Onnellinen lapsuus kaupungissa?

Sain viime viikolla sähköpostiini aivan hurjan mielenkiintoisen kutsun – sen otsikko kuului:
”Mitä hyvä kaupunkilapsuus Helsingissä vaatii kaupungilta?”

Viestissä Helsingin vihreät kutsuivat minut (ja muutaman muun ”lapsiperheellisen”) Helsingin kaupungintalolle keskustelemaan siitä, millaiset asiat tällä hetkellä mättävät ja mikä toimii Helsingissä lapsiperheiden näkökulmasta. Meidän mielipiteitämme kuulemaan tulevat ainakin vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Vesikansa. Samalla he myös kertovat Vihreiden alkuvuonna julkaisemista kaupunkilapsuuden teeseistä ja konkreettisista toimenpide-ehdotuksista niiden toteuttamiseksi.

Ai että olisinko kiinnostunut tulemaan mukaan? No todellakin!

WP_20130728_002.jpg

Vaunuilua ankeanharmaassa kaupunki-miljöössä.

 

Itsehän vietin lapsuuteni Kuusamossa. Lapsuuden ympäristöni olivat hyvin turvallisia – naapurin muutamaa vuotta vanhemman tytön kanssa juostiin vapaasti ympäriinsä, muistaakseni jo hyvin-hyvin nuorina. Omilla pihoilla ei tarvinnut pysyä, vaan leikit veivät pitkin lähitienoiden. Ruokittiin turisteille näytille tuotuja poroja Hotelli Kuusamon takapihalla, poljettiin polkuautoja liikennepuistossa ja talvella luisteltiin luistinradalla. Aikuisia tarvittiin mukaan oikeastaan pelkästään silloin, jos mentiin uimarannoille. Lapsuus Kuusamossa oli… ..jotenkin kaikin puolin vapaa.

Muistan hämärästi, että suustani on saattanut (joskus 20-vuotias mielipideautomaatti ollessani) päästä ulos lause: ”En mä ainakaan lapsia täällä Helsingissä kasvattaisi. On ihan kamalaa, että miten täällä lapset joutuvat kasvamaan aikuisiksi aivan liian aikaisin.” Samassa yhteydessä luultavasti myös totesin, että en mä kyllä edes ikinä tee niitä lapsia. En muuten varmasti.

Noooh, onneksi tässä elämässä on rutkasti aikaa muuttaa mielensä.

Joel on viettänyt lapsuutensa kaupungissa, Kumpulassa. Ja avojaloin on kuulemma juostu sielläkin, rakenneltu majoja puihin ja koluttu lähimetsät (silloin Kumpulanmäellä kuulemma oli ihan oikeaa metsää – nykyäänhän siinä on asuintaloja ja yliopiston rakennuksia). Ja kavereita riitti lähes jokaisessa naapuruston puutalossa.

Ei se kaupunkilapsuuskaan kyllä kovin pahalta kuulosta.

käpy.jpg

Myös täällä kaupungissa voi leikkiä kävyillä.

 

Niin joo, noihin kysymyksiin. Mikä mättää ja mikä toimii?

Ensimmäistä juttua ei tarvitse kovin pitkään miettiä. Ei sekuntiakaan. Joillain alueilla Helsingissä (lue: juuri täällä meillä) lasten päivähoitotilanne on aivan katastrofalinen. Enkä liioittele yhtään tuolla sanalla: Silvan kanssa samanikäisistä naperokavereistamme kukaan ei ole päässyt omalle alueelle päivähoitoon, tai edes lähelle – pahimmillaan hoitopaikka on annettu ihan toiselta puolen kaupunkia, ja myös täysin eri suunnalta kuin vanhempien työpaikat ovat… 

Miksi sitten juuri täällä on näin? Olen ymmärtänyt, että viereistä Arabianrantaa rakentaessa kuviteltiin, että asuntoihin muuttaa enimmäkseen lapsettomia helsinkiläisiä – että se perinne jatkuisi, että lasten tultua perheet muuttavat naapurikuntiin. Mutta – yllätys yllätys – viime vuosina lapsiperheet eivät olekaan enää paenneet ”maalle” vaan ovat alkaneet jäädä Helsinkiin, ja jopa kantakaupunkiin tai sen lähelle: Alppilaan, Vallilaan, Kallioon ja Arabiaan. Ja yhtä äkkiä täällä onkin leikkipuistot ja pihat täynnä pikkunaperoita, joille jostain hoitopaikatkin tarvittaisiin… Hupsis, tätä ei oltu kai suunnitteluissa osattu ottaa huomioon. Muistaakseni luin paikallislehdestä, että tämän meidän pienen oman alueen päiväkoteihin on tällä hetkellä sata lasta jonossa.

Näin olen siis ymmärtänyt, että on tapahtunut – saa korjata, jos/kun joku tietää enemmän!

talonmies.jpg

Talonmiehet pitävät leikkipuistot kunnossa.

 

Tuo päivähoitopaikkatilanne on itselleni se niin suuri ”mikä mättää” -aihe, että oikeastaan muita ei meinaa edes sen alta tulla mieleen. Oman urputukseni voisin tietysti antaa esimerkiksi neuvolajärjestelmän toimivuudesta (mukaanlukien nämä toimimattomat sähköiset asioinnit sun muut), mutta en ehkä välttämättä edes tiedä, mikä näistä asioista on kaupungin syy ja mikä jonkun muun…

Ja sitten tietysti sellaista ”yleistä lapsiystävällisyyttä” kaupunkiin kaipaisin lisää. Tällä meidän alueella lapset on huomioitu ihanasti, ja jälkikasvun läsnäolo kaupoissa ja ratikoissa on ihan normaalia. Mutta noin niin kuin fiilispohjalta kaupungin keskustassa ei kyllä aina ihan siltä tunnu – vaunuja työntävä äiti-ihminen on kanssakaupunkilaisten mielestä usein joko näkymätön tai kroonisesti tiellä (vaikka ei olisikaan). Kyse on kaikkein eniten varmaan jonkinlaisesta asennevääristymästä (vamma olisi ehkä liian rankka sana). Ihan kuin ydinkeskusta kuuluisi vain kiireisille työssäkäyville nuorille ja hyväkuntoisille – lapset ja vanhukset pysyköön poissa cityihmisen jaloista.

Mutta hmm, voiko tuollaiselle kaupunginvaltuusto edes mitään tehdä…? 

WP_20130708_042.jpg

Arabianrannan hieman erilaisessa ”leikki”puistossa.

 

Entäs niitä plussia?

No ainakin se, että (jälleen oman näppituntumani mukaan) nämä ”melkein-kantakaupungissa” -alueet ovat kuitenkin koko ajan kehittymässä lapsiystävällisemmiksi. Esimerkiksi tuota Arabianrantaa en juuri voisi enempää hehkuttaa: siellä (ja lähiseudulla) näkyvä yhteisöllisyys on jotain aivan… …poikkeuksellista? Varmasti tuollaisia lapsiystävällisiä kaupunginosia on tässä kaupungissa enemmänkin – onko?

Helsingin leikkipuistotoiminta myös on aivan mainiota. Meidän osalta ”sisäpuistoilut” ovat kyllä jääneet pariin satunnaiseen kertaan, koska aamu-unisen perheemme aikataulut eivät leikkipuistotoiminnan raameihin istu. Ehkä siinä olisi parannettavaa – toimintaa kotihoidossa oleville lapsille muulloinkin kuin aamupäivisin; jos edes jossain leikkipuistossa touhuiltaisiin puolilta päivin eikä kaikissa pelkästään aamulla… Nooh, tämä on ehkä niin pieni kehityskohdeaihe, että ihan jo melkein nolottaa.

Ja sitten leikkipuistoihin liittyen tietysti se lähes uskomaton juttu, eli ilmainen puistoruokailu. Nooh, sekin meiltä meni kyllä viime kesänä kokonaan ohi tirpan päikkärirytmien takia. Mutta iltapäivisin käytiin kyllä ”muuten vaan” -leikkimässä parissa leikkipuistossa monia kertoja viikossa. Usein kyllä esimerkiksi tuolla Arabian leikkipuistossa keinuttiin ja kaivettiin hiekkalaatikkoa kolmen-neljän aikaan iltapäivällä ihan yksin, kun muut naperot olivat… …jossain muualla kai.

norsuhali.jpg

Intian leikkipuiston norsu sai halin.

 

Vaikka oma taustani ei mitenkään ”poliittinen” olekaan, mun korvaan nuo Vihreiden ylöskirjaamat kaupunkilapsuuden teesit kuulostavat hyvin järkeviltä ja pitkälle mietityiltä. Tuosta linkistä ne pääsee lukemaan kaikki, mutta jos poimin tuolta joitain korostettuja osia, tykkään itse eniten näistä:

1. Päivähoitoa lasten ehdoilla

  • Haluamme, että ammattitaitoiset ja työssään viihtyvät ihmiset hoitavat lapsiamme.
  • Lapsi tarvitsee luontoa.
  • Puhdas ja terveellinen ruoka on tärkeää ja haluamme sitä helsinkiläisille lapsille, vaikka se maksaisi hieman enemmän.
  • Jotta jokainen lapsi saisi hoitopaikan, on hoitoa tarvitsevien lasten määrä osattava laskea oikein. Päiväkotipaikan on löydyttävä 20 minuutin säteeltä kotoa, ihan kuten koulujenkin. 

2. Ei lasten luokkayhteiskuntaa

  • Lapset syntyvät ennakkoluulottomina. Emme halua kaupunkia, jossa lasten todellisuudet erkanevat toisistaan vanhempien sosioekonomisen aseman mukaan. Emme halua lasten luokkayhteiskuntaa.
  • Tukea ja mahdollisuuksia on kohdistettava etenkin sinne, missä tarve on suurin.
  • Leikkipuistot ovat helsinkiläisten lasten keitaita. Siksi lasten puistoista on pidettävä huolta. Lapsiystävällisessä kaupungissa leikkipuistojen, päiväkotien ja asuntojen pihojen suunnittelussa huomioidaan kasvavien lasten leikin ja liikkumisen tarpeet.

3. Kaupunki, joka auttaa ajoissa

  • Nykyisin lähes joka kymmenes helsinkiläinen lapsi on lastensuojelun asiakas. Tämä muuttuu ainoastaan tukemalla lapsia ja vanhempia riittävän ajoissa.
  • Haluamme päiväkotien ja koulujen yhteyteen esikouluja, joissa pienet helsinkiläiset saavat leikkiä ja kasvaa. Hyvä esiopetus tekee kouluun siirtymisen helpoksi ja huolettomaksi.

Poimintojen valinnat siis omiani – teeseissä oli paljon muutakin hyvää sisältöä.

******

Itse asiassa en ole tätä enempää vielä ehtinyt pähkäillä, että millaisia ”terveisiä lapsiperheeltä” aion mukanani viedä. Pitäisi kyllä miettiä, että osaisi sitten sanoa jotain järkevää. Siksi oikeastaan tein tämän bloggauksen: kysyäkseni myös teidän mielipiteitänne! 

Mitä mieltä olette kaupunkilapsuudesta – voiko kaupungissa ylipäänsä viettää tasapainoisen ja onnellisen lapsuuden? Vai oletteko esimerkiksi itse ”paenneet” lasten kanssa kaupunkieloa pienemmille paikkakunnille tai lähikuntiin?

Mitä tarvitaan onnelliseen kaupunkilapsuuteen Helsingissä (tai jossain toisessa kaupungissa)?

Mikä toimii ja mikä ei?

Hurjan mielelläni siis vien erilaisia terveisiä mukanani*) valtuustoon – suullisesti ja myös lähettämällä tämän bloggauksen (ja etenkin keskustelun) linkin eteenpäin. Antakaahan siis tulla näkemyksiänne, kehityskohteita ja kiitoksia tietysti myös saa laittaa! 🙂

 

*) Jos sinne pääsen; tapaaminen on vasta parin viikon päästä. Ja jos en itse pääse, rekrytoin varmaankin jonkun ”sijaisen” puutalobabylandiaa ja sen keskustelijoita edustamaan 🙂

Sain myös luvan ottaa halutessani kaverin mukaan – anyone? 🙂
edit: mun aveciksi lähtee Siperian Ella; kivaa!

Kommentit (59)
  1. Mikko Särelä
    19.2.2014, 19:13

    Me olimme lasten kanssa viime talvena Sevillassa pari viikkoa. Sieltä jäimme kaipaamaan sellaisia pieniä leikkipaikkoja kaupungin keskustassa. Esimerkiksi Narinkkatorilla voisi hyvin olla pieni leikkipaikka (tyyliin 20m*20m kokoinen) jonka ympärillä olisi sitten runsaasti penkkejä istuttavaksi. (Tämän tyylinen siis http://www.flickr.com/photos/veronicf77/4256770188/)

    Se viestisi myös tehokkaasti kaikille kiireisille keskustassa liikkuville, että tämä kaupunki on myös lapsia varten.

    Ja lopuksi: kantakaupungissa ja erityisesti Helsingin niemellä asuu enemmän lapsia kuin missään muualla. Esimerkiksi Kampin ja Ruoholahden alueella lapsia asuu enemmän neliökilometriä kohden kuin Espoossa ihmisiä.

    1. Sympaattisen näköinen! Tosiaan pieni ”lastenkeidas” tosiaan tekee jo paljon ja ainakin mun silmään toimii ihan kaupunkikuvan elävöittäjänäkin!

  2. Päivähoidon organisaatiossa työskennelleenä (tosin muualla kuin Helsingissä) osui silmään erityisesti tuo Vihreiden esitys päivähoitopaikan läheisyydestä. Luonnollisesti ei ole kenellekään hyvä, jos lapsi joutuu hoitoon pitkän matkan päähän ja ihan eri suuntaan kuin mihin muutoin tarvitsee kulkea. Homma ei kuitenkaan ole läheskään niin yksinkertainen kuin koulupaikan takaaminen läheltä, koska käytännössä kaikki lapset menevät samassa iässä kouluun, kun taas päivähoitoon mennään eri-ikäisinä tai ei välttämättä ollenkaan.

    Jotta lapselle voitaisiin ehdottomasti taata paikka tietyn alueen päivähoidosta, pitäisi vanhempien jo etukäteen sitoutua kohtuullisen pitävästi siihen, milloin lapsi laitetaan hoitoon. Nykyisellään paikkaa voi hakea milloin tahansa, ja perheelle tarjotaan sitä, mitä sattuu olemaan tarjolla sillä hetkellä. Kuten kirjoituksessasi kuvasit, kaupunkia ja sen palveluja suunnitellaan alueellisesti ja pitkälle tulevaisuuteen, eikä päiväkoteja ja niiden henkilökuntaa polkaista esiin tyhjästä, kun tarve jossakin sittenkin ilmenee. Käytännössä nykyinen järjestelmä vaatisi perhettä sitoutumaan pitävästi vähintään vuotta ennen hoidontarpeen alkua ajankohtaan, jolloin lapsi menee hoitoon. Tämä tietysti heikentäisi niiden tilannetta, joilla hoidontarve alkaa tai muuttuu äkillisesti, eikä sallisis juurikaan mielenmuutoksia asiassa sen jälkeen, kun paikka on kerran myönnetty ja aloituksen ajakohtaan sitouduttu.

    Ehkä siis pitäisi kehittää jonkinlainen keskitie, jossa perhe voi ilmoittaa reilusti etukäteen aikeestaan laittaa lapsensa päivähoitoon ilman, että vielä hakisi hoitopaikkaa varsinaisesti. Silloin resursointi ainakin alueilla, joissa on jo valmiiksi päiväkoteja ja muita hoitopaikkoja, voisi olla helpompaa. Se kuitenkin vaatisi perheiltä halukkuutta suunnitella vuosia eteenpäin ja ilmoittaa periaatteessa yksityistä tietoa itsestään asuinkunnalle.

    1. Kiitos kommentistasi, tosi kiinnostava näkökulma noin organisaation sisältä käsin! Tällaisella ”pääongelma-alueella” asuvan on ehkä helppokin sanoa tähän, että todellakin olisimme valmiita ilmoittamaan hoidonaloituksen sitovasti etukäteen, jos sillä voisi varmistaa hoitopaikan saatavuuden. Mutta voin hyvin kuvitella, että joku toinen perhe (jonka alueella päivähoitopaikkatilanne on parempi) kokisi tuon isona rajoitteena ja ns. saavutetusta edusta luopumisena…

      Jos vaikka etukäteen sitovasti ilmoittautuneilla olisi jonkinlainen ”jononohituskortti”…? Hmm 🙂

      Tälläkin alueella se ongelma on siinä, että paikkoja ei yksinkertaisesti ole. Muutaman kilometrin päähän ollaan päiväkotia rakentamassa (en muista valmistumisaikaa), mutta sekään ei vielä saisi (käsittääkseni) tätä tilannetta purkautumaan. Ajattelisin, että kaupunkisuunnittelussa pitäisi just olla ennakoivasti hereillä niin, että kun näitä uusia alueita rakennetaan, samalla pidetään huolta ko. alueen palveluiden takaamisesta…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *