Läsnäolon sietämätön vaikeus

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Ekopaasto

Aion nyt tunnustaa erään syntini.

Hehe ilmeisesti ihan väkisin lipsuu tän kristinuskoterminologian puolelle aina näissä ekopaasto-bloggauksissa; sama kävi viimeksi. Sori vaan.

Läsnäolo.

Tai siis sen puute. Eikä fyysisesti (hip hei, täällähän mä päivästä toiseen olen) vaan henkisellä tasolla.

tukka silmiltä.JPG

”Otetaan tähän kuvitukseksi tällaisia kivoja kirjanlukemiskuvia – mut hei muru otetaan toi sun tukka silmiltä, mihin kaikki pinnit on hävinneet…?”

Eli myönnän: mä olen juuri niitä vanhempia, jotka näpelöivät kännykkänettiään aivan liian paljon. Kun lapsi selittää jotain, niin vastaan ”mmm mmm mmmm joo kulta” ja luen 64 uutta blogiin tullutta kommenttia.

Myös Joel on. Kappas, mä tein synnintunnistuksen senkin puolesta. Täytyy varmaan kysyä lupa. (lupasi se)

Se on kamalaa. Virtuaalimaailma on ilo, vertaistuki ja henkireikä – mutta samalla se on ihan oikea riippuvuus. Pahempi kuin Cokis; jonka suhteen menimme muuten lakkoon kolme päivää sitten ja huudan aamulla jääkaapilla, että ”mommy needs her coke!”. Mutta ei siitä enempää.

lasien nappaus.JPG

”Kulta, ne on siskon silmälasit, anna ne olla – kultaaaa….”

 

Iso osa riippuvuudestani liittyy tietysti tähän blogiin. Itse bloggausten kirjoittaminen on ihanaa ja todellinen, aito henkireikä tähän härdelliin – lisäksi lähes päivittäisten bloggausten tekeminen onnistuu ihan mainiosti lasten päiväuniaikaan. Se on minun omaa aikaani ja vilpittömästi nautin siitä. Tästä ajasta esimerkiksi juuri nyt. Itkuhälyttimen rauhallinen kohina taustalla, kahvikuppi työpöydällä.

Mutta pitääkö siellä linjalla olla koko ajan. Ei tietenkään pitäisi – miksi sitten olen? Koen ihan huipputärkeäksi olla keskusteluissa aktiivinen – tunnen huonoa omatuntoa sekä siitä, jos en ole vastaillut kommentteihin tarpeeksi että siitä, että näpyttelen vastauksia kännykästä ”lasten ajalla”. Saatikka siitä, että illalla linnoittaudun tunniksi koneelle puutalon kirjastoon, ja lasioven toisella puolella joku huutaa ”äitiii! äitiii!”. Ja minä kuumeisesti naputan vielä yhtä vastausta turvaistuinkeskusteluun. Ja jos vielä yhden, niin jos sit iltapalalle, mutku hitsi tääki tässä pitäis vielä… Joo joo ihan kohta!

Apua kirjoitettuna tämä näyttää niin järkyttävän kamalalta, että taidan juuri alkaa itsekin itkemään.

Että jos joku on ihaillut minua hyvänä äitinä, niin saanen esittää vastalauseeni.

Enkä voi syyttää tätä blogia. Itse olen valintani tehnyt ja teen niin joka ikinen päivä. Joka ikinen kerta, kun kesken leikkien hamuan sen kännykän käteen ja tsekkaan, onko blogissa/Facebookissa/Instagramissa jotain uutta, teen sen valinnan itse.

halaus pako.JPG

”Aaaaa sä kiipeät äidin sylii – aaaaa sulle riitti tää istuskelu”

Vaikka en edes haluaisi katsoa. Vaikka olisin päättänyt, että nyt tässä kuulkaas keskityn tähän muovailuvahaleikkiin. Jokin siinä hemmetin laitteessa vaan vetää magneetin lailla puoleensa niin, että joka pienellä ”tarkkaavaisuustauolla” mieleen tulee kännykkä. Tai kamera – siinäkin kun mulla on netti. Yhtä äkkiä se kone on taas kädessä, ilman että itse oikeastaan tajuankaan.

Riippuvuus.

Siitä on kyse.

isosisko lukee.JPG

”No niin, isosisko sitten lukee sen myyräsadun pikkusiskolle.”

 

Heh puhumattakaan läsnäolosta mun ja Joelin välillä. Me ollaan niin poissa kuin olla voi. Tästä on tullut meille sellainen lentävä lausekin:
”Mähän sanoin tästä-ja-tästä, etkö sä muista?”
”Eiku mä vaan en kuuntele, mitä sä sanot.”

Puolin ja toisin ollaan yhtä karseita.

20150312_112032.JPG

”No, pikkusisko on näköjään kiinnostuneempi lampusta.”

Välillä tekee mieli kirota tämä nykytekniikka sinne tuliseen paikkaan, josta varmaan jossain-ja-jossain-testamentissakin puhutaan.

En kuitenkaan tee niin. Sen kaiken hyvän vuoksi, mitä se tuo mukanaan. Mä olen tainnut käyttää sanaa ”henkireikä” jo ainakin kaksi tai kolme kertaa tässä jutussa. Teen sen vielä neljännen kerran: henkireikä.

Mutta miten pysyä kohtuudessa?

imetys.JPG

”Jaahas, ja sit tulikin imetysaika.”

En halua olla se äiti, joka on paikalla, mutta ei läsnä.

Enkä se puoliso, joka ei oikeasti ole puoleen vuoteen muistanut kysyä kumppaniltaan, että ”mitä sulle kuuluu?”.

Tämä olkoon minun henkilökohtainen ekopaastopäätökseni. Aion olla enemmän henkisesti läsnä rakkaideni kanssa.

Aa-men.
(tai jotain muuta vähemmän kirkollista)

Kommentit (41)
  1. Uuh, mä saan mieheltä valitusta siitä, et mulla on koko ajan joko Lily, What’sapp, Insta tai fb päällä. Tai sit pelaan pallopeliä ((bubble shooter, se on mun mietintämyssypeli). Pitäis opetella viemään puhelin toiseen huoneeseen silloin kun ollaan yhdessä. Keskittyä siihen tyyppiin.

    Mut hitto vie kun niissä kaikissa on niitä kivoja tyyppejä ja kyllä mä mielelläni haluan kuulla mitä muille kuuluu. Viikonloppuna selasin kaiken mahdollisen miljoona kertaa läpi, koska oikeasti vain hengasin WAssa katsomassa et milloin hieman suuttunut mies vihdoin lukee mun viestin ja rauha palaa maahan. Someilu tapahtui noin minuutin välein. Onneksi se lopulta armahti mut ja luki sen 🙂

  2. Moi Krista 🙂

    Esittelen meidän ruotsalaisia muotituotteita julkkiksille ja merkittävimmille bloggaajille.

    Koska tyylisi sopii yhteen tuotemerkkimme kanssa, haluaiimme sinun testaavan paria.

    Meilaa minulle niin lähetän lisätietoja.

    Hauskaa päivänjatkoa!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *