Mörköjä häätämässä?

”Mutta EI MÖRKÖJÄ OLE OLEMASSA!!!!”, huudahti tirppa yhtä äkkiä keskellä kaikuvaa lounasravintolaa niin, että lähimmät taideopiskelijat hyppäsivät puoli metriä ilmaan säikähdyksestä. Havaintonsa tueksi napero levitti kätensä suurieleisesti sivuilleen ja leväytti silmänsä ravintolalautasen kokoisiksi.

”Paitsi se yksi mörkö”, Silva lisäsi taas normaalilla puheäänellä.
”Se, joka asuu muumilaaksossa.”

aurinko3.JPG

Silvan kolmivuotisneuvolassa tuli sivulauseenomaisesti puheeksi (tai minä en siitä puhunut, mutta neuvolantäti mainitsi) tämänikäisen mielikuvitus. Yksi ihan ohimennen tullut lausahdus tuli minulle ikään kuin uutena ahaa-elämyksenä niin, että ajattelin jakaa sen teillekin. Siis tällaista mallia ”enpä ollut tullut ajatelleeksikaan, että…”

Se nyt on tietysti tämänikäisen vanhemmalle ihan itsestäänselvää, että lapsen mielikuvitus on tässä iässä mahtavan rikas, ja lapsen on joskus vaikea ymmärtää eroja sadun ja todellisuuden välillä.

Joskus tulee pelkojakin; Silvalla sellainen vaihe oli etenkin tuossa joulun ja vuodenvaihteen tienoilla. Yhtä äkkiä illalla sängysä Silva saattoi alkaa miettiä, että ”pelottaa, jos tapahtuu jotain jännää”. Välillä naperoa pelotti, että joku kurkistaa ikkunan takaa; vaikka tonttujen kurkisteluista meillä kotona ei puhuttu, niin ehkä tämä ajatus tarttui jostain joululaulusta…? Ruokapöydässä yhtä äkkiä alkoi pelottaa, että auto ajaa ovesta meille sisään. Eräänä päivänä tirppa keksi pelätä jopa Titi-nalle-dvd:llä tanssivaa aurinkoa, koska sillä oli ”tiriset silmät”.

aurinko1.JPG

Niin siis se ahaa-elämys:
Neuvolantäti mainitsi  sellaista ”3 vuotta”-brosyyria minulle referoidessaan, että koska kolmivuotias ei vielä ymmärrä eroa totuuden ja mielikuvituksen välillä, mahdollisissa pelkotilanteissa ei kannata sanoa vaikka, että ”ei mörköjä ole olemassakaan”. Että se ei välttämättä auta lasta.

Eli että tällaisessa tilanteessa kannattaa itsekin lähteä siihen mielikuvitusleikkiin mukaan. Jos lapsi kuvittelee, että sängyn alla on krokotiili, ei siis vastaa, että ”no eikä ole”. Vaan vaikkapa keksii yhdessä lapsen kanssa oman taikalorun, jolla se krokotiili lähtee pois sieltä sängyn alta.

Ja että vasta joskus 4-5 -vuotiaana lapsi on valmis ymmärtämään, että joku asia on totta ja joku ei.

aurinko2.JPG

Meillä tällaisessa krokotiilitilanteessa luultavasti oltaisiin kerrottu, että missä krokotiilit oikeasti asuvat (eivät sängyn alla); ehkäpä katsottu kuvaakin vaikkapa sellaisesta rämejoesta ja krokotiileista siellä. 

Eli aika silleen realistinen lähestymistapa. En olisi tullut ajatelleeksi tuollaista krokotiilinpoistoloitsua.

Enkä ole edes ihan varma, mitä koko asiasta ajattelen. En mä välttämättä haluaisi lapsen alkavan edes ajatella, että siellä voi olla krokotiili. Koska sitähän tuollaisella loitsujutulla tavallaan tullaan sivulauseessa sanoneeksi.

Hmm.

Ehkä voisi tehdä sekä että. Eli että selittää vaikka, että mörköjä on vain saduissa eikä oikeasti – mutta sitten kuitenkin jotenkin loitsuleikittelee mörköä pois yhdessä leikkien.

Hmm.

aurinko4.JPG

Tuo pelkojen käsittely leikin avulla sen sijaan tuntuu itselleni tosi luontevalta.

Niin kuin silloin vuodenvaihteessa sen ”tirisilmäisen” auringon kanssa – ehdotin, että nytpä hei leikitään aurinkoleikkiä. Laitettiin keltaiset vaateet ja kaivettiin esiin pino keltaisia huiveja. Ja keltaista kasvomaalia tietysti myös. Sitten tanssittiin yhdessä se Titi-nallekappale, josta pelko oli lähtenyt.

Toimi. Pelko jäi siihen.

Myöhemmin Titi-nallen talolla tirppa uskaltautui jopa kurkistamaan siinä ilmansuuntalaulussa näkyneestä isosta ilmansuuntalevystä.

20150307_152600.JPG

Reipas tyttö.

Kommentit (53)
  1. Mä aina lapsena kanniskelin hämähäkkejä kädessäni ja oikein metsästelin niitä isoveljeni kiusaksi, joka niistä ei tykännyt! Nykyään, näin kolmikymppisenä, en pysty yhtään keskittymään, jos näen, että lattialla meni hämähäkki. Se on saatava heti kiinni! Muuten alkaa kutittaan milloin jalkaa, milloin niskaa ja kauhusta jäykkänä oon joka kerta ihan varma, että nyt se hämähäkki siellä kiipeää! Säpsähtelen vähän väliä! Niin lapsellista, mitä se pieni hämähäkki nyt mulle edes tekis! Sitten on vieläpä niin, että hämähäkit pitää tosiaan pyydystää – ei saa tappaa. Tämän opin mummiltani, jonkun vanhankansan uskomuksen mukaan se tiesi kai huonoa onnea. Siksi ne kiikutetaan aina vain pihalle..;)

     

  2. Peloton äiti
    14.4.2015, 20:01

    En tiedä onko millä tavalla väärin tai oikein, mutta meillä pelon yöllä mahdollisesti tulevasta möröstä karkoitti tehokkaasti se että pariin kertaan juteltiin että möröt ei tykkää tulla meille koska ne tietää että äiti ei pelkää mörköjä. Täytyy kyllä pitää mielessä se että pelottava mielikuvitusotus voi olla yksinäinen ja kaivata vain seuraa. Meidän 3.5v poika on niin empaattinen että voisi toimia hyvinkin 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *