja Lilystä! Olemme ylpeitä siitä että meillä on mahtavia naisia toimituksessa ja upeita tyyppejä yhteisössämme. Yritämme olla arvostuksesi arvoisia jatkossakin.

      1. No oho, on sitten menneet naiset sekaisin, mutta huippuja ovat kyllä molemmat 🙂 Samanlainen jämäkän itsenäisen villin iloinen ja poreileva naisellisuus! Ei mitään sellaista mä oon söpö enkä osaa muuta.. Ah..

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *