Kansakunnan kollektiivinen valhe

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että meillä on yksi kollektiivinen valhe, jota toistamme vuodesta toiseen, tai: vuosikymmenestä toiseen…?

Suurin osa meistä tietää, että se ei ole totta. Silti siitä puhutaan aivan kuin se olisi totta. Jopa media joka vuosi uutisoi sen: uutistenlukijat puhuvat siitä aivan kuin se olisi yksi fakta muiden joukossa. Katsojat nyökyttelevät. Vaikka melkein kaikki tietävät, että se on ihan täyttä valetta.

”Joulupukki matkaan jo käy.”

Jep jep, että terveisiä vaan taas tältä joulutylsimykseltä 🙂

*******

Silvan ensimmäinen joulupukki jäi eilen näkemättä. Olimme roudanneet itsemme lunta, tuiskua ja päikkärirytmejä uhaten työpaikkani puurojuhlaan – Prismasta varta vasten ostettu tonttulakki mukana ja kaikkea.

Kello kuitenkin raksutti eteenpäin eikä pukkia vielä kuulunut. Iloisesti hälisevässä ihmisjoukossa Silva alkoi vähitellen muuttua ärtyisäksi ja kitiseväksi  (olisikohan vierastuskausi alkamassa…?), posket helottivat jo tummanpunaisina. Katastrofi ei ollut vielä päällä, mutta äidinvaistot kertoivat, että se kuuluisa ”hyvän sään aikana” ei kestä enää kovinkaan pitkään. Teimme siis pikataktisen ratkaisun ja päätimme lähteä kohti kotia ennen kuin joulujuhlassa olisi nähty yksi harvinaisen kiukkuinen minitonttu.

Itku tuli autossa, tuttikin oli mennyt hukaan. Iltakin mentiin herkkistunnelmissa äidin sylissä kyhjöttäen.

Se siitä joulupukista sitten tänä vuonna.

******

Meitä molempia Joelin kanssa on mietityttänyt vähän tämä koko joulupukkihomma… Tuntuu vain jotenkin väärältä valehdella lapselle jostain. Erityisen ikävältä siinä tuntuu se hetki, kun lapsi tajuaa, että het-ki-nen: te olette valehdelleet mulle kaikki nämä vuodet, ei sitä joulupukkia olekaan olemassa! Ei tonttuja, ja se hemmetin Korvatunturikin on vaan turistinähtävyys!

Maailma on julma. Äiti ja isikin valehtelee. Yhyy.

Palaan edelleen niihin uutistenlukijoihin. Eikö ole vähän omituista, että ”no nyt se joulupukki on lähtenyt matkaansa sieltä Korvatunturilta” on ihan tavallinen uutinen muiden joukossa, ja kuvassa näytetään tekopartaista CocaCola-väreihin pukeutuntta heppua pororeessä…? Ja siis aikuisille tarkoitetussa uutislähetyksessä – ei edes missään lastenohjelmassa.

Ja silti lapsuuden joulusta muistaa sen jännityksen ja ilon. Eihän nyt sitäkään voi alkaa lapselta pilaamaan millään ”joulupukkia ei ole olemassa”-realismitietoiskuilla.

Mitäs hemmettiä tämän joulupukkiasian kanssa nyt pitäisikään tehdä…?

*******

Minulla on sellainen hämärä muistikuva, että itse en olisi varsinaisesti edes koskaan uskonut joulupukin olemassaoloon oikeana ihmisenä/joulutyyppinä. Silti sen odottaminen oli aivan yhtä jännää.

Ehkäpä lasten maailmassa on muutenkin niin paljon erilaisia satuolioita, joista kerrotaan ja joista puhutaan, mutta jotka eivät sitten olekaan totta. On prinsessoja ja noitia ja kaikenmaailman muumeja. Ehkä joulupukki tonttuineen voi ihan luontevasti sijoittua tähän kategoriaan.

Ehkä joulupukista ei tarvitsisikaan kertoa lapselle totena. Vaan että lapsi jotenkin lapsenomaisella tavallaan erottaisi, että tämä on nyt sitten sellaista kivaa satua. Ja koko joulu on  eräänlainen yhteinen roolileikki. Hauska leikki, jossa aikuisetkin leikkivät mukana. Yksi meistä, tai ehkä se naapurin setä, laittaa joulupukin rooliasun päälleen – ja sitten se on se joulupukki. Ihan oikea joulupukki.

Onhan siellä Muumilaakson muumipuvun allakin oikeasti joku ihminen.

Hmm vai onko…? 🙂

Kommentit (50)
  1. Mä muistan kuinka mulle selvis totuus perinteisen karusti: olin just rustannu kolme kirjearkillista joulutoiveita, kun neljä vuotta mua vanhempi siskoni otti pikkuvanhan asenteen ja kertoi mulle että sisko hei, et sä voi näin paljoo juttuja toivoa ku äiti ja isi ne oikeesti ostaa. Siinä sitten monttu auki kuuntelin, taisi nimittäin tulla ihan puskista tämä tieto.

    Mutta tästä tragediasta huolimatta se leikkimielinen jännäys ja usko joulupukkiin säily ihan teinivuosiin saakka. Nykyään vaikka joulun taianomaisuus onkin hävinnyt, niin pukin tullessa nuoremman väen into tarttuu ja heittäydyn kympillä mukaan. Ja tykkään sepittää näille ei-pukkiin-uskoville pikkusukulaisille tarinaa siitä, kuinka the real joulupukki asuu siellä jossain tunturin uumenissa, ehkä uskon siihen itsekin. 😀

  2. Mä sain joskus tästä aiheesta kunnon riidan aikaiseksi ex-poikaystävän kanssa. Tämä exä oli lapsena uskonut joulupukkiin ihan täytenä totuutena noin 8-vuotiaaksi saakka. Kun totuus oli sitten paljastunut, hän oli ollut järkyttynyt pahasti. Silti hän haluaa ehdottomasti jatkaa joulupukin totena esittämistä mahdollisille tuleville lapsilleen. Se on kuulemma ainoa oikea tapa, jota ilman ei ole oikeaa lapsuuden joulua…

    Minä taas en ole ikinä tosissani uskonut joulupukkiin. Se on ollut sellainen kiva jouluun kuuluva tarina ja satuhahmo. Olin hoksannut totuuden jo tosi pienenä, kun olimme viettämässä joulua mummun ja pappan luona. Pappa meni käymään autotallissa, ja hetken päästä ovikelloa soittikin epäilyttävästi pappan näköinen pukki. Vanhempani ja isovanhempani eivät yrittäneet enää saada minua ja pikkuveljeäni väkisin uskomaan pukkiin, vaan sitä jatkettiin sellaisena hauskana leikkinä. Joinain jouluina pukkia esitti pappa, joskus naapurin mies, joskus pukki ei tullut ollenkaan. Kaikki joulut oli silti yhtä kivoja.

    Muistan myös pienenä ihmetelleeni, että miten voi olla mahdollista, kun kuulin että jotkut lapset oikeasti uskovat pukkiin. Pidin heitä ehkä vähän ”tyhmempinä” lapsina… 😀 Kyllähän lapsikin sen jo huomasi, että esim. kauppakeskuksessa nähty joulupukki oli ihan eri näköinen kuin vaikkapa telkkarissa nähty pukki tai pukiksi pukeutunut naapuri. 😛

    Jos joskus saan omia lapsia, niin ajattelin toimia vastaavasti kuin vanhempani omassa lapsuudessani. Pukki saa tulla käymään ja kaupassa nähty pukkikin on hauska juttu. Sellainen joulun aikaan olennaisesti kuuluva mukava satu. Joululahjat tulee kuitenkin vanhemmilta ja muilta sukulaisilta.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *