Pröööt ja kukkuu

Kun tirpan puhe nyt hurjaa vauhtia kehittyy, minusta on selvästikin tulossa just sellainen äiti, joka jatkuvasti kertoo, että ”oi tänään se sanoi taas jotain niin suloista/näppärää/hauskaa/absurdia/fiksua/kummallista”. Tai siis olen jo sellainen äiti. Että yrittäkää kestää!

Esimerkiksi nukkumaanmennessä. Isi kurkkasi kylppärin ovelta makuuhuoneeseen, että ollaanko me jo unessa. No ei oltu.
”Kukkuu! Kukkuu!”, toisteltiin siinä yhteisesti useita kertoja ja vähän naureskeltiin kurkisteluille.

Ja sitten tirppa sen keksi:
”Kukkuu! Kukkuu! Sivva täällä nukkuu!”.
…ja valtavat kikatusnaurut päälle.

Oh, lapselleni on kehittymässä kielellinen huumorintaju – äiti on taas niii-iiiin ylpeä!

*******

Toisen tarinan alun kerroinkin jo muutama viikko sitten Facebookin puolella. Oltiin katsottu Fröbelin palikoita, lauluna ”Tämä kone toimii” tai jotain vastaavaa. Laulun lopussa lauletaan jotain hernekeitosta, ja biisin loputtua laulaja pieraisee. Basisti löyhyttelee ilmaa hajun merkiksi.
”Oho, piellu tuli!”, tirppana totesi iloisesti.

Nooh, oltiin sitten pari viikkoa myöhemmin kyläilyllä ystävän luona – ja sieltä löytyi PIERUKIRJA! Hehehehehe. Sellainen lasten äänikirjan tyyppinen kirja, jossa eri nappuloita painamalla saa erilaisia pierunääniä raikaamaan. Asianmukaisella kuvituksella, luonnollisesti.

Me aikuiset sitten kovasti nappeja paineltiin ja kirjan kuvia tirpalle näytettiin.
”Mikä se on? Millainen ääni tuo on?”, yritettiin kysellä.

Kyllä: yritimme siis saada lasta sanomaan uudestaan sanan ”piellu” – oli meilläkin alhaiset huvit.

Äänet eivät kuitenkaan oikein auenneet, eivät olleet ehkä niin aidon kuuloisia… Saatikka kuvat; miten lapsi sellaisesta vihrtävänharmaasta pilvestä tajuaa, että kyse on hajusta…

”Kulta, mikä sanoo noin?”, minä vielä yritin.

Tirppa mietti hetken otsa rypyssä, kunnes keksi:
”Rekka.”

<3

 

 

PS. Lisää samanikäisen naperon toteamuksia (erityisesti hihittelin tuolle ekalle) oli HelloAochin tontilla vastikään täällä.

Kommentit (17)
  1. Kun se puheen kehitys todella alkaa, se etenee todella vauhdilla. Meillä on ehkä kuukaudessa siirrytty yksittäisistä sanoista jatkuviin kolme-neljä sanaisiin lauseisiin. Ja meidän tirppa poimii sanoja ja sanontoja kaikkialta ympäriltään, ei pelkästään niitä mitä ”opetetaan”. Blogini puolella kerroinkin miten hän hihkui ”onnenpäivä!” pomppiessaan patjalla. Kirjaa kun luetaan on ”satutunti”. Mummolan rappusissa hän huvitti isomummoaan hokemalla ”monta rappua, kaksi, kolme, kaksi, kolme.”

    Kun mieheni päästi paukun, pikkuneiti alkoi vetää hänen housujaan alas ja sanoi ”kurkkaa” (tuliko kakka….)

    Eilen unilta herättyään hän alkoi päristä normaalin huutelun sijaan. Kun aamupalapöydässä vielä kyselin asiasta, hän vastasi ”ampiai-e”. Mielikuvitus <3

    1. Joo totta: ihan niin kuin tuolla pienissä aivoissa olisi vaan joku puhumispalikka loksahtanut kohdilleen, ja sitten sitä puhetta vaan lähtee tulemaan valtavalla vauhdilla. 1,5-vuotisneuvolassa siis tosiaan vielä sanotiin, että ei tule kahta sanaa peräkkäin – ja nyt tulee kolme tai pidempääkin (suht yksinkertaista toki) juttelua, tyyliin: ”Missä nalle on, nalle on piilossa, TÄÄLLÄ nalle on” <3

      Ihana ampiaie! Hitsi tää vaihe on kyllä mahtava, ei voi muuta kuin ihastella!

  2. Pitää hehkuttaa, meidän kohta vuoden täyttävä tyttö on nyt sanonut ensimmäisen sanansa: äiti!

    1. Ihanaa! Oi, miten mahtavalta se tuntuikaan! 🙂

      Silvalta ”äiti” tuli aika myöhään, oisko ollut 1v 3 kk jos en väärin muista (hih voisin toki tarkistaa tuolta blogista). Ja sitä ennen oli tullut jo ”kissa” 🙂

      Onnittelut ihanasta ensimmäisestä sanasta!

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *