Karkittoman pikkunoidan pääsiäispalkintoja

No kuinkas sujuivat karkittoman kodin virpomishommat – jokos on ensimmäset suklaamunat korkattu?

Hehehehee ei vielä. Meitsit vastaan karkkijuhlien houkutukset 165 – 0. Okei okei, tiedän tämän olevan skaba, joka me jossain vaiheessa (ehkä piankin) hävitään. Mutta toistaiseksi johdetaan rökälevoitoilla, heh heh hee!

Pistäydyin siis ennen pääsiäistä täsmäostoksilla (no: oikeasti metsästin kaikkialta loppuneita rairuohon siemeniä ja siten päädyin sinne) läheisessä Tarjoustalossa, ja sieltä bongasin tuollaisia ”kestomunankuoria”. Heeeeeei entäs jos….? Joo!

Niinpä sitten ostin kolmen pahvimunan setin sekä vähän muuta pääsiäsrekvisiittaa – meidän talosta kun ei tätä ennen löytynyt yhen-yhtä ainutta tipua tai höyhentä. Jos viime vuonna virpojilta saatuja (edelleen esillä olevia) virpomisoksia ei lasketa; hetken aikaa jopa mietin, että nyysisin meidän oksien koristeet niistä vanhoista oksista… Kierrätystä!

muna.JPG

Pakkasin sitten pari tällaista pakettia: toiseen pääsiäisaiheisia tarroja ja toiseen tuollainen ”lumisadepupu”. Ja kävin edellisenä päivänä koputtelemassa parin naapurin ovet – kysyen ensinnäkin, että saadaanko tulla virpomaan sunnuntaina, ja toiseksi että voisivatko naapurit antaa pääsiäiskarkin sijaan pikkunoidalle tällaisen ”kestomunan”.

pupu.JPG

Hyvin onnistui!

Virpomisreissun jälkeen sitten innolla avaamaan, että mitä paketista löytyi. Etenkin tarrat olivat tosi mieleiset, niistä riitti askarreltavaa sitten loppupäiväksikin.

väritys.JPG

Yksi ihana naapurimme muuten antoi tirpalle virpomislahjaksi omasta kaapistaan löytyneen kauniin pikkuesineen. Siitäpä tulikin sitten tosi kiva idea ensi vuotta (ja vinkattavaksi teille, joilla virvotaan vasta lankalauantaina) ajatellen!

Mitä jos tuttavapiirin virpojilla olisikin tuollaiset ”kestokuoret”, ja virpojia varten olisi aina omista leluista valittu joku pikkutavara, josta voisi luopua ja antaa ”noidille”? Ja itse samaan tapaan saisi kaverin vanhoja pikkuleluja virpomispalkaksi. Eli tavallaan virpominen voisikin olla ikään kuin pienten lelujen vaihtoa samalla. Hehe, en kyllä tiedä, saadaanko me millään muita muksuja tällaiseen hommaan motivoitua vai ovatko ne pääsiäiskarkit sellainen ”saavutettu etu”, josta ei haluta luopua 🙂

Mutta tämä ajatus laitetaan kyllä korvan taakse ensi vuotta ajatellen – eli varautukaa vaan, lähellä asuvat tutut naperoperheet; me luultavasti ehdotellaan jotain tällaista päätöntä ideaa ensi pääsiäisenä!

…tai sitten voi tehdä niin kuin Oi mutsi mutsi täällä 😀 
(damn, meilläkin ois ollut purkkaa kotona! Mutta ei tajuttu antaa. Ens vuodeksi voitais ostaa myös xylitol-karkkeja – tirppa on vasta päässyt maistelemaan tällaisia (me kutsutaan niitä ”hammaspastilleiksi”) ja tykkäsi ihan hulluna!)

*******

Hehe näin lasten myötä tulee uusia ulottuvuuksia näihin jouluihin ja pääsiäiseen. Kuten se, että aaaaa niihin oksiinkin pitäis keksiä jotain koristeita. Ja että hemmetti mistä niitä nyt tähän hätään saa, kun Tiimariakaan ei ole…?

Sieltä Tarjoustalosta sai vaan tuollaisia vähän isompia, koristeina ripustettavaksi tarkoitettuja keltaisia ”nauhallisia” höyheniä. Ja sitten meillä oli tasan yksi (tuo oranssi) höyhen, joka saatiin perjantaina temppukoulusta.

Hmmm. Näistäpä sitten…

No mutta – pieni luovuus peliin. Saksittiin rikki yksi rannekoru (tirpan aiemmin askartelema Tigerista ostetuista helmistä) ja kaivettiin kaapista vanhoja pakettinarunjämiä. Liimaakaan ei löytynyt (paitsi kuivunutta), joten solmittiin ja teippailtiin.

oksat.JPG

Väittäisin, että ihan hienot tuli!

PS. Jos joku aikoo nyt vetää hernarit nenään, niin aiempaa karkittomuuskeskustelua myös täällä.

Kommentit (65)
  1. Kommentoin nyt ihan asian vierestä. Tuli mieleen tätä Mutsie-blogin postausta (Vauva somessa – kyllä vai ei? http://mutsie.bellablogit.fi/2015/03/31/vauva-somessa-kylla-vai-ei/) lukiessa mieleen, että en muista lukeneeni täällä pohdintaa asiasta. Joskus tosin sanoit, ettet ainakaan julkaise itkukuvia tytöistä etkä muutenkaan heitä nolaavia kuvia.

    Olet kuintenin valinnut erilaisen tien kuin vaikka Bebe au laitin Iina tai juurikin Mutsien Irene. Olisi kiinnostavaa kuulla myös teidän pohdintoja aiheesta. Mitään sotaa ei ole tarkoitus lietsoa, jokainen tietysti toimii juuri niin kuin itse parhaakseen näkee, mutta olisi kiinnostavaa kuulla keskustelun molemmat puolet.

  2. Itse olen taas täysin toista mieltä! Olen AINA syönyt paljon karkkia, ja eka ja ainoa reikä tuli 25-vuotiaana. Olen hoikka ja terve, koskaan en ole sen kummemmin pitänyt karkkitaukoa, syön muuten terveellisesti. Sama herkuttelulinja kaksivuotiaan kanssa. On täysin eri asia syödä karkkia kuin antaa maistaa omalla lusikalla. Ja kun kohtuudessa pysyy, niin pidän herkuttelua yhdestä ihanimmista asiosta?

    1. ”Olen AINA syönyt paljon karkkia”, ”kun kohtuudessa pysyy, niin pidän herkuttelua yhdestä ihanimmista asiosta?”

      Minusta tuossa on ristiriita.

      Eihän asiat ikinä mustavalkoisia ole. Itse näen sokerin vähän vastaavana kuin alkoholin. Jotkut osaa ottaa alkoholia silleen ”sivistyneesti”. Lasin kaks silloin tällöin, viiniä viikonloppupäivällisillä ja saunaoluen perjantaina. Joku vetää kännit kerran viikossa/kuussa tai puolivuosittain ja sekin voi olla ihan ok. Mutta monelle alkoholi on todellinen ongelma.

      Samoin mielestäni sokeri. Joku osaa nauttia viinerin joka iltapäivä, joku herkuttelee vain juhlissa. Joku vetää karrkkipussin illassa ja nämä kaikki voi olla ok. Mutta MONELLE sokerin syönti on ongelma. Itse olen ollut lähes alipainoinen sokerin suurkuluttaja. Näin/näen asia niin, että sokeri vei tilaa muilta hyviltä ruoilta/ravintoaineilta. Ei ne kilot aina kaikkea kerro.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *