Pieni onnellinen tarina ruuhkamarketista

Mekin oltiin ryysimässä eilen illalla siinä Pyhäinpäivää edeltävässä markettiruuhkassa. Miten muuten voi olla, että kun kaupat ovat kiinni yhden ainoan päivän, se aiheuttaa heti ryntäyksen kauppoihin…? No, siellä oltiin siis mekin. Viikin Prismassa. Koska vaipat olivat loppu, ja oikeastaan kaikki muukin.

Kuuden aikaan illalla ostoskärryt aiheuttivat ajoittaisia liikennesumppuja ison marketin käytävillä. Onneksi sentään ”pakko ostaa koko kauppa tyhjäksi” -paniikkiryntäilijöitä ei ollut liikkeellä kovinkaan paljon. Kassamyyjillä oli päässään noidanhattuja ja pirunsarvia.

Jossain lähellä maitohyllyä Silva sen keksi:
”KISSA!!!!!”
”Voi kulta, missä sä kissan näet?”,
minä ihmettelin.
Skannasin myymälää ympäriinsä kissan kuvaa etsien, ja sitten – kyllä: tuollahan on iso tyhjä pahvilaatikko, jonka kyljessä on mustan kissanhiekka-kissan kuva.
”Ihan totta! Siellä on kissa siellä laatikon kyljessä, tosi hyvin huomattu”, totesin ja yritin jatkaa matkaa.

Mutta se nyt ei sitten tietenkään riittänyt:
”KISSA! KISSA! Kattoo! Kivaa! MAU!”, Silva jatkoi intoiluaan parin hyllyvälin verran.
No mikäs siinä, mennään ihmeessä katsomaan: Joel voi jatkaa ostoskärryn täyttämistä ja me mennään Silvan kanssa hetkeksi kissaa ihmettelemään. Koskaan ei voi olla niin kiire, etteikö vähän ehtisi kissaa katsella.

Se oli täyttä rakkautta. Siinä ruuhkan keskellä (sori, aiheutettiin sitä varmasti lisää) Silva sitten halaili tyhjää kissanhiekkapahvilaatikkoa – voi hitsi, kun ei ollut kameraa mukana!

Hetken kissaihailujen jälkeen myyjä tuli paikalle: hän oli siis tyhjennellyt pahvilaatikkojen sisustoja hyllyyn, ja nyt oli varmastikin aika viedä tyhjät pahvilaatikot pois tieltä käytäviltä.
”Nyt kissa lähtee, sano kissalle hei hei”, minä yritin.
Silvan alahuuli alkoi väpättää.
”Mau. Kivaa”, tirppa toisteli surkeana.

Myyjä ei miettinyt hetkeäkään.
”Haluatko sä sen kissan? Mä voin leikata sen sulle”, myyjä totesi, nappasi paperiveitsen taskustaan ja veisteli laatikosta kissan kuvan irti.
”Ole hyvä, saat sen ikiomaksi”, myyjä antoi.

Voi, mikä riemu! Ensin sitä lähdettiin näyttämään isille:
”Isi! Kissa! Täti! Kivaa!”
Ja koko loppukauppareissun ajan sitä kissanhiekka-kissalla varustettua pahvinpalaa sitten halailtiin. Ja vielä illalla kotona. Nyt yritin etsiä sitä kuvan ottamista varten, mutta luultavasti se lähti äsken tirpan mukana päiväksi mummolaan.

top katti rajattu.jpg

Se ihana ihana kissa.
(valmistajan nettikuva Prisman sivuilta – kunnes tirppa palaa oman pahvikissansa kanssa)

 

Mä oon jo tosi monesti kirjoittanut täällä, miten asiakaspalvelu on mulle niii-iiiin tärkeää. Oon jotenkin sellainen ihminen, että heti jos mulle ollaan ystävällisiä, mulle tulee tosi-tosi hyvä mieli. Tai vastaavasti jos joku on tyly, saatan pahoittaa mieleni ihan typerän pitkäksikin aikaa. Sama pätee kaikkialla:  niin ravintolassa kuin lastenvaatekaupassa, tai sitten Pyhäpäivää edeltävänä päivänä ruuhkamarketissa. Tällä myyjällä oli ihan varmasti kiire ja hektinen stressityöpäivä siellä ruuhkassa päällä – silti hän asiasta tehden pysähtyi ja huomioi yhden pahvilaatikkoa halailevan naperon.

Näin pieni, ihan pienenpienenpieni asia teki meidän perheen aivan hurjan iloisiksi. Kiitos!

Kommentit (28)
  1. Ihana tarina 🙂

    Aina kun saa hyvää asiakaspalvelua, siitä tulee hyvä mieli ja se myös säilyy pitkän aikaa. Kuitenkin jostain kumman syystä ne ei-niin-hyvät asiakaspalvelutilanteet tulee helpommin mieleen. Itse paheksun sitä, jos myyjä ei vastaa tervehdykseen. Menin kerran ärrälle ja pääsin heti tiskille hoitaan ostokseni, kyseessä taisi olla matkakortin lataus. Sanoin reippaasti hei, eikä myyjä vastannut mitään. Tuijotteli vain minua. Tympääntyneenä odotin muutaman sekunnin sitä vastatervehdystä, mutta sitä ei edelleenkään kuulunut. Pyysin sitten ladata korttini, maksoin ja häivyin pikaseen paikalta.

    Samanlaisiin tilanteisiin olen törmännyt myöhemminkin ruokakaupan tms. kassalla, jossa joutuu jonottamaan. Eniten niissä on ihmetyttänyt, että myyjä on tervehtinyt minun edellä ollutta asiakasta, mutta minun tullessa vuoroon tervehdystä ei ole tullut. Sitten taas myyjä on tervehtinyt minun jälkeen tullutta asiakasta. Näissä tilanteissa olen aina miettinyt, että näytänkö muka niin teiniltä, ettei minua tarvitse palvella yhtä hyvin kuin aikuisia? 🙂 Tiedän, että näytän ikäistäni nuoremmalta ja pukeudunkin joskus ei niin aikuismaisesti. Mutta ei se ole syy saada huonompaa palvelua.

  2. Mie kans meinasin pakahtua hyvää mieleeni, kun jouduin silmät ristissä ennen aamuvuoroa pyhäinpäivän aamua klo. 6.30 ABC:lle ostamaan itselleni töihin eväitä. Kassalla nuori poika kysyi: otatko muovipussin? Vastasin myöntävästi ja se IHANA poika pakkasi minun eväät sinne pussiin! Voiko olla ihanampaa! 😀

    1. Hih mä muistan kans ikuisesti yhden kassan (nuori poika hänkin), joka ystävällisesti pakkasi mulle ostoskamat kerran muovipussiin Ruoholahden S-marketissa, kun mulla oli kädet täynnä kasseja entuudestaan ja hikoilin siinä untsikassani ja muutenkin taisin säheltää siinä tuskaisena, kaivaa ylitäyden kassin pohjalta kukkaroa jne… Hitsi noin pieni juttu ja jää mieleen! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *