Keskiviikkokoti-isi

Keskiviikko. Nukuin yhteentoista, korvatulpilla. Tulin alakertaan – tyhjä talo. Keittiössä tuttu kaaos, näköjään aamupuuroa on syöty. Vaunut poissa, ovat luultavasti kävelylenkillä. Ehkä ruokakaupassakin. Teen rauhassa itselleni aamupalaa, keitän kahvitkin. (en jaksa siivota sitä keittiötä)

Mikäs se tällainen keskiviikko on?

No, se on tietysti äidin-vapaus-keskiviikko! Ja isin-vauvarakkaus-keskiviikko! Ja mikä parasta: keskiviikot ovat tällaisia vielä usean kuukauden ajan.

*******

Olemme siis vih-doin-kin päässeet ”kuka saa olla vauvan kanssa kotona” -keskustelun kakkosvaiheeseen: Joelin osa-aikatyökausi on alkanut. Isi saa siis laatuaikaa vauvan kanssa (ja virkavapaata töistä) joka keskiviikko, ainakin maaliskuun alkuun asti.

Kukkaronnyöreille tämä tarkoittaa tietysti kiristämistä entisestäänkin. Mutta ei se haittaa. Meille kulutuksen minimoiminen ei tarkoita elämänlaadusta tinkimistä.

Päinvastoin. Meille elämänlaatua on perheaika, yhdessä oleminen. Tämä on meidän (tämänhetkinen) ratkaisumme. Ja olemme sitä niin niin niiiiiin iloisia!

*******

Nooh, entä mitä tämä äiti sitten tekee keskiviikkoisin? Näköjään juo kahvia ja bloggaa – ööh, mitenköhän tämä nyt erosikaan aikaisemmasta…?

Luonnollisesti olen jo onnistunut kehittämään tästä itselleni huonon omatunnon. Tajusin nimittäin, että nyt minulla on neljä ”vauvapäävastuupäivää” ja Joelilla kolme – ja ai niin, tuo Joel vielä käy siihen päälle töissä sen neljä päivää viikossa.

Ööh yhtä äkkiä ei kuulostakaan enää kovin reilulta.

Pitäisihän minun (kai?) tehdä nyt  jotain järkevää. Hätäpäissäni menin mukamas lupaamaan, että voisin ottaa joka keskiviikko jonkun kodinhoidollisen projektin eli käytännössä voisin vaikka taltuttaa tätä kotikaaosta muutaman tunnin päivässä. Ha.

”Oi, no sepäs ois kivaa!”, Joel vastasi. ”Joo, niin mä teen!”, minä lupasin. Ja molemmat kyllä hyvin tiesivät, että tällä sanahelinällä ainoastaan imuroidaan erään äidin omatuntoa puhtaammaksi, ei oikeasti puutalon lattioita.

Se usein viljelemäni ”mähän voisin tehdä jotain pieniä freelance-töitä” ei ole vielä realisoitunut sen todemmaksi kuin tuo imurointikaan. Ensinmainitun suhteen ajattelin ryhdistäytyä viimeistään helmikuussa, kun hoitovapaa alkaa ja töitä saa alkaa tehdä sen kummemmin Kelalle selittelemättä.

*******

Siinä ”teenkö jotain järkevää vai laiskottelenko” -pohdintojeni keskellä Joel naurahti, että ole sinä yhtä vapaa keskiviikkona kuin hän on maanantaina, tiistaina, torstaina ja perjantaina.

Okei! Sen innoittamana piirsin aamukahvin tippumista odotellessa (laskukirjekuoren kääntöpuolelle, luonnollisesti) tämän:

grr.jpg

Valmis! Ja sit vaan työtarjouksia odotellessa.

 

PS. Vieläkään mun vauvaa ei näy. Eikä mun miestä. Missäköhän ne on? Ikävä. Tekee mieli jo soittaa.

Kommentit (6)
  1. Voi Vierailija 19:11, en tarkoittanut aiheuttaa huonoja fiiliksiä! Enkä oikeastaan ymmärrä miksi aiheutinkaan? Vai tuliko kommentista sellainen fiilis, että minä olen huono äiti..?

    En tarkoittanut, että äidin ja isän pitäisi olla koko ajan kotona, että koko ajan pitäisi olla perheenä, eikä mitään omaa saisi enää olla sen jälkeen kun lapsia tulee. Ei meilläkään eletä niin. Mutta ihmettelen kyllä vähän niitä joiden mielestä ”mikään elämässä ei saa muuttua” kun perheeseen tulee vauva. Ihan kuin hän olisi vain uusi huonekalu tai asuste. Tiedän perheitä (enkä tarkoita nyt sinua Vierailija 19:11), joissa ei olla koskaan perheenä, on vain hieman vastentahtoisia lapsenvahtivuoroja sillä aikaa kun se toinen vanhempi huitelee menemään jossain.

    Äh, Ilo on kipeänä, minä ultraväsyneenä hänen kanssaan kahdestaan kotona. En osaa ilmaista itseäni kuten haluaisin. Aina ei voi voittaa.

    Pähkinänkuoressa: Kommentissani oli kyse minun mielipiteestäni ja siitä, mikä toimii meidän perheessä. Kukin tehköön syyllistymättä miten omalle perheelle on parasta.

  2. Hehee, no humpat on minimissä meilläkin: mä oon käynyt post-vauva-aikana kahdesti (Madonnan keikka ja Lilyn bileet), ja molemmilla kerroilla olin yhdentoista aikaan kotona. Joel taas ei ole tainnut kertaakaan olla poissa Silvan nukkumaanmenoaikana… Me nykyään vaan viihdytään täällä kotona niin hyvin 🙂

    Omia vakkariviikkomenoja mulla on kaksi: tanssitunti ja sirkustreenit. Molemmilla kerroilla oon poissa kerralla n. kolme tuntia. Ja mitäköhän muita menoja… No kampaamo ja hammaslääkäri mullakin 🙂 Joel käy pari kertaa viikossa kuntosalilla, mutta tekee sen kukonlaulun aikaan matkalla töihin, ja lisäksi Joelilla on ”omaa aikaa” työmatkalla bussissa (yhteensä melkein 2h), jolloin se käsittääkseni lukee kirjaa tms.

    Mulle se ”oma aika” kotona tarkoittaa tavallisesti rauhassa tässä koneella istumista tai neulomista – toive olisi, että keskeytyksettä, mutta se ei taida kyllä juuri koskaan toteutua 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *