Maailman paras treffipaikka

Joskus syksyllä päätettiin Joelin kanssa, että hitsi nyt kyllä yritetään kerran viikossa järjestää itsellemme treffi-ilta – kun toinen lapsi tulee, on taas kahdenkeskeinen aika varmasti hyvin-hyvin vähissä pitkäksi aikaa. Eikä sen meidän treffailun pitäisi olla edes niin kovin vaikeaa, koska lähellä asuva mummi hoitaa Silvaa niii-iiin mielellään.

No, miten kävi? Silva on kyllä ollut mummilassa syksyn mittaan melkein sen kerran viikossa (ja nyt pyhien aikaan melkein päivittäin), mutta meidän ”treffiaikamme” on kulunut kyllä enimmäkseen kotikaaoksen raivaamiseen ja muihin arkiaskareisiin. Mutta pakko nekin on tietysti joskus hoitaa.

Nyt välipäivinä yritettiin taas tsempata. Viikko sitten käytiin nepalilaisessa kahdestaan syömässä, ja myös tämän viikon perjantai-illalle oltiin sovittu, että Sara-täti tulee tänne meille tirppanaa leikittämään.

Sitten tulivat ne supistukset. Joo, tämä treffikumppani ei kyllä liiku nyt yhtään mihinkään.

Mutta jos me emme pääse treffien luokse, tulkoon treffit sitten meidän luoksemme!

En edes tiedä, kenen idea ne kotitreffit oikein olivat (todennäköisesti Joelin, koska jos se olisi ollut mun oma idea, niin kyllä muistaisin), mutta hyvä idea se oli! Joel kantoi telkkarin yläkertaan pyykkinäkymää peittämään:

rakenteilla.JPG

Kotileffastudio rakentuu.

…ja sitten elokuva pyörimään:

leffa.JPG

…ja minulle vielä alkoholiton siideri käteen:

siideri.JPG

Oli nii-iiin kivaa! Hetkeksi unohtuivat supistukset ja vatsataudin jälkimainingit – oli vaan iso mukava tyynyröykkiö, viihdyttävä leffa (The World’s End) ja kaksi rentoa löhöilijää.

Mä taidan olla vähän ”helppo”. Oon tästä kirjoittanut jo tosi monesti, mutta hitsi että tällaiset pienimuotoiset yksinkertaiset jutut vaan on parasta. Minua ei tarvitse viedä treffeille hienoon ja kalliiseen ravintolaan. Minut voi viedä oman kodin yläkertaan. Se tuntuu kaikista parhaimmalta eikä tarvitse miettiä, että mitä laittaa päälle.

Mulla taisi olla ne mieskalsarit.

Pienet jutut – ne on ne mun jutut.

*******

Sillä aikaa alakerrassa tapahtunutta:

lepuri.JPG

Muffinsseja!

Kommentit (24)
  1. Luin tässä useamman bloggauksen putkeen loman päätteeksi, joten kommentti tulee ehkä hassuun paikkaan, mutta ÄLÄ hetkeäkään mieti onko Silva nyt jäänyt jotenkin vähälle raskauden ym. vuoksi. Niitä riittämättömyydentunteita tulee ihan riittävästi ja vyörynä sitten kun lapsia on kaksi ja mies töissä. Kun huomaa sanoneensa liian monta kerta isommalle ”ihan kohta” tai ”odota vähän”. Pikkuhiljaa sitä alkaa oppia armollisemmaksi itselleen ja toteaa ettei ole hyväksi lapsellekaan, että vanhempi on ihan joka hetki saatavilla vain hänen tarpeitaan varten.

    1. Kiitos <3 Tuollaiset riittämättömyydentunteet tosiaan välillä käy pinnassa – just tässä hetki sitten ajattelin tätä asiaa asiaa eteenpäin, että okei ei tämä huomiointitilanne ainakaan parane sitten toisen lapsen syntyessä. Mutta kyllä: näiden asioiden kanssa täytyy varmasti vain oppia elämään.

      1. Eikä ne tunteet lopu silloinkaan, kun toinen ei enää ole vauva. Isommistakin usein näkee, että kaiken kiukutuksen takana lapsi tarvitsisi vain jakamatonta aikuisen aikaa. Ja sitä vaan on tilanteita, jolloin tuohon ei voi revetä. Oman vuoron odottaminen ja pettymyksien sietäminen ovat kuitekin tärkeitä taitoja oppia nekin. Vielä esikoisen mennessä kouluunkin opettelen itse äitinä sietämään lapsen kiukuttelua ja itkua ilman, että kokisin tarvetta joka hetki lohduttaa ja pyyhkiä pahaa mieltään pois. Pikkuhiljaa lapsen pitäisi kuitenkin oppia hallitsemaan ja käsittelemään noita tunteita myös ilman aikuista tarkoittamatta että jätetään niiden kanssa kokonaan yksin. Saatavilla voi ja pitää silti olla.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *