Poikien kypärä

”Tyttöjen värit” ja ”poikien värit” puhuttavat taas. Tuore tapaus varmaan jo kaikkien kuulema; nelivuotias poika, joka tykkää pukeutua välillä vaaleanpunaiseen – ja joka on saanut kuulla asiasta jopa aikuisten kuittailua (pojan äidin Facebook-status täällä). Aivan älytöntä, phuhhuh. Täällä Lilyn puolella Oisko tulta? -blogin Hemuli kirjoitti asiasta näin.

No, eipä ole ensimmäinen kerta, kun minäkin aiheesta kirjoitan. Mutta asia tuntuu nousevan pintaan aina uudelleen ja uudelleen – viimeksi meillä omakohtaisena muutama viikko sitten pyöräilykypäräostoksilla.

Pyysin nimittäin sinänsä palvelualtista myyjää meille avuksi katsomaan, että mikä kypärä olisi paras ja sopivin. No, siellä  oli tirpan kokoa vain kaksi kypärää… eipäs vaan yksi kypärä. Koska yksi oli myyjän mukaan tyttöjen kypärä ja toinen puolestaan oli poikien kypärä. Tyttöjen kypärä oli pinkki ja siinä oli kukkia – poikien kypärä oli sininen ja siinä oli autoja.

”No, kokeillaan nyt vaan ensin malli ja koko ja katsotaan väriä sitten”, minä yritin ensin ohittaa myyjän kommentin.
”Mutta tuo toinen on poikien kypärä, meillä on vain tämä yksi tätä kokoa oleva tyttöjen kypärä”, myyjä sanoi.

”No mutta kokeillaan nyt vaan, ja lapsi saa sitten itse valita värin”, minä jatkoin vähän painokkaammin.
”…kun tuossa toisessa on tosiaan vielä tuollaisia auton kuviakin ja se on poikien kypärä”, myyjä jatkoi yhtä painokkaasti.

Lopulta väänsin rautalangasta:
”Niin ovatko ne sitten muuten erilaisia kuin väriltä – tai siis onko jotain muuta syytä, miksi toinen on tyttöjen ja toinen poikien?”
”No joo, ei niissä mitään muuta eroa ole, mutta nuo värit on vaan ajateltu niin”, myyjä myönsi.

Kumman Silva sitten valitsi?

pyöräilykypärä lapselle.JPG

No hei autoja totta kai!

Samalla kauppareissulla oli muuten agendana ostaa Silvalle myös uudet kesätennarit – nuo tuollaiset samanlaiset keltaiset (kuvassa) kuin tirpalla viime kesänäkin oli. Mutta kun Silva näki nuo toiset tennarit (Seelan käsissä), hän melkein haukkoi henkeään:
”Ooooooo äiti äiti äiti äiti katso, mitkä kengät!”

Vaaleanpunaista, glitteriä, rusetti ja jonkinlainen Disney-prinsessa.

”Haluatko sinä ihan oikeasti nämä?”, minä kysyin (okei retorinen kysymys, olisin voinut ehkä jo siitä hengenhaukkomisesta päätellä).
”Oi äiti haluan! Haluan ihan tosi-tosi kovasti!”

Ostin.

Eräänlainen rajapyyki kai tämäkin: kolmevuotiaan ensimmäinen omasta halusta valittu ”prinsessa-asia”:

prinsessa tennarit.JPG

Monissa meidän ystäväperheissä pinkki ja prinsessat ovat olleet kova sana jo pitkään – samanikäisten ja vähän vanhempien tyttöjen joukossa, ja etenkin tietysti päivähoidossa olevilla. Lapselta toiselle nämä väriensuosinnat tietysti usein aika tehokkaasti tarttuvat. Jos ovat tarttuakseen.

Tirppana on tästä huumasta vielä suhteellisen pihalla; hän on kyllä selvästi hoksannut kavereilta, että jotain hienoa se prinsessahomma taitaa olla, mutta ei vielä oikein sisäistä, että mikä se jutun juju on. Yhtä hyvin tirppa voi olla leikissä kuningas tai linnan ritari ja antaa kavereiden suosiolla olla prinsessoja.

Tanssitunnilla monilla lapsilla on ollut ne sellaiset pinkit balettihameet. Tirppa ei ole tuntunut olevan hommasta moksiskaan saatikka kaipaavan itselleen sellaista – mutta kun siellä Espanjassa niitä oli myynnissä puoli-ilmaiseksi kaikissa mahdollisissa väreissä, niin ajattelin, että ostetaanpa nyt sitten vaikka varastoon… Yritin sellaisessa täälläonkaikkeasäläämyynnissä-basaarissa houkutella, että ”hei tuu, niin valitaan sulle tällainen hame” – mutta itse asiassa Silva oli kiinnostuneempi pallojen valinnasta. Valitsi muuten kaikkien prinsessa- ja satuhahmopallojen seasta sellaisen sinivalkoisen pallon, jossa luki ”Madrid”.

No, kun tärkeät pallonvalintahommat oli saatu alta pois, tuli Silva katsomaan hameitakin. Valinta oli:

balettihame.JPG

…vihreä.

Mekkomallisena tirppa valitsi itselleen oranssin. Flamenco-mekkokin ostettiin, ja sen väriksi Silva halusi:

20150411_101218.JPG

…vihreän.

Pinkki kukkahiuskoriste muuten äidin valitsema; piti saada omaan Bollywood-tanssipukuun sopiva hiuskukkanen.

No, tämähän on tietysti vähän niin kuin tällainen massivisella yhden lapsen otoksella tehty empirinen tutkimus siitä, mitä kotihoidossa oleva 3-vuotias ajattelee väreistä. Meinasin kirjoittaa, että ”ilman, että muut ihmiset vielä mielipiteeseen ovat vaikuttaneet”, mutta samalla tajusin, että eihän se ole totta. Onhan tavallaan vaikuttamista sekin, että saa itse valita minkä värin haluaa ja näkee, millaisia värejä vanhemmat käyttävät ja kuulee, mistä väreistä vanhemmat tykkäävät. Tirpan oma lempiväri muuten vaihtelee; vihreän lisäksi se on joskus sininen, keltainen tai ruskea. Äsken kun kysyin, Silva sanoi oranssi (koska kysyjänä äiti).

Paitsi jos isompi lapsi sanoo ensin päättäväisesti ”vaaleanpunainen”. Silloin tirpankin lempiväri on vaaleanpunainen.

Kotona se saattaa olla taas sininen.

 

 

PS. Aiemmin samasta aiheesta (esimerkiksi ”ongelma on vain idiooteille, joiden ei edes pitäisi lisääntyä”) mm.
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tuleeko-tytolle-vai-pojalle
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tytoista-ja-pojista-aina-vaan
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/sukupuolitettua-lastenvaatemuotia-osa-832

Kommentit (105)
  1. Tämä herättää minussa suuria tunteita, enkä oikein saa päätäni järjestykseen, että mistä siinä on pohjimmiltaan kyse.
    Sain pojan jälkeen tytön, ja nyt huomaan ärsytyksellä odottavani, että onko siihen vaaleanpunaiseen glitteriin PAKKO lähteä mukaan. Ja tyttö on vasta 5 kk, eli lapsella itsellään ei toki ole vielä mitään mielipiteitä asiasta.
    Ja nyt kysyn itseltäni, että miksi se mua niin ärsyttää?
    Pojalla on ollut kaikkia värejä. Paljon kirkasta punaista ja vihreää, jotka on mun omat kaikkien aikojen lempparivärit. Omaan silmään näyttää kivalta esim. yhdistelmät kirkkaanvihreä-tummanvioletti, lohenpunainen-tummanvihreä, auringonkeltainen-tummanruskea, pinkki-farkku jne. ja tällaisiin yhdistelmiin olen poikaakin pukenut.
    Ehkä yksi syy vaaleanpunainen/vaaleansininen-jakoa kohtaan tuntemastani ärsytyksestä liittyy siihen, että en vain kerta kaikkiaan tykkää kummastakaan väristä, enkä niiden värisiä vaatteita ikinä itselleni osta. Ja sitten kun ne on ne ainoat vaihtoehdot jotain lastentarviketta ostaessa, niin johan alkaa verenpaine nousta. Maailma on täynnä kivoja värejä, miksi kyllästymiseen asti tuputetaan näitä samoja!
    Ja siitä tullaankin siihen, että uskon tämän olevan markkinoiden ja kauppiaiden ”salajuoni”. Jotain ihme optimointia, että ”tehdäänpä tätä tavaraa nyt kahta väriä, mitkäs menis sitten varmasti kaupaksi, no tytöt haluu sitä vaaleanpunaista ja laitetaan pojille sitten tää sininen/harmaa/musta”. Ja mitä voimakkaampi on yleinen mielipide siitä, että mikä on tyttöjen ja mikä poikien tavara/vaate, ja mitä enemmän niitä on kaupoissa, sitä vaikeammaksi niiden kierrättäminen perhe- ja ystäväpiirissä käy. Pahimmillaan samaan perheeseen hankitaan kaikki kamat värikoodattuna tuplana, kun lapset on eri sukupuolta.

    1. Pikkulintujen äiti
      7.6.2015, 21:40

      Markkinavoimien keksintöähän tämä jyrkkä jako tyttöjen ja poikien väreihin ja leluihin onkin. Myynninedistämistä parhaimmillaan ja pahimmillaan :/

      Itse olen sukupuolisensitiivisyyden suosija, pojalla on ollut violettia ja pinkkiä siinä missä sinistä ja vihreää, tytöllä yhtä lailla kaikkia värejä. Tytöllä ei kyllä ole juurikaan mekkoja eikä hameita, koska en itse ole yhtään mekkotyyppiä. Lelut on molemmilla samat, mitä nyt nukkekotia en pojalle tajunnut hommata (nukkeja on), tyttö sai itsetehdyn ja poikakin tykkää siitä ihan älyttömästi. Yhdessä ne leikkii sekaisin autoilla, nukeilla, sotaleikkejä, kotileikkiä… Päiväkodissa kyllä harmittavan usein jaetaan leikit tyttöjen ja poikien leikkeihin, olen asiaa ottanut esille, mutta vanhat tavat (ennakkoluulot) istuvat sielläkin tiukassa.

  2. Joo, tämä taitaa olla näitä ikuisuusasioita. Minäkin olin hiljattain ostamassa tytölleni (kahdeksan kuukautta vanhalle) uutta ulkotakkia ja myyjä heti kysyi, että tyttö vai poika. Totesin, että tyttö. Vastaus: ”Sitten ei kyllä ole jäljellä enää kokoa. Meillä on vain yksi sopiva, poikien malli.” Uhmasin (hih) myyjää ja katsoin takkia – se oli aivan sama kuin tyttöjen, mutta tummansininen. Nyt jälkikäteen olen monesti kaupungilla tuntemattomilta saanut kuulla, miten suloinen poika minulla on. Enkä ole jaksanut muuta kuin kiittää ja ihmetellä itsekseni, että mistä lähtien myös tummansininen on poikien väri. Minä kun (ilmeisen tyhmänä) luulin, että tämä jako koski vain niitä karkkipinkkejä ja -sinisiä sävyjä. Että tummanpunainen ja -sininen olisivat ikään kuin neutraaleja. Väärin meni 🙂

    1. Meidän poika meni kerran tytöksi näillä vaatteilla: mustat shortsit, tummanvihreä hihaton jalkapallopaita, vaaleanvihreä lierihattu ja Kirkkaanpunaiset kroksit jalassa. Ei vaan kenelläkään pojalla voi olla punaisia kenkiä…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *