Oletko soittanut hätänumeroon?

Soitin viime viikonloppuna yks-yks-kakkoseen.

Olimme autossa, kun näimme jalkakäytävän reunalla nuoren tytön istumassa – tai no siis pissalla. Hän istui ilman housuja asfaltilla ja pissasi juuri alleen. Auton takaikkunasta kurkkimalla näin, että hän nousi ylös (hamekin sieltä jostain löytyi), mutta ei meinannut millään pysyä pystyssä. Horjui kohti ohikulkevaa mieshenkilöä; tulkitsin, että apua pyytämään.

Joten soitin. Kerroin, että täällä-ja-täällä on nuori tyttö (täysi-ikäinen kuitenkin), joka näyttää siltä, että ei kykene pitämään itsestään huolta. Aikoivat lähettää jonkun katsomaan, josko tyttö tavoitettaisiin.

Vieläkin harmittaa, että emme pysähtyneet – tuntuu, että olisi pitänyt. Emme kuitenkaan juuri silloin voineet. Huono omatunto. Toivottavasti tyttö pääsi turvalliseen paikkaan selvittämään päänsä.

kännikivi.jpg

Törmäsin joskus netissä keskusteluun, jossa kysyttiin: oletko soittanut hätänumeroon? Keskustelua en vilkaisua enempää lukenut, mutta jotenkin ällistyin koko kysymyksestä – että onko tosiaan joku, joka ei ole soittanut?

Itse olen soittanut varmaan… no, ehkä 30-50 kertaa.

”Oho”, sanoi Joel, kun tätä ääneen pohdin.
”Aika monta kertaa.”

sininen.jpg

 

Joo, olen soittanut. Olen soittanut (kymmeniä kertoja) apua maassa makaaville. Yhtä monta kertaa Punavuoressa yläkerran asuntoa päreiksipistävästä ja rapussa riehuvasta naapurista. Olen soittanut kuullessani yöllä apua-huutoja, joiden suuntaa en ole osannut paikantaa. Olen soittanut ylinopeutta ajavasta moottoripyörästä. Villissä nuoruudessani olen muutaman kerran soittanut poistamaan kotoani väkivaltaisesti käyttäytyneen henkilön. Samoin muutaman kerran olen soittanut apua Helsingin yössä itsensä veripäiseksi teloneelle humalaiselle tuntemattomalle. Aaa ja Lintsin kallioiden itsensäpaljastajasta soitin muutamia kertoja. Kerran minua yöllä seuraanneesta mieshenkilöstä. Niin ja kerran soitin eräästä metrorunkkarista, jonka tunnistin lehtikuvien perusteella vuosia myöhemmin samaksi tyypiksi, joka tuomittiin pienten poikien seksuaalisesta ahdistelusta.

Minullekin on soitettu hätänumerosta ambulanssi kahdesti: kerran synnytyksen ja kerran aivotärähdyksen takia.

En tiedä, onko minulle vain sitten sattunut ja tapahtunut paljon. Vai olenko jotenkin muuten vaan herkkä soittamaan. Liian herkkä? Voiko edes olla liian herkkä?

latvat.jpg

Soittaisitko sinä näissä tapauksissa? Tässä kymmenen tositilannetta:

1. Alussa kuvaamani tilanne
2. Maassa makaa tuntematon henkilö, näyttää juopolta.
3. Maassa makaa tuntematon henkilö, siististi puketutunut.
4. Auto ohittaa sinut ajaen reilua ylinopeutta
5. Moottoripyörä ajaa 50km/h alueella päin useita punaisia ainakin yli satasen tuntivauhtia.
6. Kuulet kerrostaloalueella yöllä voimakkaita apua-huutoja (ja ”soittakaa poliisi!”), joiden tulosuuntaa et osaa määritellä.
7. Sörnäisten metroasemalla istuu kalmankalpea, nuori goottirokkarityttö, joka on jotenkin… …lamaantunut. Valkoinen kuin lakana ja liikkeet kuin unessa. Yrittää näpyttää kännykkäänsä, mutta ei onnistu.
8. Näet itsensäpaljastelijan.
9. Stokkan kohdalla ratikkapysäkillä istuu tyylikkäästi puettu nainen, joka sekavana huutelee rasistisia salaliittoteorioita ja olevansa töissä salaisessa palvelussa ja niin edelleen. Naisella on laukussaan pienenpieni koira, joka tärisee ja murisee.
10. Näet alkuillasta viinapulloilla varustetun nuorten seurueen, jossa mukana myös äiti ja pieni lapsi. Äidillä ei ole pulloa eikä näytä humalaiselta; muut sen sijaa ölisevät ja tulkintasi mukaan ovat aloittelemassa juhlimista.
 

tuoppi.jpg

Itse olen soittanut maassamakaavista paljon, sekä juopoista että siistinnäköisistä. En kuitenkaan ihan joka kerran, nuorempana varmaan enemmän kuin nykyään; ehkä pitäisi soittaa useamminkin.

Neloskohdan tyyppisistä hurjastelijoista en ole koskaan soittanut (vaikka ehkä olisi ollut syytä) – mutta tuosta 5-kohdan moottoripyöräilijästä (joo, oli liivit päällä) sen sijaan soitin. Hätäkeskuksesta kysyttiin ensin, että oliko Kyläsaareen päin ajamassa. Oli. Sitten todettiin lakonisesti , että”pysäytetään tavattaessa” eli todennäköisesti ajateltiin, että mitäs nyt turhia soittelet.

Kuutoskohta oli ahdistava. Soitin siis, tietysti. Poliisit tulivat paikalle ja minä lähdin ulos heidän kanssaan juttelemaan, mutta huutoja ei enää kuulunut.

Seiskatilanteesta on varmasti kymmenen vuotta, mutta saan huonon omatunnon tapauksesta edelleen. En soittanut, koska metro tuli juuri ja astuin siihen. Jäin ajattelemaan, että no kyllä joku muu menee sitä auttamaan. Metromatkan jälkeen soitin äidilleni (oi kyllä), joka heti sanoi, että sehän voi olla vaikka insuliinishokki. Voi perse. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo melkein puoli tuntia enkä sitten enää soittanut mihinkään. Asia painoi mieltäni pitkään (edelleenkin aina, kun muistan sen) ja silloin päätin, että jatkossa soitan apua kanssaihmisille mieluummin turhaan kuin jätän soittamatta.

Ysitapauksessa soitin astuttuani ratikkaan; se siis tuli juuri. Kuulemma ei voi tehdä mitään, kun kerran olin jo poistunut paikalta; olisi pitänyt jäädä siihen naista seuraamaan. Ja koska siitä menee niin paljon ratikoita, joihin nainen on voinut jo astua jne-jne. Kysyin suoraan, että soitinko hätäkeskusvastaajan mielestä turhaan. Hän vastasi, että kyllä kannattaa soittaa, jos kokee että henkilö voi olla vaaraksi itselleen tai ympäristölleen tai jos on syytä olettaa, että henkilön eläin kärsii.

Kymppitapauksessa en soittanut, koska seurueen äiti näytti siltä, että on selvinpäin ja huolehtii lapsestaan.

Mitä sinä olisit näissä tilanteissa tehnyt?

Kommentit (72)
  1. Pari kertaa olen soittanut, ja niistäkin osa on ollut sellaisia, että jos olisi ollut poliisin oma numero vielä käytössä, niin olisin mieluummin siihen soittanut. Tyyliin tienvarressa ojassa oleva auto, joka näyttää päällisin puolin ihan ehjältä (ei kolaroitu siis) ja ihmisiä ei näy missään, mutta on vain sen verran omituisessa paikassa (liikenneympyrän keskellä, moottoritien liittymäkaistan reunassa tms), että kannattaisi käydä partion vetämässä vähän poliisinauhaa merkiksi siitä, että auto on tarkastettu ja todettu, ettei hätää ole. Ja tarvittaessa ehkä siirretty vähän kauemmas ajoradasta, ettei tule vaaratilanteita pimeällä. Kyllä poliisin omalle numerolle olisi edelleen käyttöä.

    Yhden kerran olen joutunut oikeasti hätätilanteessa soittamaan hätänumeroon. Kaveri oli lähtenyt kotoa, en tiennyt, missä hän on, mutta selvästi huonossa hapessa ja tarvitsi apua, ja itse olin toisella paikkakunnalla enkä päässyt etsimään. Puhelimen suljettuani tajusin, että olin siinä hötäkässä unohtanut yhden keskeisimmistä neuvoista, josta aina muistutetaan, kun opastetaan hätänumeroon soittamisessa: älä sulje puhelinta ennen kuin saat luvan. Mutta kaikki kuitenkin meni hyvin, joten vahinkoa tuskin unohduksestani syntyi.

    Mainitsemistasi tilanteista: maassa makaavalle (puku mikä tahansa) soittaisin apua, samoin sekaisen näköisille lapsille. Aikuiselle huutelijalle tilanteen mukaan. Ylinopeudesta motarilla en, mutta kaupunkiliikenteessä ja punaisia päin jatkuvasti paahtavasta kyllä. Parempi soittaa kun jäädä miettimään. Mutta pakko sanoa, että aika hyvin oot haalinut ”tapauksia”. Omassa lähipiirissä useimmat on soittaneet hätänumeroon ehkä kerran tai kaksi, jos ollenkaan. Ei ole tullut tilanteita vastaan.

  2. Itse olen soittanut hätäkeskukseen useamman kerran. Silloin tosin oli vielä poliisin numero käytössä, kun takapihalla hiippaili mies sorkkarauta repusta ulos pistäen, kokeili ikkunoita ja räpelsi pihalla olevaa skootteria.

    Moni on kommentoinut ettei soittaisi itsensäpaljastelijasta. Sellaisestakin olen soittanut, ja kysyin hätäkeskukselta, että oliko asiallista soittaa. Kuulemma oli. Myöhemmin tavoittivat miehen ja tilanteen paremmin nähnyt ystäväni hänet tunnistikin. Mutta erityisesti lasten takia nuo olisi hyvä poimia pois.

    Liikenteessä en ole ikinä soittanut, vaikka välillä on joku mietityttänyt.

    Itse soittaisin matalalla kynnyksellä, toisin kuin esim. edellinen kommentoija (indian). On ongelmallista, ettei ole ei-niin-kiireellisten-tapausten numeroa, mutta toisaalta hätäkeskus osaa arvioida tilanteen parhaiten. Ja jos joku makaa vaikka maassa niin mihin sitä sitten ottaisi yhteyttä jos ei hätäkeskukseen?

    Tässäpä voisi olla ”opettavaisen blogikirjoituksen” paikka, samoja kysymyksiä voisi kysyä suoraan hätäkeskuksesta. Sorkkarautamies oli itselleni ensimmäinen kokemus hätäkeskuksesta ja mietin pitkään, että onko tässä nyt riittävä syy. Sen jälkeen kynnys on tosiaan (onneksi) madaltunut.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *