”Katso, lapseni sottaa ruokaa naamaansa”

Oma facebook-status 12.3. klo 15.05:
”Sormiruokailtiin just Silvan kaa puokkiin bansku, päärynä ja avocado. Siinä vaiheessa, kun ne… …äh, tää on liian roisi statukseksi. Sori.”

oma kommentti statukseen klo 15.12:
”okei soitin just Joelille kesken palaverin ja kerroin jutun loppuun. Pakkohan nää päivän kohokohdat on johonkin purkaa.”

oma jatkokommetti klo 15:17:
”ja jos joku rakas lapseton ystävä ei tiedä, mitä on sormiruokailu: ensin se hieroo ruoat naamaansa ja sitten tunkee sormet kurkkuun ja oksentaa. Jea.”

ystävän kommentti klo 15:24:
”Kerroit sit kuitenkin 😀 Kiitos tästä 😀 t. se lapseton ystävä”

oma kommentti klo 15.24:
”Olkaa hyvä. En malttanut.”

*******
Pakko myöntää: kun olin lapseton, ihmettelin joidenkin ystävien suunnatonta intoa postata Facebookiiin newsfeedin täydeltä kuvia omasta naperosta milloin minkäkin ällösoseen peitossa.
”Ooooo, onpa suloista, sehän on hieronut ne ruoat päällensä!”
Ei, vaan ällöttävää.

Siksi yllätyin itsekin, kun selasin viime aikojen kuvia Joelin kännykältä ja omalta kameraltani: Silva syö banaania, Silva syö avocadoa, Silva syö sosetta, Silva syö puuroa. Silva syö jotainepämääräistäsotkua. Hmmm.

Ja siis öö tietty toinen toistaan hurmaavampia kuvia, luonnollisesti.

Ohopsan. Tässä on nyt joku selvä ristiriita.

Pähkäilin omaa nykyasennoitumista ruokakuviin ja kyllä: en vieläkään pääse mihinkään erityishurmioon toisten lasten ruokailukuvia katsellessani. Joo-o, on kovasti sotkua joo. Kyllä kyllä – näyttääpä tuo punajuuri kovasti vereltä. Jooo-o, ai tuota tekee mustikka pöytäliinalle. Välillä jopa hymähdyttää, enää ei sentään ällötä.

Mutta oman lapsen ruokailusotkut – oi, miten hienosti se jo osaa!

*******

Ta-daa, näin on taas löytynyt yksi vanhemmuushöyryjen tuottama sokeuspiste siihen kakkavaippakeskusteluiden rinnalle: ”katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!”

Hih ja se sokeus tarkoittaa tässä juuri sitä, miten sitä voikaan muuttua näin sosiaalisesti sokeaksi, että ei välttämättä itse ollenkaan tajua, että okei muita ihmisiä ei välttämättä kiinnosta yhtä paljon tämä meidän kakkavaippoihin tai ruokalappuihin piirtyvä sotkutaide kuin meitä itseämme 🙂

Tämä ilmiö voi johtua osittain siitä, että tuossa ruokapöydän äärellä tulee istuttua tässä naperovaiheessa suht pitkiä aikoja. Ja jos sille sotkulle ei oppisi nauramaan, sille saattaisi oppia itkemään.

Eli ei kai tässä muuta voi kuin:
”Katso, miten suloisesti lapseni sottaa ruokaa naamaansa!”

sormiruokailua_1.jpg

Eräänä päivänä katsoin välipalan aikana hetken aikaa muualle ja…
(kyllä: tuo möykky tuolla tukassa on banaania)

No, koska sotku oli jo tehty, kokeilkoon nyt sitten vaan lisää:

soseen_levitys.jpg

Vautsi tällä voi maalata!
(miksi turhaan lähteä kotoa kauemmas värikylpyyn)

lusikointi.jpg

Kyllä mä osaan lusikallakin!

naama_kipossa.jpg

…vaikka helpointa tämä syöminen on näin.

Ja kun isi tuli muutaman minuutin kuluttua töistä kotiin, oli vastassa tällainen näky:
(kuva Joelin kännykältä)

sormiruokasotku.jpg

Heippa, isi!
 

Gallup-kysymys: hauskaa vai ällöttävää? 🙂
Hmm omasta mielestäni ehkä sekä että.

No okei – nyt pääsin revittelemään sydämeni kyllyydestä näillä sotkukuvilla (pahoitteluni), ja jatkossa taas yritän niitä vähän rajoittaa… Ehkä.

Ja pakko vielä hehkuttaa tuota ruokailualustaa: on se hyvä!

Kommentit (73)
  1. Tshihi tuolle viimeiselle lauseelle – oikeassa olet 😀

    Joo, mä olen kasvissyöjä, mutta Joel lähinnä ”lihaani” – eli jos sais valita, söis varmaan pelkkää lihaa 🙂 Mulla itselläni on ”suvaitsevainen” suhtautuminen lihaan, eli en syö lihaa enkä kalaa itse, mutta minua ei haittaa, jos just esim. Joel sitä syö. Yritän olla ajattelematta asiaa – että se on lihaa. En kuitenkaan halua koskea siihen etenkään raakana enkä valmistaa sitä, mutta tosiaan Joel kokkaa meillä kotona liharuokaa itselleen melkein joka päivä.

    Silva syö myös lihaa ja kalaa – purkista tai Joelin valmistamana, jos sitä on Joelinkin lautasella. Päätös siitä tehtiin sen perusteella, että mun ravintotiet… eiku ravintojaksamus ei riittäisi siihen, että pystyisin varmistamaan Silvalle riittävän proteiinin- ja muiden ravintoaineiden saamisen lihattomana. Painiskelen nimittäin itsekin usein sen kanssa, että ruoassa on liian vähän proteiinia – se on tullut erityisesti tuon kiloklubin myötä huomattua…

    Jos olisin sellainen master chef -kasvissyöjä, joka hallitsisi proteiinipitoisen vegeruoan tekemisen tuosta vaan, tilanne olisi varmaan eri 🙂

  2. Tää mun kysymys ei oikeestaan liity tähän, siis naaman sotkemiseen, mutta ruokailuun kuitenkin 🙂 Ilmeisesti ootte sun miehen kans kasvissyöjiä (löysin blogisi vasta enkä oo ehtiny ihan joka juttua lukea, aion kyllä!) niin onko tyttönne myös saanut pelkkää kasvisruokaa? Itse en syö lihaa, kalaa kyllä ja meillä on lihansyöjämieheni (kuulostaa pelottavalta) kanssa ollut kinaa siitä mitä poikamme tulee syömään 2kk kuluttua kun kiinteät aloitetaan. Itse haluaisin välttää lihaa (ei siis mikään ehdoton nou nou, voisin luomulihaa tarjotakin välillä) mutta hänen mielestään lapsi tarvitsee monipuolista ruokaa.. Toinen perustelu on se, että kun päiväkodin metsästys on ajankohtainen, kasvisruokaa tarjoavaa päiväkotia olisi vaikeampi saada kuin tavallista ja meilläpäin paikat on muutenkin kiven alla..
    Eli miten tai mitä teillä syödään, mitä tarjoat Silvalle lihan tilalla? (En odota mitään reseptejä, et tainnu olla ihan master chef-ainesta.. 😀 )

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *