Mitä minulle OIKEASTI kuuluu? (eli pahoinvoinnista)

Tiedän, tiedän – jo kolmatta päivää saman aiheen parissa. Mutta hei onhan tää aika iso juttu: toinen lapsi tulossa! Ja kului monta-monta viikkoa niin, että itse tiesimme raskaudesta, mutta aika ei ollut kypsä vielä ”blogijulkistukseen”… Aika monta ajatusta siinä ehti syntyä, monta jutun aihettta.

Täten kuitenkin lupaan: en aio jumittua seuraaviksi kuukausiksi pelkästään tähän. Mutta ehkä vielä täksi päiväksi – jookos? 🙂

*******

Tästä kirjoituksesta olisi varmaan tullut hyvin erilainen, jos olisin kirjoittanut tämän pari viikkoa sitten. Mitenköhän sitä oloa voisi parhaiten kuvata…? Joinain hetkinä tuntui, että kuolen. Ja muina hetkinä tuntui, että haluaisin kuolla. Alun pahoinvointi ja väsymys olivat aivan jär-kyt-tä-vi-ä. Ainoa hyvät hetket olivat niitä, jolloin olin täydessä unessa. Niitä oli kuitenkin valitettavan vähän. Koska elämä.

Minulla oli hurjan pahat olot myös Silvaa odottaessa, alkuraskaudessa siis. Uhh, ja silloin piti vielä yrittää pitää asia salassa töissä. Muistan yhdenkin aamupalaverin kolmen miespuolisen työkaverin kanssa. Istuttiin maan alla ikkunattomassa huoneessa ja… no, toistan nyt itseäni, mutta ei tätä voi ehkä muuten kuvata: luulin, että kuolen. Yritin naamioida oksennusyökkäykseni yskäksi ”voi sentään, olenpas minä vilustunut”. Ja kun muut hakivat lisää kahvia, minä kävin vessassa oksentamassa.

Olin aivan varma, että kaikki tajusivat, mistä on kyse – mutta ei. Kun jälkeenpäin, raskaudesta kerrottuani, kyselin asiasta, kukaan ei edes kunnolla muistanut koko tilannetta. Miehet 🙂

Työpäivän jälkeen torkahdin usein ensimmäisen kerran metroon, ja kun pääsin ”kotiin” Joelin muuttolaatikkoröykkiöasunnolle, kaaduin vaatteet päällä suoraan sänkyyn. Heräsin useimmiten kerran ylös syömään jotain (mandariineja), ja sitten jatkoin unia suoraan seuraavaan aamuun asti. Ja sitten taas töihin.

Uijuijui ja työmatkat olivat painajaista – kaikki ne julkisten kulkuvälineiden hajut! Ratikkaan en voinut mennä moneen kuukauteen; bussi oli edes vähän hajuturvallisempi. Vaikka pari kertaa jouduin jäämään bussista ulos kesken matkan ja säntäämään pysäkin taakse puskaan oksentamaan. Sörnäisten metroasemaa karttelin kuin ruttoa.

pahoinvointi.jpg

No, nyt ei ole tarvinnut jaksaa töissä. Eikä pakata eikä elää muuttolaatikoiden keskellä – pisteet siitä! Itse asiassa ensimmäisenä yönä positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen heräsin kesken unen valtavaan riemun tunteeseen: Tällä raskaudella ei tarvitse muuttaa!

Mutta naperoarki tämän kaiken pahoinvoinnin ja väsymyksen keskellä on ollut aika… …haastavaa.

Meni päiviä, välillä useita putkeen, jolloin en pystynyt tekemään mitään muuta kuin makaamaan sohvalla. Silva katseli Teletappeja. Kaiken pahoinvoinnin ja pohjattoman väsymyksen keskellä kolkutti voimakas huonon omatunnon ääni: tämä ei nyt ole sitä, miten haluan lapseni kasvattaa.

Välillä huomasin jopa ajattelevani, että olisi ollut parempi, jos Silva olisi mennyt tänä syksynä päivähoitoon. Voi miksi mä päätin jäädä hoitovapaalle. Silvalla olisi paljon parempi olla jonkun muun kanssa – minä en ole hyvä äiti juuri nyt.

Silva oppi nopeasti matkimaan yökkäyksiäni ja valitustani. Nykyisin tirpan yleisin äänne on hartaasti valitusäänellä lausuttu ”oijoijoijoijoi!”.

Oi ei, olen kasvattanu valittajanaperon. Oijoijoijoijoijoijoi!

pahoinvointi tikru.jpg

Joillainhan tällainen olo voi kestää koko raskauden ajan. Voi kamalaa. Silvaa odottaessani väsymyksen suurin kärki taittui kuitenkin jossain kymppiviikon tuntumassa – ja nyt voisin varovaisesti jo ehkä sanoa, että sama on ilmeisesti käymässä myös nyt.

Pahoinvoinnista ja yökkäilyistä sen sijaan saan ”nauttia” vielä pitkään, jos viimekertaiset merkit pitävät paikkansa.

*******

Mutta tähän loppuun siis hyvin varovainen optimismin pilkahdus: alkuvaiheen pahin osa taitaa olla jo takana. Ehkä! Jos oikein kovasti päätän, että se on takana, niin ehkä se sitten jo on?

Voi, miten toivon ja odotankaan hyvävointista ja pirteää keskiraskautta!

Tulee se sieltä, tuleehan? Pliis sanokaa, että tulee! 🙂

Kommentit (113)
  1. Heh joo mun pitäis saada se jotenkin nauhoitettua videolle – se ”oijoijoijoijoi” on kyllä aika liikuttava 🙂

  2. Voi Kristaliina, tuhannesti onnitteluja teille sinne!!! Olen just saanut ensimmaisen vauvan viikko sitten perjantaina ja oli pieni breikki sun blogin seuraamisessa…mita ihania uutisia!!! Olen lukenut intopiukeena taalla raskausaikana sinun blogia ja se on ollut suuri ilo. Kiitos kun jaat arkeanne ja aatoksiasi!

    Kaikkea ihanaa sinne – ja kylla pian se keskiraskaus tuo sen odotetun helpotuksen, no worries!

    Haleja*

    1. Ooooo, ja tuhannesti-tuhannesti onnitteluja sinne tuoreesta tulokkkaasta – ihanaa!!!

      Energistä keskiraskautta odotellen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *