Matkamuistoja 3: raskaana reppureissulla Vietnamissa

Ensimmäisen Hanoi– ja Halong Bay -reissuviikon aikana olimme opiskelleet Lonely Planetia sekä sää- ja hurrikaani(!)tiedotuksia sen verran, että tiesimme haluavamme seuraavaksi kohti etelää. Vaihtoehtoja oli siinä vaiheessa vielä lähes yhtä monia kuin LP:ssä sivuja, mutta yhden tiesimme: Joel haluaa yöjunaan.

vinkki 16: Junat ovat usein Aasiassa viehättävänrappioromanttinen tapa matkustaa: junan ikkunasta vilistää upeita maisemia ja paikallisten keskellä matkustaessasi pääset usein keskelle ”oikeaa Aasiaa” toisin kuin lentokenttien todellisuudesta vieraantuneissa luksusmerkkimyymälöissä.

vinkki 17: Mieti, minkä luokan lipun haluat ostaa. Varaudu siihen, että halvimmassa luokassa seisot 12 tuntia hikisen miehen kainalossa vuohi sylissäsi. ”Sleeper”-luokassa saat oman sänkytyyppisen laverin ja joskus jopa (likaiset) lakanat. ”Ilmastointi” sen sijaan on useimmiten huutava propelli katossa, josta saat flunssan – jos se toimii. Ja kyllä: junissa ON torakoita.
(saatat ehkä sittenkin haluta lentää)

Vietnamissa junalippu oli yllättävän kallis, ja jostain syystä olimme niin typeriä, että kuvittelimme sen tarkoittavan vähän parempaa tasoa. Ehei. Ensin luulimme, että meitä on huijattu lippuostoksilla: parhaimman luokan hytti paljastui intialaistakin kämäisemmäksi virtsanhajuiseksi kopiksi. Paitsi että VR-hintaluokan tasoiseksi sellaiseksi.

sdc13009.jpg

Aloimme epäillä, että yöjunamatka saattoi olla huono idea siinä vaiheessa, kun junamme törmäsi puolen tunnin matkan jälkeen skootterikuskiin ja näimme kuskin jalkojen pilkottavan junan alta. No, skootteri meni säpäleiksi, mutta kuski selvisi (kai?) säikähdyksellä. Juna jatkoi matkaansa.

Tiesimme, että yöjunamatka oli huono idea siinä vaiheessa, kun hyttiloukkoomme pari tuntia myöhemmin ampaisi verinen rääsyläisnainen, joka oli kaatunut lähtevän junan jyrkissä ulkoportaissa. Nainen istui veri säärestä purskuten (luu näkyvissä, luonnollisesti) sängylleni – yritä siinä sitten kädet täristen kaivaa ensiaputarvikkeita rinkan uumenista ja muistella, että oliko se hepatiittirokotteen suoja varmasti nyt elinikäinen. Ja että tarttuuko hepatiitti äidistä lapseen kohdussa vai vasta synnytyksen yhteydessä.

Suurin ongelma oli luultavasti se, että olimme odottaneet suht kalliilta junamatkalta enemmän – odotusten osoittautuminen turhiksi aina jollain tasolla kirpaisee.

vinkki 18: Pettymyksiä tulee, se on varma. Jos matkustat mahdollisimman avoimin mielin, ne eivät iske sinuun niin kovaa kuin jos olet ladannut älyttömät odotukset joka sekunnille. Joskus matkustat kaksi vuorokautta todetaksesi, että unelmiesi kaupunki (sanotaan nyt vaikkapa nimeltään Mysore) on tunkkainen pimeä kaaosläpi. Vastaavasti joskus yllätyt iloisesti ja huomaat jääväsi hengailemaan paratiisipaikkaasi (sanotaan nyt vaikkapa nimeltään Surin Islands) triplasti siksi ajaksi kuin olit aikonut.

Joel näytti surkeaa naamaa koko loppumatkan eivätkä aamun valjetessa junan ikkunasta paljastuvat uskomattomat maisematkaan saaneet kultaparkaa piristymään. ”Ei haittaa, ei tämä ole sinun syysi, yhdessä me tänne junaan päätettiin tulla, ei me voitu tietää,  ja kyllä tästä selvitään.” Ilman hepatiittiakin luultavasti.

vinkki 19: Rokotukset! Rokotukset! Rokotukset! Hullu saa olla, mutta ei tyhmä: ja ne hepatiittirokotukset (A ja B) kannattaa ottaa AINA.

 

Aamun valjetessa olimme Danangissa, jossa huonosti (ei ollenkaan) nukutun yön jälkeen olimme iloisia siitä, että olimme tajunneet pyytää seuraavaa hostelliamme (30 km päässä Hoi Anissa) järjestämään meille kyydin – bussien etsiminen juuri nyt väsyneenä ei olisi todellakaan ollut kovin kiva juttu. Onko mitään ihanampaa kuin nähdä sukunimeäsi kannatteleva kyltti rautatieaseman sisäänkäynnillä ja välttää kaikki ”my taxi, madam!” -ahdisteluhässäkät…?

vinkki 20: Jos voit parilla eurolla helpottaa elämääsi, TEE SE! Etenkin halvassa Aasiassa usein rahantaju hämärtyy ja päädyt taistelemaan rikshakuskin kanssa summasta, joka vastaa alle yhtä senttiä euroissa. (myönnän: minä olen juuri tällainen. Joel pyörittelee taka-alalla silmiään, että tule jo nainen tänne rikshaan.)

Taksi on usein yllättävän hyvä sijoitus; esim. puoli tuntia taksilla 3e VS. kolme tuntia ja kaksi vaihtoa hikisessä paikallisbussissa 20 senttiä. Samoin moni hostelli tulee mielellään hakemaan matkalaiset asemalta (joskus jopa ilmaiseksi), jos vaan tajuaa kysyä. Kannattaa myös käyttää ”my wife is pregnant/my mother is very old” -korttia, jos sellainen takataskusta löytyy.

vinkki 21: Toisaalta taksi on myös se paikka, jossa helpoimmin tulet huijatuksi. Selvitä AINA etukäteen (Lonely Planetista), miten ko. kaupungin taksi toimii asemilla: hankitaanko prepaid-lipuke ja missä on virallinen taksikoppi jne.

 

Hoi An on jännä kaupunki. Muistaakseni Lonely Planetissa sanottiin, että se vaikuttaa historiallisen elokuvan kulissilta, ja tavallaan se oli aivan totta. Kaunis historiallinen pikkukaupunki tunnetaan taitavista räätäleistään ja Vietnamin parhaasta ruoasta – ja nykyisin myös reissaajista, jotka vaeltelevat pitkin pikkukujia räätäliltä toiselle.

Niin teimme myös me. Joelille kolmiosainen tumma puku ja kaksiosainen vaalea puku, neljä erityyppistä paitaa (mm. kiinalaisilla kauluksilla), villakangastakki ja -housut. Minulle pari tunikaa (joista toinen vilahtaa täällä), raskausajan talvitakki (näkyy täällä) ja oranssi silkkimekko (täällä). Ainoa harmitus se, että olisi pitänyt teettää vieläkin enemmän.

vinkki 22: Jos teetät reissussa vaatteita, tee pohjatyö huolella – opiskele eri malleja ja kysele muiden matkailijoiden kokemuksia. Usein räätälit väittävät pystyvänsä tekemään Ihan Mitä Vain. Ja tekevätkin sitten mummomallisen järkkyruman jakkupuvun. Jos et ole tyytyväinen, pyydä korjauksia niin kauan, että tulos on halutunlainen – esimerkiksi Joelin villakangashousut ommeltiin useamman korjauskierroksen jälkeen kokonaan uusiksi, kun räätäli ei ollut ”uskonut”, että jollain voi olla niin isot reidet, mutta kapea vyötärö 😀
Varaa myös aikaa korjauksille!

Ja söimme:

sdc13074.jpg

Hoi Anin oma ruokaerikoisuus, Cao Lau – nam!

JA saimme vain yhden ruokamyrkytyksen: siitä kaupungin hienoimmasta ja suositelluimmasta ravintolasta uutena vuotena, totta kai. Ja vain Joelille – ja hänkin periaatteessa kyllä osui vessanpönttöön. Osui vaan useammasta suunnasta yhtä aikaa. (sori)

vinkki 23: Ruokamyrkytyksiä voi yrittää välttää. Mutta usein ne iskevät juuri silloin, kun sitä vähiten odottaisi. Jos syödessä tuntuu yhtään oudolta/mauttomalta, jätä syömättä! Usein pöntöllä kykkiessä tajuaa, että ”no jotenkin ajattelinkin, että se ruoka ei maistunut…”

Päädyimme jäämään Hoi Aniin huomattavasti pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus, koska olimme muistaneet kalenterista joulun, mutta emme sitä uutta vuotta. Lennot (ei kiitos enää pitkiä yöjunamatkoja) Saigoniin olivat täynnä.

Ja satoi vettä.

Mutta ei se mitään. Hostelli oli ihana, kaupungin skoottereilta suljettua keskustaa oli mukava kävellä edestakaisin, ja rentoutumista se on tämäkin:

sdc13071.jpg

Joelin rinkanpakkaustekniikka on täysin erilainen kuin minun: Joel ahtaa rinkkansa täyteen tiiliskivikirjoja ja ujuttaa kirjojen väleihin mukaan pari t-paitaa, parit kalsarit ja parit kalastajanhousut. Niillä mennään. Ensimmäisellä reissullamme olin vähän näreissäni, kun minä ihailin Keralan backwatersien upeita maisemia, tuo kummallinen tyyppi istui nenä kiinni kirjassa länsimaisen yhteiskunnan rappiotilatutkimuksia lukemassa. Mutta sitten opin; jokainen nauttikoon lomasta omalla tavallaan.
 

vinkki 24: Joskus olet jumissa. Ei voi mitään, ota siitäkin kaikki ilo irti. Ainoa reittiyhteys, jonka on PAKKO toimia, on matka takaisin sinne, mistä Suomen-lento lähtee. Ala siis suunnitella paluuta lähtöpisteeseen hyvissä ajoin: varaa mielellään Se Toiseksi Viimeinen kulkuyhteys, jotta sinulla on käytössäsi plan B, jos ”as soon as not possible”, kuten meille Intiassa ilmoitettiin.

 

Päiväretkenä käytiin myös My Sonin (vanhimmillaan vuonna 300 jKr rakennetuilla) raunioilla ihmettelemässä, miten jenkit olivat pommittaneet champa-kansan pyhät paikat suht säpäleiksi. ”Hei tuolla viidakon keskellä näkyy tuollaisia pytinkejä, katsotaan millainen räiskäys saadaan, kun painetaan tätä napp..” – RÄISKIS, RÄISKIS, BUM. Auts. Toinen kansa khmeerit muuten rakensivat samoihin aikoihin samantyyppisiä hienouksia Kamputseaan – Angkorissa oltiin käyty vuotta aikaisemmin.

sdc13027.jpg

Nämä hienoudet olivat vielä suht kasassa, mutta suurin (?) temppeli oli surullista kyllä keskimäärin nyrkin kokoisena kivimurskana.

 

Hoi Anin ihana hostelli (jossa raskasmasuinemme olimme tietysti erityissuosikkiasukkaita – molemmat hotellin naistyöntekijätkin muuten olivat raskaina) hommasi meille heti uuden vuoden jälkeen superedulliset lennot eteenpäin, Saigonin kautta reissun viimeiselle etapille, löhöämään loppuajaksi tänne:

sdc13104.jpg

Möhöliini hiekalla.

Olimme ehkä kuvitelleet jäävämme vähän lähemmäs Vietnamin länsirannikolle – sielläkin kuulemma olisi ollut ihania rauhallisia rantapaikkoja. Mutta säät eivät tosiaankaan olleet suosiollisia siihen aikaan vuodesta.

vinkki 25: Ole aina valmis muuttamaan suunnitelmiasi!

Mutta aivan pitkän maan kaukaisimmasta kolkasta, ”niemen” toiselta puolelta, yli 2 000 km päästä Hanoista löytyi takuulämmin, valkohiekkainen Phu Quocin saari. Sinne loppulomaksi, kiitos. Maksoi, mitä maksoi.

Ja paljonhan se maksoi. Meinasimme olla niinsanotusti kusessa, kun tajusimme, että Phu Quocin vuodenvaihde (perhana, taas se peak season) on varattu täyteen jo marraskuussa. Useiden ”all full” -meilityrmäysten jälkeen tajusimme kuitenkin ottaa yhteyttä paikalliseen, mukavaksi kehuttuun sukellusfirmaan. Ja kappas, ”John” vastasi pikaisesti ja lupasi olla yhteydessä hotellinjohtajaystäväänsä – ja niin vaan löysimme itsemme pienestä bungalowista suoraan meren ääreltä.

vinkki 26: Älä menetä toivoasi, käytä kaikki oljenkorjet! Mutta mieluiten tajua etukäteen, että olet nyt matkustamassa täyteenammuttuun turistirysään, jonne haluavat juuri nyt kaikki muutkin sateita pakoon.

Olisimme varmasti ehtineet viimeisessä lähes parissa viikossa seikkailla useammassakin paikassa, mutta nyt teki mieli vain levätä, levätä ja levätä.

Ja lukea:

sdc13139.jpg

Ja snorklailla:

sdc13145.jpg

Jee. Mutta muutaman päivän täysmittaisen turistielämän jälkeen jossain reissaaja-aivon takakulmassa alkoi kuitenkin taas kaihertaa maisemanvaihdoksen tarve. Ollaan me sitten hemmetti vie pilalle hemmoteltuja matkailijoita, kun tämä näkymä omalta bugalowilta…

sdc13137.jpg

…ei kelpaa.

Mutta pakko se oli vähitellen myöntää, Phu Quocin Long Beach oli meille sittenkin vähän liian… tjä-tjä-tjä-tjäreborg. En oikein tiedä, missä se raja menee. Ehkä siinä, kun tajuaa, että bungalowinaapurit käyvät aamukuudelta varaamassa itselleen hyvät aurinkotuolit uima-altaan laidalta.
(jotain tekemistä vaihtelunhalun kanssa oli myös sillä, että torakat alkoivat hitaasti mutta varmasti vallata bungalowiamme)

Niinpä noin viiden tjä-tjä-tjä-tjäreborg -päivän jälkeen päätimme heittää elämän risaiseksi (visan luottorajaa oli joka tapauksessa jouduttu jo nostamaan – kiitos monien lentojen ja peak season -hintojen; kävi muuten näppärästi yhdellä puhelinsoitolla) ja muuttaa viimeisiksi päiviksi saaren pohjoispäästä bongaamaamme kalliiseen mutta ah-miten-yksinäiseen eco-resortin ”kalastajamökkiin”.
(tsekkaa linkki & hengästy! ko. kuvat ovat sattumoisin juurikin meidän mökistämme)

Tätä se on, kun tarjotaan ”alkeellisia olosuhteita” (ha!) niille-vähän-varakkaammille-ja-keski-ikäisemmille-reppureissaajille; mökkimme wc/suihkutilat näyttivät tältä:

sdc13195.jpg

Ja yöstä tässä ”mökissä” maksettiin reippaat 100 e per yö. Kalleinta-ehkä-ikinä meidän tavalliseen pari-euroa-yössä -budjettiin nähden… Mutta menköön, itketään sitten Suomessa. Talouskatastrofimme maksimoimiseksi päädyimme vielä tilaamaan lähes kaikki illalliset oman mökin terassille – tadaa, ja näin ei tarvitse nähdä muita ihmisiä kuin satunnaista valkopukuista tarjoilijaa.

Puolimetrisiä gekkoja (oikeasti! en ole ikinä tiennyt, että gekot voivat olla näin suuria!) sen sijaan rymisteli kaikkialla.

sdc13210.jpg

Gekot ovat vaarattomia – ja aika hauskoja otuksia.

Matka takaisin Saigonin ja Hanoin kautta Varsovaan ja sieltä Helsinkiin kestikin sitten taas useamman pitkän vuorokauden. Mutta sitä ennen:

sdc13222.jpg

Vinkki 25: Pussaile auringonlaskussa. Se on kivaa.

 

Kommentit (29)
  1. Moikka!

    Oon lähdössä Vietnamiin reppumatkalle ja nyt mietin, että voinko ostaa Ho Chi Minh cityn lentokentältä lipun Phu Quocille vai kannataako se varata jo etukäteen netistä? Kiitos 🙂

  2. Reissukuumeilija
    13.11.2013, 12:19

    Kiitokset onnitteluista ja vastauksestasi! 🙂

    …Mietinkin kommentin lähettämisen jälkeen, että olisi pitänyt kirjoittaa siihen myös, että olet saanut uuden vakkarilukijan. 🙂

    Eli on teidän uusikin reissu jo osunut silmiin ja erityisesti se valoi minuun rohkeutta, koska teillä tosiaan on masuasukin lisäksi Naperokin mukana. 🙂

    Ja aion kyllä vierailla täällä säännöllisesti kurkkimassa uudet postaukset, nyt kun on itselläkin elämä muuttumassa kertaheitolla on tosi kiva lueskella muiden kasvatuksesta ja lapsista yleensä. 🙂 oikein mukavaa reissua teille! Odotan jo kovim postauksis sisltä, jos saisi itsekin siitä hyvää vinkkiä minne mennä. 😉

    1. Kivakiva! Yritän tosiaan matkan päältä jo aina kirjoitella, että missä ollaan 🙂 Iiiks tässä alkaa jo reissukuume kasvaa 🙂

      Pysy siis kuulolla ja jos kommentoit jatkossakin, niin pidä ihmeessä sama nimimerkki, niin muistan, että kenen kanssa juttelen 🙂 Täällä on aika kiva vakkariporukka juttelemassa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *