Myötä- ja vastoinkäymisissä (ja naperonhoitovastuussa)

Sitähän se parisuhde on.

Että kun kumppani sanoo:
”Hei mä voisin nyt tehdä opiskeluhommia alta pois. Jos vaan seuraavat kolme viikkoa töiden lisäksi opiskelen kaiken vapaa-aikani!”
…ei vastaa niin kuin haluaisi eli:
”Eiiiiih! Miks just nyt?!”
…vaan:
”Hei sepä hieno homma, kulta. Tosi hyvä juttu.”

Tuon ”eiiih”-kommentin sanoin sitten (tosi reilukerhohenkeen – anteeksi) vasta ensimmäisen viikon jälkeen, kun olin jo aivan nääntynyt 24-7-naperonhoitovastuuseen. Täytyy myöntää, että näinä kuluneina viikkoina olen aika usein arvostaen ajatellut niitä, jotka hoitavat lapsiperheen arkirumbaa syystä tai toisesta jatkuvasti yksinään. Tai vielä useamman lapsen kanssa. Huh huh.

Joel vähän protestoi, että miksi en sanonut heti alkuun, että ajoitus ei mielestäni ole ihan paras mahdollinen. Mutta hei – jäikö minulle paljon vaihtoehtoja? Totta kai sitä sanoo, että ”Hei sepä hieno homma, kulta. Tosi hyvä juttu”. Totta kai sitä pitää kannustaa toista, joskus jopa vähän oman jaksamisensa kustannuksella.

Sitähän se parisuhde on.

*******

Opiskelun ajoitus oli muuten suunniteltu niin, että viime viikonloppuna olisi tapahtunut viimeinen puristus. Mutta edellisenä maanantaina soi Joelin puhelin, ystävä soitti:
”Niin siitä meidän Tallinnan-matkasta…”
”Eiiiih!”

Olimme siis unohtaneet varanneemme loman. Just. Kuka unohtaa lomansa? Ilmeisesti me.

*******

Mutta hei – nyt taas puutalossa elämä voittaa! Tämänkertainen opiskelurupeama tuli päätökseensä eilen.
(”Hei sepä hieno homma, kulta. Tosi hyvä juttu” – ja nyt myös tarkoittaen sitä, mitä sanoo)

Juhannusviikolla alkaa Joelin isäkuukausi ja ihana, odotettu yhteinen kuuden viikon perheaika.

Voi kesä! Elämä! Ihana!

Kommentit (13)
  1. Meillä tyttö on varmasti aivan yhtä tärkeä kummallekin, mutta hoitovastuu ei kyllä jakaudu tasaisesti lähellekään. Työt selittää suurimman osan ja loppu menee varmaan aika lailla roolittumisen piikkiin. Mitenkään en voi verrata omaa tilannettani yksinhuoltajien tilanteeseen, mutta kieltämättä joinakin väsyneinä hetkinä on tullut mietittyä, olisiko tilanne joiltain osin vähemmän psyykkisesti kuormittava, jos oikeasti lapsi olisi selkeästi vain minun vastuullani. Nykytilanteessa kun helposti ajautuu ”miksi aina minä” -tunnelmaan, mikä nyt ei kovin hyvää parisuhteelle tee. Ja sitten saa taas puolisolta tukea, jonka voimalla mennään taas eteenpäin. Eniten tilanne kuitenkin harmittaa tytön kannalta, jolle olis niin tärkeää nähdä isäänsä enemmän.

  2. (kommentti yläpuolella) T. Äiti ja tytöt 3v ja 1v 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *