Laajentuma sanavarastossa

Tirppanan sanavaraston laajuus jaksaa hämmästyttää minua joka päivä: nyt meillä jo ihan oikeasti oma-aloitteisesti jutellaan eikä pelkästään toisteta sanoja perässä. Sanat toki ovat vielä puolikkaita, sanan ensimmäisiä tavuja sekä muutenkin mallia ”sinne päin” – mutta silti! Tarkoitus menee jo kuitekin perille, ja sanojen määrä… no: olen siis hämmästynyt.

Perus-substantiivien lisäksi sanavarastossa on jo liuta adjektiiveja, kuten ”mää” (märkä) ”kuuu” (kuuma) sekä verbejä, mm. ”kiippa” (kiipeää), ”tuu” (tuulee) tai ”kuu” (kuuluu; esimerkiksi jos ulkoa kuuluu meteliä). Niin joo; eli asiayhteydestä riippuen kuulijan on tulkittava, onko se ”kuu” nyt sitten kuuma vai kuuluu vai jotain ihan muuta. Tai vaikka oikea kuu.

Sitä muuten tirppa ei olekaan vielä sanonut.

*******

Neuvolalääkäri kysyi puolitoistavuotistarkastuksessa, että tuleeko mitään sanoja vielä ihan täydellisenä. Öööh…
”Tuleeko vaikka äiti?”
No jaa: se on useimmiten joko ”äi-TÄ” tai jopa ”äit-TI”, mutta ei kyllä vielä täydellinen. ”Mennään!” on hyvin lähellä oikeaa, samoin ”minä” – vaikka joskus ne kyllä sekoittuvat. Ai ja kerran tuli välipalalla täydellinen ”avocado”, mutta se oli kyllä ihan puhdas vahinko.

Myöhemmin muistin, että totta kai: yksi sana tulee tietysti täysin oikein, ja vieläpä oikeilla suomalaisilla äänenpainoilla: ”KAKKA!”.

Hyvä kulta!

*******

Neuvolalääkäri kysyi myös, osaako tirppa laittaa jo sanoja peräkkäin. Noooh. Yksi aamu tuli ”pinni, tukka”, kun hiukset menivät silmille eikä pinniä oltu vielä laitettu. Mutta ei varsinaisesti kai lauseita vielä…

Jätin siis kertomatta nämä kolme tapausta:

1.
Tirppana on usein aamuisin varsinainen unikeko: jos meillä on jotain aamupäivämenoa, joudun monesti pidemmän aikaa herättelemään, jotta saan tirpan (hyväntuulisena) ylös jo kahdeksan jälkeen.

Eräänä aamuna yritin taas jutella ”huomenta kulta”:a varovaisen lempeästi.
”Aaa aaaa”, ”aaaa aaaaa” (tulkitse: minä nukun), tirppa totesi, käänsi kylkeä ja veti unitiikeriä silmilleen.
No minähän tietysti jatkoin: ”Herää jo kulta! Tänään mennään tanssimaan, kivaa!”

ANNOLLA!”, Silva vastasi painokkaasti.

 

2.
Tämäkin tapahtui aamulla, sängyssä. Tällä kertaa äiti ei julmasti herättänyt, vaan tirppana heräsi itse onnellisen unisena.
”Mennäänkö jo pottahommiin?”, minä kysyin.
”EINOUSTA!”, Silva totesi suloisesti käpertyen kainalooni.

 

3.
Niin joo, aamuhan se oli tämä kolmaskin tapaus – vähän erilainen kylläkin. Oltiin lauantaina lähdössä kiireellä sinne SnadiStadiin ja – yllätys yllätys – minä en löytänyt puhelintani mistään. Olin varma, että olin laittanut sen eteiseen vaunukopan päälle. Mutta ei se siinä enää ollut. Ja totta kai puhelin oli äänettömällä. Graaaaah.

Saatoin siinä sitten (kröhöm) vähän ilmaista turhautumisen tunnettani. Kohta tirppa juoksee perässäni iloisesti huoneesta toiseen ja hihkuu innoissaan:

”VOIVI**U, VOIVI**U!”

 

Hmm. Ehkä nyt olisi sitten se paljon puhuttu viime hetki lopettaa kiroileminen.

 

PS. Tällä kertaa se puhelin muuten ei ollut mun jäljillä! Silva oli laittanut sen nukenvaunuihin ja työntänyt kirjastoon. Onneksi puhelimessa oli kuitenkin värinähälyytys päällä, joten tarkasti kuuntelemalla löysimme sen pörinän perusteella.

Kommentit (44)
  1. Myöhässä tule tänne kommentoimaan, mutta 3,5 v. siskonpoika ääntää sanan kahvi niin, että se kuulostaa piekmminkin kaljalta. Siinä on ollut siskolla kiperiä paikkoja, kun muutamissakin juhlissa puhelias ja usein vielä kovaääninen poika huutelee kaikkien kuullen, että äiti haluaa kaljaa.

  2. Kaunis!! On kyllä joo aika iso jo 😀 hyvää syksynjatkoja!! <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *