Kausikortti Korkeasaareen

Pakko myöntää, että se nauratti, kun aikoinaan kuulin siitä ensimmäistä kertaa: silloisen poikaystäväni ystäväpariskunta oli hankkinut kausikortit Korkeasaareen. 

Kausikortit Korkeasaareen? Tsihihi aivan älytöntä – en edes tiennyt, että se on mahdollista. Siis kuka ostaa kausikortin Korkeasaareen…?

Nooh, enää se ei tunnukaan pöllömmältä ajatukselta. Itse asiassa:

korkeasaaren_kausikortit.jpg

Noku noku me laskettiin, että viides käynti ois sitten jo lähes ilmainen.

 

Eläinbongailullisesti Silvan ensimmäinen Korkeasaari-päivä ei ollut vielä mikään jymymenestys: naperon oli ehkä vähän vaikea huomata kuumalla ilmalla varjossa löhöileviä eläimiä. Mutta muutamia huippujakin oli. Suurimman riemun taisivat aiheuttaa pienet vipeltävät gundit. Saaren vallanneet hanhiperheet olivat tietysti ihan huikean kiinnostavia, samoin vapaina ympäriinsä tallustelevat riikinkukot. Haiseva visentti tuli aivan lähelle, samoin kamelit:

katso kameli.jpg

”Katso kulta, tuolla on kameli!”

kiinni hatussa.jpg

”Mä tartun mieluummin tähän äidin hattuun!”

hatturutistus.jpg

”Ei näy kamelia, KUKKUU!”

 

Heh ja mä jaksan aina kertoa tätä tarinaa vuosien-vuosien takaa, vaikka kertomus on niin vanha, että päähenkilökin taitaa olla nykyisin jo täysi-ikäinen:

Kesätyöpaikkani (Kelan puhelinvaihteen) työkaveri oli vienyt silloin noin 4-vuotiaan lapsenlapsensa Korkeasaareen. Oli ihmetelty leijonat, karhut, apinat ja käärmeet – hurjan kiva ja vauhdikas päivä kokonaisuudessaan, ja poika oli ollut innoissaan. Ja kun lapsi oli viety takaisin kotiinsa, oli hänen äitinsä kysynyt:
”No mikä siellä oli kaikkein hienointa?”
Pojan ei ollut tarvinnut miettiä hetkeäkään, vastaus oli ollut selvä:
”MUULAHAISET!”

Kommentit (36)
  1. Haha, mun 2-luokkalaisten oppilaiden mielestä parasta Korkeasaaressa olivat puput 😀

  2. Lapsuuden Kolmårdenin reissulta muistan kaksi asiaa: keskellä ajoreittiä pissineen biisonin (sitä lorotusta riitti lapsen ajantajulla ikuisuuden eikä eteenpäin päästy) ja kuinka isäni leijonien ollessa näkyvissä muisti jättäneensä kameran pidemmät objektiivit takaluukkuun ja meni noutamaan niitä. Takaisin autoon päästyään isä vielä avasi ikkunan, kun ”ei ikkunan läpi kunnon kuvia tule”.

    Just tällaisten heikkojen tai olemattomien muistojen vuoksi moni sanoo, että lasten kanssa on ihan turha matkustella kotinurkkia kauemmas. Tohdin kuitenkin olla eri mieltä ja uskon, että niiltä reissuilta jää jotain muuta pääomaa: suvaitsevaisuutta, kärsivällisyyttä, taitoa ymmärtää erilaisuutta, kielitaitoa, itseluottamusta…ja toivottavasti myös taito katsoa hiukan omaa napaa pidemmälle. Toki noita opetellaan kotiympäristössäkin, mutta ei lapset koskaan huonoa ole lämmöstä ja uimisestakaan tykänneet 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *