Meidän tirppa tirppanen

Jokin aika sitten kommenteissa pähkinäpau-nimimerkkinen lukija kirjoitti, että heillä on hyvin Silvan tyyppinen esikoinen: ”herkkä, hiukan varovainen, puhui hyvin aikaisin, havainnoi ympäristöä ja muita ihmisiä hyvin tarkasti.”

Kommentti tietysti tuosta vielä jatkui, mutta minä jäin suu auki, että vau. Miten voi minulle (luultavasti) tuntematon ihminen muutamalla sanalla osata tiivistää tirpan luonteen noin hyvin – jopa paremmin kuin minä itse osaisin määritellä…?

Siitä jäi mieleen, että vaikka Silvasta täällä melkein päivittäin kirjoitankin, en ole koskaan kirjoittanut suoraan aiheesta ”millainen napero meidän tirppa on?”. Ehkä nyt voisi olla sen aika.

Tällainen on siis meidän tirppa tirppanen 1 vuoden ja 11 kuukauden iässä:

tirppa lehti.jpg

Äidin ja isin tyttö
Omat rakkaat ihmiset ovat Silvalle hyvin-hyvin tärkeitä. Tirppa kertaa monta kertaa päivässä, että missä kukainenkin on: isi, äiti, mummi ja ukki, ämmi, Viivi-serkku, Sara-täti ja Laura-täti – siinä rakkaimmat. Onnellisimmillaan tirppa on viikonloppuisin, kun sekä äiti että isi ovat kotona. Sydän meinaa pakahtua viikonloppuaamuna, kun Silva huomaa isin olevan herätessä vieressä eikä töissä. ”Isi rakas! Isi rakas! Halii!” Ja sitten onnellinen kaivautuminen isin kainaloon. <3

Toisaalta Silva myös herkästi ikävöi poissaolijaa – ja osaa myös sanoittaa ikävänsä. ”Sivvalle tuli ikku, oli isiä kova ikävä! Äiti lohdutti, kun Sivvalla oli isiä kova ikävä”, tirppa saattaa selittää isille työpäivän jälkeen. Joskus poissaolijalle myös soitetaan, mutta puhelun päättäminen on aina suuri tragedia. Huuli alkaa väpättää siinä vaiheessa, kun pitäisi sanoa ”hei hei”:t. Myös yöllä saattaa tulla ikäväkohtauksia, vaikka kylki kyljessä nukutaankin. Yöitku päättyy silittelyihin ja vakuutteluihin, että ”äiti ja isi aina huolehtivat Silvasta”.

Ujo mutta reipas
Isommassa lapsijoukossa Silva on alkuun aika ujo. Esimerkiksi lastenjuhlista tai syntymäpäivistä iloitaan kovasti ennakkoon, mutta isoon porukkaan tullessa tirppa tutustuu ympäristöön mieluiten ensin käsi äidin tai isin kädessä. Päätä pahkaa leikkiinsäntääjä tirppa ei ole, vaan katselee ensin iloisen kiinnostuneena ja vaatii oman aikansa lämmetä. ”Oman ajan” jälkeen tirppa lähtee kuitenkin reippaasti leikkimään – mutta silloinkin leikkii aika harkitusti, ei juuri koskaan rymyten.

Tutuissa ”leikkipaikoissa” tanssitunnilla ja muskarissa tirppa sen sijaan on reipas ja aktiivinen. Silva on molemmissa (hih ainakin näin äidin mielestä) ns. mallioppilas: tykkää kuunnella neuvoja ja nauttii siitä, että osaa toimia niiden mukaisesti. Molemmat harrastukset ovat tirpalle tosi-tosi tärkeitä ja niistä puhutaan koko viikko.

Muutenkin tirppa on enemmänkin varovainen kuin säntäilijä. Esimerkiksi vesilätäköt eivät ikinä ole houkuttaneet molskimaan eikä hiekkalaatikko möyrimään: hiekkikselläkin Silva enemmänkin tykkää järjestellä leluja kuin kieriskellä ravassa. Kurapukua meillä ei ole toistaiseksi tarvittu ollenkaan.

tirppa olohuone.jpg

Iloinen pusuttelija
Tirpan leikit ovat hellyttäviä. Leikeissä Silvan pehmolelut:
a. halaavat
b. pussaavat
c. tanssivat
e. syövät lounasta
Leijona ja tiikeri siis ensin halivat ja pusivat toisiaan, sitten tanssivat yhdessä ja lopulta syövät lounaaksi lihapullia. Voih, mikä maailmankuva! <3

”Perusolotilaltaan” Silva on kikattelevan hyväntuulinen – huonotuulisuus ja kränä ovat aina jollain tavalla poikkeustilaa. Oma tahto on toki löytynyt ja sitä osoitetaan, mutta minkäänlaisiin huutokohtauksiin puutalossa ei toistaiseksi (kop kop puuta) ole vielä ajauduttu. Joskus tahto on niin voimakas, että sen ilmaisussa tulee itku (”äidin uudet tohvelit mukaan ruokapöytään!”), mutta tilanne rauhoittuu nopeasti sylittelyllä ja halaamalla sekä samanaikaisesti asian selittämisellä (”tohvelit kuuluvat lattialle, mutta ne voivat odottaa Silvaa tässä”) ja lopulta huomion suuntaamisella muualle (”onkohan leijonalla jo nälkä? mennään katsomaan!”). Puhetaito tietysti hurjasti helpottaa kommunikointia.

Ympäristön havainnoija ja muistihirmu
Tirpan havainnot jaksavat hämmästyttää meitä vanhempia. Esimerkiksi pari päivää sitten bussilla isin kanssa matkustettuaan tirppa selitti kotona minulle kokonaisen tarinan, jonka mukaan bussissa oli täti, jolla oli iso suru. Ja että täti puhui Mikon kanssa puhelimessa Mikon paidasta. Joel joutui ihan kaivelemaan muistiaan, mutta kyllä: bussissa oli ollut joku tyttö, jolla oli ollut jonkinlainen puhelinkeskustelukriisi käynnissä. Puhelun sisällöstä Joel ei ollut havainnoinut mitään – mutta Silva oli.

Samoin isin ja Silvan eiliseltä Prisma-reissusta tirppa osasi itsenäisesti antaa seikkaperäisen selostuksen: ensin bussia piti odottaa, sitten siellä oli paljon tätejä. Mentiin Prismaan, se oli iso kauppa. Ja sieltä ostettiin äidille oranssit tohvelit ja pesuainetta. Ja kivaa oli.

Ruokapöydässä tirppa saattaa todeta ”uutta” jugurttia saadessaan, että: ”Sivva on syönyt tätä mummilassa. Mummi antoi.”

Myös muistin ajallinen ulottuvuus välillä hämmentää. Silva osaa aloittaa juttunsa sanoilla ”Sivva muistaa”, jos aikaa on kulunut enemmän. Yhtenä päivänä tirppa kertoi muistavansa, miten Viivi istui sohvalla ja sillä oli valkoinen naamio päässä (kasvonaamio) – ja tämä tapahtui koululaisten syyslomalla. Reissulla joulukuussa Silva totesi pärinästä, että ”setä leikkaa nurtsia” – vaikka nurmikon leikkaamisesta ei ollut varmasti puhuttu kesän jälkeen, eikä silloin kesällä Silva edes vielä sanonut kuin ihan yksittäisiä sinnepäin-sanoja.

Juttelija ja arvelija
Tämä pieni papupata on äänessä koko ajan. Juttujen rinnalle on viime aikoina tullut ”arvelu”: ”Voisikohan se olla lentokone?”, Silva kysyy ulkoa kuuluvasta äänestä. Tai leluaasista todeta, että ”näyttää ihan hevoselta”. Katosta bongatusta ripustuskoukusta tirppa ei kysynyt, että ”mikä se on?” vaan ”mitä sillä tehdään?”. Kun isi kertoi, että siihen ripustetaan asioita, Silva pohti pitkään, että mitä siihen voisi ripustaa. ”Voiko siihen koukkuun ripustaa pyykkiä?”, Silva kysyi vielä seuraavana päivänä, kun isi nosti pesukoneesta pyykkejä kuivumaan.

Jos tirppa ei puhu, hän laulaa. Koko ajan. Lastenlaulujen sanojen osaaminen on jo aikoja sitten ylittänyt minun ja Joelin lastenlaulumuistin. Eilen illalla tirppa ensimmäistä kertaa korjasi minun laulujani. ”Ei se ole ”täsmälleen” – se on ”jetsulleen”. Oooo aijaa onko…?

tirppa muumit.jpg

Sellainen on meidän tirppa. ”Herkkä, hiukan varovainen, puhui hyvin aikaisin, havainnoi ympäristöä ja muita ihmisiä hyvin tarkasti”, niin kuin pähkinäpau määritteli. Ja päälle vielä lisättäköön, että meidän mielestämme tietysti maailman ihanin, suloisin, fiksuin ja osaavin.

Niin kuin jokaisen vanhemman mielestä varmasti juuri se oma lapsi on <3

Kommentit (49)
  1. Minä kutsun meidän Matildaa Kulta Kultanen nimityksellä 😀

  2. Ihanasti kirjoitettu 🙂

    Ja sillee ihan hieman off the topic, mutta jostain syystä mulla alkoi koko illaksi soimaan päässä Röllin Häläpäti-laulu, sillä tuli mieleen, että tykkäisiköhän Silva siitä. Kunhan ei Röllin ääni kuulosta liian pelottavalta 🙂 (eikä sanat ainakaan ole vanhemmille liian vaikeat 😀 )

    * Häläpäti-laulu (jollain ihme videolla, kappale kuitenkin oikea)
    http://www.youtube.com/watch?v=8-t4Z5munW0

    Ja koska innostuin itse nyt näistä lauluista, niin tässä nyt pari muutakin omaa lempparia. 😀
    * Röllin voimistelulaulu:
    http://www.youtube.com/watch?v=nPNw-OnzeE0
    * Omituisten otuisten kerho (ehdoton oma lemppari! 🙂
    http://www.youtube.com/watch?v=cnjrZ_clghw

    (Ja jos on Spotify käytössä, ni Rölliltä (kirjoitettuna Rolli) löytyy 5 CD:tä sieltäkin)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *