Paluushokki

”Suomessa kylmää, mennään pois”, kuului autostamme jo ennen kuin ehdimme poistua Helsinki-Vantaan lentokentän parkkipaikalta.

Ja tuo sanoja en ollut minä, eikä edes Joel. Vaan tirppa.

Lentokentälle vastaan tulleen ukin näkeminen aiheutti toki Silvassa kovasti iloa. Mutta pakkoko meidän täällä on olla? Tirpalla oli hyvä ehdotus:
”Ukki mukaan, mennään kävelemään rannalle!”

Voi kultapieni. Täällä ei nyt ihan taida olla sellaisia rantoja. Tai on tietysti tuo Arabianranta, mutta tässä räntäsateessa se ei taida olla ihan se sama juttu, mikä Silvalla oli mielesssä.

rannalla.jpg

Aikoinaan vapaaehtoistyöhön liittyvässä lähtökoulutuksessa käytiin läpi vieraaseen maahan ja kulttuuriin lähtemiseen liittyviä shokkitiloja. Ensin iskee maashokki. Se tulee ihan konkreettisista olosuhteista: kun vaikkapa kroppa meinaa sanoa tilt pelkästä yhtä-äkkisestä kuumuudesta. Seuraavaksi tulee kulttuurishokki: täällä kaikki tehdään ihan eri tavalla kuin kotona ääääh. Kulttuurishokin kesto ja oireet (sekä henkiset että fyysiset) riippuvat kovasti ihmisestä ja aiemmasta matkustuskokemuksesta. Lyhyemmillä matkoilla sitä ei välttämättä ehdi tulla ollenkaan, vaan matkustaja viettää pelkkää ”kuherruskuukautta” toisen kulttuurin kanssa. Ja sitten vielä kotiin palatessa se kolmas: paluushokki.

Yksi huvittavimmista paluushokin oireista ilmenee itselläni palatessa aina vessassa: se on se hetki, kun pyörit ja pyörit käytetty vessapaperi kädessäsi ja mietit, että mihin tämä nyt sitten laitetaankaan.

Ja sitten on tietysti se, kun aukaisee kotioven. Koti näyttää yhtä aikaa tutulta ja vieraalta. Tällä kertaa koti näytti jollain tavalta tosi pieneltä. Yllättävää. Olisi ehkä voinut kuvitella toisin päin.

Oikea paluushokki on voi tietysti olla paljon pahempaakin, oireiltaan jopa voimakkaampaa kuin kulttuurishokki. Kun silloin aikoinaan palasin sieltä vapaaehtoistyöstä, makasin kolme päivää peiton alla ja tiuskin jokaiseen exän tekemisehdotukseen: ”Ei huvita!!!!” Myös kotimatkalla Frankfurtin lentokentällä, Finnairin Helsingin-koneen lähtöportilla tapahtui (silloin aikoinaan siis) jännä juttu: kaikki se yhtä-äkkinen suomen kielen puhe oli minulle aivan liikaa. Aivoni eivät pystyneet suodattamaan sitä – kuulin kaiken, joka ikisen sanan, mitä lähtöportin ihan toisessa päässä normaalilla puheäänellä puhuttiin. Uihhh, tuntui että pää räjähtää kaikesta siitä suomen kielen kakofoniasta; jouduin pakenemaan vessaan vetämään henkeä. Alle tunnissa aivot kuitenkin sopeutuivat ja pystyin taas onnellisesti valikoimaan, mitä kuulen ja mitä haluan kuulla.

kengat_rannalla.jpg

Ehkä tirpan tilanne on näin yön jäljiltä jo toinen? Kysyin aamulla:
”Onko kivaa olla kotona?”
”Kotona sataa räntää”, 
Silva vastasi.

Hmm. Kestää ehkä muutama päivä, että totumme taas näihin kotioloihin.

Kommentit (24)
  1. Hei kiitos, tämä oli tosi hyvä lukea. Suomeen paluuseen on vielä aikaa, koska se tapahtunee huhti-toukokuun taitteessa, mutta mietin jo nyt, että miltä se mahtaa tuntua. Muiden kokemusten lukeminen auttaa siihen, että antaa itselleen luvan kokea mitä kokee, oli se kuinka mukahölmöä tahansa. Ärsykeherkkänä ihmisenä jännitän myös tuota kakofoniaa ja olen jo valmiiksi vittuuntunut, jos ensimmäinen bussikuski ei tervehdikään minua. 😀 Ajattelin ensitöikseni pakottaa isän kanssani mökille, että pääsee lieventämään paluuta nauttimalla Suomen parhaista puolista – luonnosta (ja sen puhtaudesta!), rauhasta ja maaseudusta. Nyt voisin kuitenkin palata elämään hetkessä ja lähteä etsimään riisipuuroaamiaista. 😉

  2. Joo! Suomen kielen kakofona on tuttu ilmiö! Myös hiljaisuus tuntui oudolta. 

    Kun asuin Delhissä, kävin vajaan vuoden jälkeen käymässä Suomessa. Silloin paluushokki oli hirveä, odotin vain lähtöä takaisin Intiaan.

    Mutta toinen vuosi Intiassa oli niin rankka (kuherruskuukausi ohi, ja kesä! Delhissä), että odotin vain paluuta Suomeen. Silloin ei sitten ollutkaan samanlaista paluushokkia. Muistan vain, miten ihanaa oli käydä suihkussa, pestä pyykkiä pesukoneessa, nukkua viileissä lakanoissa, imuroida ja ulkoilla raittiissa ilmassa. 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *