Katoavaista

Muutama viikko sitten olin aikeissa tehdä bloggauksen otsikolla ”Ehtisipä joskus”.

Siinä bloggauksessa olisin haaveillut kaikista pienistä käytännön asioista, joihin ei vaan yksinkertaisesti tunnu riittävän aikaa, kun tässä perhehärdellissä pyörii väkkäränä nämä kaksi pientä lasta.

Haaveinani olisi ollut esimerkiksi pestä vihdoinkin talvisäilytyksen jäljiltä puutarhakalusteet:

tuolit pinossa.JPG

Koota puutarhakeinu:

puutarhakeinu.JPG

Istuttaa viimeiset kesäkukat:

kukkien istutus.JPG

Karsia syreeneistä kuolleet oksat:

syreenin oksat.JPG

…jopa pestä ikkunat:

ikkunoiden pesu.JPG

Jossain tarmonpuuskassa sitten miniloman ja miniloman välillä ajoimme nurmikon, ja rälläkällä oho, en sentään – sillä pöristimellä, mikä se on – trimmerillä! … karsin kaikkialle levinneet kokoomuskukat vuorikaunokit. Tässä on nyt kiva leikkiä ja loikoilla.

Hiki hatussa kuurasin myös nuo puutarhakalusteet. Jätin unohdin ne pihalle kuivumaan, kun lähdimme Tampereelle.

Ja nyt:

tuoli kakattu.JPG

tuolit kakattu.JPG

J*mankauta nää näyttää ihan siltä, että tuossa on ihan systemaattisen tarkoituksenmukaisesti istuttu ja kakattu!!!! Että häh häh hää, näenpä tuossa puhdasta puupintaa – tähän on nyt hyvä tulla vääntämään ihan h*vetilliset tortut. ”KNIIIGH!” (kakanähistämisen ääni tähän)

Mitä opimme tästä?

Ainakin sen, että jos on ongelmia ehtiä pestä puutarhakalusteet, niin luultavasti on vielä suurempia ongelmia todellakin ehtiä istua niissä. (paitsi jos olet kakkahätäinen harkakka) Saatikka loikoilla vastaleikatulla nurmikolla.

Katoavaista, katoavaista. Kaikki on katoavaista.

Nurmikko on kasvanut tupsuiksi. Vähitellen kaikki peittyy p*skaan.

Kommentit (14)
  1. Me istutettiin tossa tunti sitten lisää kasveja. En enää mahdu meidän parvekkeelle. Mies kysyi et mihin nämä laitetaan (juu minähän se halusin ne kaikki pitää :D) ja killittää mua toiveikkaasti. Anopin parvekkeelle? Meillä on muuten hullu kurpitsa nimeltä Kalle, joka leviää joka paikkaan ja ottaa lonkeroillaan kiinni muista kukista. Mun mielestä se vaatii uhreja ja on aika kammottavakin, mut kun se on miehen äidiltä saatu, niin kai se saa sitten valloittaa koko parvekkeen.. 

    Joku hyvä puoli tuossa ei ole pihaa itkussani on, et ainakaan meidän partsin sohvat ei ole kakassa 🙂

  2. ”tähän on nyt hyvä tulla vääntämään ihan h*vetilliset tortut. ”KNIIIGH!” (kakanähistämisen ääni tähän)”

    Kiitos päivän nauruista xD

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *