Matkantekolotto

Olimme liikkeellä Tampereella ja Ikaalisissa ilman sen syvempiä jatkosuunnitelmia. Että minne sen jälkeen mennään ja mitä tehdään. Päädyttiin jäämään Ikaalisiin toiseksikin yöksi. Mutta entä sitten?

Sää ei näyttänyt kovinkaan lupaavalta – ehkä nyt vaan tältä erää vaan kotiin.

Paitsi hmm. Onhan tässä ollut taas niin kivaa, toisaalta ei jotenkin raaskisi vielä kotiin lähteä… Kahden ja puolen tunnin ajomatka. Siinä lasten nukahdettua turvaistuinpäikkäreille iski hassu idea: mitä jos ajetaan tasan niin kauan, että takapenkiltä kuuluu ensimmäisen kerran kitinää? Sitten katsotaan googlemapsista lähin mahdollinen yöpymispaikka ja jäädään siihen vielä yhdeksi yöksi.

Kitinäbingo! Takapenkkikitinä ratkaisee, missä ensi yönä nukuttaan!

JOO!

Ensimmäinen takapenkkiherääminen meinasi käydä Hämeenlinnassa.

Toinen Hyvinkäällä.

Vielä jatkui matka. Vielä jatkui matka. Etupenkillä alkoi olla hiirenhiljaista, tuskin uskalsi hengittää. Päästäänkö me kotiin asti päästäänkö me kotiin asti?

vantaa.JPG

Vantaa!

Hei mut tää ei ois paha:

serena.JPG

Takapenkiltä kuului kahinaa.

”Toinen ainakin hereillä”, minä supatin.

helsinki21.JPG

Kehä III: ”Minne me oikein ajetaan?”, kuului heleä ääni takapenkiltä.

”Kotiin, kulta – mutta ollaan vielä ihan hiljaa ettei Seela herää.”

kehä3.JPG

Kehä I.

Hakamäentiellä takapenkiltä alkoi kuulua aiempaa voimakkaampaa tutin imemistä – muisk muisk muisk.

”Jalat liikkuu – hereillä on”, Joel kuiskasi.
”Apua! Googlaa, mikä nyt ois lähin majoitus!”

käpylä.jpg

”Park Hotel Käpylä”, Joel supatti.

Siinähän se oli.

 

park hotelluii.jpg

Viimeisiä isoja risteyksiä – ihan sillä rajalla, että päästäiskö nyt kotiin vai jäätäiskö Käpylään.

Sydän alkoi pampppailla.

”Kniigh”, kuului takapenkiltä.

”Kniigh, kniigh, kniigh.”

PRUUP.

Pieru.

risteys viimeinen.jpg

Sitten hiljaista.

Ei vielä yhtään kitinä-ääntä.

Viimeiset liikennevalot. Kotiristeys. Kotitie. Kotipiha.

Pysähdys.

Kirkas ääni takapenkillä:
”Saako kotona sitten tanssia?”

Ensi yön majoitus siis – tit-dit-dii – OMA SÄNKY!

kotona hyppy.JPG

Ei sitten kuitenkaan harmita.

Kommentit (15)
  1. Haahuilu on parasta! Jos ei odota tiettyyn kohteeseen pääsyä niin siitä matkalla olemisesta nauttii paljon enemmän, kun osaa keskittyä kaikkeen kohdalla olevaan eikä mieti mikä määränpäässä odottaa. Ja kun ei ole aikatauluja, voi poiketa kaikenlaisille sivupoluille löytämään vaikka mitä nähtävyyksiä. Ihan vaikka paaaljon pienemmässä mittakaavassa kotiympäristössä: annan koirien päättää lenkillä minnepäin mennään. Tosin, aika usein matka tyssää siihen, etä kaikki kolme päättää vaan jäädä syömään nurmikkoa ekaan rehevään paikkaan..

  2. Ai asutte tuolla jossain lähellä, mun äiti asuu puu-Käpylässä 🙂 On kyllä kivaa seutua!! Tulee aika usein käytyä pojan kanssa mummilassa kylässä, osaatko suositella kivaa leikkipuistoa sieltä nurkilta?:)

    1. Intian leikkipuisto, ehdottomasti! Siellä me usein käydään 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *