”Mikä on kiikko?” (osa 2)

”Äiti, äiti, katso mikä iiiiiiso-iso Linnanmäki!”, tirppa hihkui aamupalapöydässä mainoksen nähdessään.

pariisi.jpg

”Oooo niinpäs onkin vähän Linnanmäen näköinen. Se on Pariisi”, minä vastasin.

”Mikä on palisto?”, Silva kysyi.
”Pariisi on kaupunki. Niin kuin Helsinki on se kaupunki, jossa me asutaan.”
”Mitä siellä palistossa on?”
”No siellä asuu ihmisiä ja siellä on autoja ja paljon erilaisia rakennuksia.”

”Eilen me oltiin palistossa ja siellä oli iiiiiiiiiiso-iso kiikko”, tirppa muisti.
”Joo, me oltiin kaupungilla täällä Helsingissä ja siellä oli se kirkko.”

”Kivaa! Kivaa! Kiva kiikko! Siellä asuu MUUMIT!”

Kommentit (21)
  1. nuori ja utelias
    4.9.2014, 17:29

    Tuli mieleen, mitä jos lapsenne (kaikkien, ei pelkästään Kristan) haluaa uskoa jumalaan, annatteko hänelle siihen mahdollisuuden vai opetatteko suoraan että jumala on satuhahmo? Monissa kristityissä perheissä opetetaan uskomaan Jumalaan ja Jeesukseen, niin perivätkö ateistien lapset samalla tavalla usein näkemyksensä?

    1. Mä veikkaan, että ainakin aika usein perivät… Sitten vanhempana sitten tietysti saa mahdollisuuden uskoa tai olla uskomatta haluamallaan tavalla.

      Tietty varmaan riippuu vanhempien näkemyksistä ja niiden vahvuudesta. Meillä tosiaan tilanne on vähän… …haastava, kun meillä ei ole Joelin kanssa ihan samanlaiset näkemykset tässä. Ehkä me jotenkin sumplitaan tilanne; tai siis hmm, en oikeasti tiedä, miten nämä asiat meillä sitten aikoinaan lapsille opetetaan 🙂

    2. Mä ainakin jätän uskontokysymyksen ihan auki, mun mielestä myös lapsilla pitää olla vapaus uskoa tai olla uskomatta. Jumalaan ja vaikka kuolemanjälkeiseen elämään liittyvissä kysymyksissä sanon vaan, että osa ihmisistä uskoo näin, osa noin ja osa sillä tavalla, ja minä itse olen sitä mieltä että asia on näin (ja isä tätä mieltä, mummo tätä mieltä jne.) Mutta aika vähän meidän lapsilla tuntuu olevan kiinnostusta asiaan, ei ole juuri lainkaan näitä kysymyksiä tullut.

      Mitä tulee kristilliseen kulttuuriperinteeseen, niin siihen tutustutan meidän normaalin perhe-elämän rajoissa, ja sen taustoista kerron mahdollisimman paljon, koska oma kulttuuriperimä pitää tuntea. Ja täällä asuessa se on monilta osin kristillinen taustaltaan, oli lapsi/perhe kristitty tai ei.

       

  2. Itse olin käynyt jo pari vuotta ala-astetta ennen kun ihan oikeasti tajusin sen, että joillekkin uskonnontunnilla kerrotut asiat ovat totta. Meillä kotona oli aina paljon luettu satuja ja keskusteltu asioista. Koulussakin opeteltiin monenlaisia asioita, joten ei ussan tunnit tuntunut sen kummemmilta, kuin vaikka äikän tunneilla yhdessä ääneen luetut sadut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *