Kesän viimeiset

En ole ollut koskaan oikein hyvä viettämään loman viimeisiä päiviä. Vaikka ”vapaus” olisi ollut kuinka pitkä, alan laskea kauhulla jäljellä olevia päiviä viimeistään siinä vaiheessa, kun noin 3/4 lomasta on takana.

Ja sitten tulee se viimeinen viikonloppu.

Viimeinen päivä.

Totta kai pitäisi nauttia täysillä loppuun asti. Silti aina iskee ensin kaiho, sitten ahdistus. Sunnuntai-iltapäivänä kaikki on jo menetetty. Tavallisesti sataa.

Tämä viikonloppu on meille taas tavallaan yhden aikakauden loppu. Joel on jäänyt töistään opintovapaalle ja aloittaa maanantaina työharjoittelun nuorisopsykiatrisella poliklinikalla. Naureskelemme, että ”oikeisiin töihin”. On siinä ehkä totuuden siemenkin.

Minulla alkaa (uudestaan) arki kahden pienen kanssa kotona. Viisi kuukautta. Viisi kuukautta vielä, ja viisi kuukautta enää. Vuodenvaihteessa minun olisi kai näillä näkymin tarkoitus palata töihin ja Joel jää kotiin. Jaiks.

1515966_1445605429051681_1477170584_n.jpg

Tehovauva tahtoo jo liikkeelle.

Ei voi mitään. Elokuussa on ilmassa aina jonkinlainen haikeus.

Ja nyt on elokuun toinen päivä.

Voisipa elää aina elämää niin kuin kesällä.

Kommentit (22)
  1. Tämä ei nyt varsinaisesti liity asiaan mutta satuin vilkaisemaan MOMFIE blogia ja muistelin että sunkin piti sinne omista asuista kirjoitella mutta en löytänytkään sua sieltä…Kirjoitatko sinne?? Nyt vaan yrität nauttia kotona olosta vaikka ei olekaan yksin aina helppoa hoitaa arkirutiineja, kliseisesti lopetan, lapset kasvaa niin nopeasti että kohta kaipaa kotonaolo aikoja.

    1. Kirjoitan varmasti jossain vaiheessa 🙂 Suunnittelussa olin mukana ihan viime metreille asti, mutta sitten iski ehkä eniten aikataulutekniset haasteet ja halusin välttää sen, että menee homma mulla stressin puolelle. Mutta kunhan tästä elo tasaantuu, niin toivottavasti ehdin sinnekin – siihen asti olen mukana vähän niin kuin taustatsempparin roolissa! 🙂

  2. Hei, minä niin tiiän nuo sinun fiilikset. Olen itekin aivan järkyttävä etukäteisahdistuja. Mulla ahdistaa jo nyt kun ajattelen, että vuoden päästä tähän aikaan teen lähtöä töihin. Sitten jos oikein päästän itteni ”valloilleen” alan murehtimaan jo loman/kesän alussa sitä, että sekin on kohta loppu. Uuh! Sunnuntaipäiviä olen vihannut jo lapsesta lähtien.
    Tietysti yritän aina keskittyä hetkeen ja nauttia niistä, mutta heti kun tulee ns. tyhjä hetki huomaan pyöritteleväni noita mietteitä päässäni.
    Ymmärrän siis ajatuksesi ja fiiliksesi ihan täysin.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *