Matkamuistoja 5: elämää järjestöllä

”Vapaaehtoistyöläinen ei voi muuttaa maailmaa – sinne on ihan turha lähteä maailmaa parantamaan”, kirjoitin eilen.

No mitä siellä järjestöllä sitten tehdään?

Minun tapauksessani lähinnä tätä:

pilkkomista.jpg

Puolessa vuodessa opin suht hyväksi tylpällä veitsellä pilkkojaksi.

Monilla järjestöillä työtehtävät tietysti ovat paljon selkeämmät, ja esimerkiksi lastenkodissa vapaaehtoinen voi helposti työllistää itse itsensä leikkimällä lasten kanssa. Intialainen ”office work” sen sijaan paljastui…. no, intialaiseksi ”office workiksi”.

Esimerkiksi järjestön johtajan sähköpostinkirjeenvaihto tapahtui näin:

  • Odotellaan johtajan asunnolla hetkeä, jolloin sähköä sattuisi olemaan saatavilla.
  • Johtajan (englantia osaamaton) assistentti tulostaa koneelta joka ikisen saapuneen sähköpostin, alkaen Viagra-mainoksista.
  • Assistentti kantaa niitä useamman päivän mukanaan, kunnes antaa johtajalle, joka kantaa niitä useamman päivän mukanaan.
  • Johtaja tulee järjestölle pinkka mukanaan ja etsii käsiinsä vapaaehtoistyöntekijän.
  • Odotellaan hetkeä, jolloin sähköä sattuisi olemaan saatavilla.
  • Johtaja sanelee vapaaehtoistyöntekijälle vastauksensa, joka kirjoitetaan wordiin ja tallennetaan disketille. Tai:
  • Johtaja sanelee vapaaehtoistyöntekijälle vastauksensa, joka kirjoitetaan käsin muistilehtiöön.
  • Vapaaehtoistyöntekijä matkustaa bussilla johtajan asunnolle odottelemaan hetkeä, jolloin sähköä sattuisi olemaan saatavilla.
  • Vapaaehtoistyöntekijä matkustaa seuraavana päivänä uudestaan johtajan asunnolle odottelemaan hetkeä, jolloin sähköä ja toimiva nettiyhteys sattuisi olemaan saatavilla.
  • Vapaaehtoistyöntekijä naputtelee johtajan sähköpostiin sanellut vastaukset ja lähettää sähköpostit. Johtajan (englantia osaamaton) assistentti tulostaa koneelta joka ikisen tällä aikaa saapuneen sähköpostin, alkaen Viagra-mainoksista.

Ja näin ympyrä pyörähtää uudestaan käyntiin – aikaa yhteen sykliin kuluu noin viikko.

Välillä tein myös jotain hyödyllistä, kuten teippasin (jonkun henkilön pyynnöstä) lasten tekemiä askarteluita maalarinteipillä seinään. Puolen tunnin kuluttua joku kolmas henkilö oli käynyt siirtämässä joka ikisen teippauksen 10 senttiä alemmas.

Enkä edes ala tässä kertoa siitä, kun eräs työntekijä päätti järjestää kirjahyllyn. Siihen tarvittiinkin sitten arviolta 15 henkilön työpanos kolmen päivän ajan.

Niinpä ryntäsin aina intoa puhkuen hommiin, jos jonain päivänä eteen ilmestyi jotain konkreettista tekemistä. Kuten:

maissit.jpg

Hyökkäsimme suomalaisella sisulla valtavien maissiröykkiöiden kimppuun ja kuorimme, kuorimme, kuorimme. Ja nuo pienet mustat pisteet maassa ovat muuten muurahaisia ja minulla on jalassani stringit – auh.

 

Intialainen elämä aiheutti ensin suorittajaminälle lievää ahdistusta – koskaan ei tiennyt, mitä päivän aikana tulee tapahtumaan, ja useimmiten vastaus oli ei mitään. Hyvin nopeasti pääsin kuitenkin sellaiseen rentoon ”en ymmärrä mistään mitään, mutta se ei haittaa” -olotilaan, jossa annoin vain asioiden tapahtua tai olla tapahtumatta, ja menin vaan mukaan ihmettelemään, kun minulle muistettiin jostain heilutella.
(minä kun en puhunut tamilia ja vain muutama siellä puhui auttavaa englantia, joten suurin osa kommunikaatiosta tapahtui viuhtomalla)

Heilutusten perusteella tajusin hypätä mmm. yhtenä aamuna täpötäyteen minibussiin…

minibussissa.jpg

…joka matkasi kuusi tuntia ties-minne, siellä sitten tapahtui kaikenlaista hälinää, ja sitten matkustettiin kuusi tuntia sieltä ties-minnestä takaisin.

Ihan hyvä päivä. Etenkin kun MacGyveriksi nimeämämme Jon sitoi minut paluumatkalla sarin huivilla kiinni tuohon tolppaan, jotta sain nukuttua siinä kapalossa muutaman tunnin (istumatilaa kaikille ei tietystikään riittänyt).

Joskus takaisin järjestölle palatessa saattoi näyttää tältä:

uusia_huoneita.jpg

Kappas, tähän käytävälle taidetaan rakentaa uusia huoneita.

…ja joskus taas tältä:

ruukut.jpg

Kappas, tähän meidän oven eteen on sitten varastoitu nämä ruukut.

 

Kuten yllä olevista kuvista näkyy, VCDS-järjestön rakennus on ihan oikea talo – muut talot Vellakulamin kylässä olivat savesta ja lannasta rakennettuja majoja:

auringonlasku.jpg Auringonlaskun aikaan kylänraitti oli pienen ohimenevän hetken ajan jopa kaunis.

 

Järjestön ”avokeittiöön” (lue: ulkona) tuli jopa juokseva vesi:

keittio.jpg

…jota kylläkään ei kannattanut juoda, koska se tuli täältä:

kaivo.jpg

Järjestön oma kaivo.

 

Parhaat muistot järjestöltä ovat kuitenkin niitä arkisia pieniä hetkiä, joihin ns. tavallinen reppumatkailija harvoin pääsee osalliseksi:

keittiohommissa.jpg

Vihannesten pilkkomista paikallisten naisten kanssa ilman yhteistä kieltä…
(kuvassa myös ranskalainen koululainen – heidän luokkansa kävi järjestöllä vierailemassa muutaman päivän ajan)

sari.jpg

…sarinsitomisoppitunteja…

kylassa.jpg

…ja aivan tavallista elämää köyhääkin köyhemmässä intialaisessa maalaiskylässä.

Kommentit (24)
  1. Vierailija: Hei kiitti vinkistä, täytyypä tsekkaa! Ne varmasti vakoilee tätä mun blogia 😀

    Devika Rani: Tsihihi joo mä oon kokenut tuollaisen vatsataudin mm. intialaisessa junassa – sekin oli aikamoinen kokemus 😀

    Mulle itse asiassa ystävä neuvoi käyttämään sitä Weledan öljyä. Mutta ilmeisesti tuokin on aika arpapeliä, että kenelle ne arvet tulee – kuulemma tuolla Weledallakin on joku saanut ihan kunnon arvet. Ja sit niitä on kuulemma myös sellaisia arpia vaalentavia voiteita, jotka ovat jollekin toimineet!

    Auts, tarkoittaako tuo huivin puuttuminen tosiaan kunniattomuutta. Hupsis… No, toivottavasti se ei ole meidän länkkäreiden osalta niin paha – me kun ollaan niin omituisia muutenkin 🙂

  2. Pakko tähän ja siihen yhteen edelliseen postiin kommentoiden, että no nyt siellä Kirkko ja Kaupunki lehdessä on taas sille yhdelle puutalossa asuvalle Kristalle juttu: Jeesus Intiassa. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *